TERVANPOLTOSTA ROCK’Y VI:een – itsenäisen Suomen lyhytelokuvia


Suomalaisen lyhytelokuvan juhlanäytös sisältää mykkäelokuvia säestyksineen, hienoja ajankuvia eri vuosikymmeniltä, uuden aallon klassikoita ja moderneja kannanottoja. Sarja sai ensi-iltansa Kettupäivät -lyhytelokuvafestivaalien näytöksessä 18.11.2017 elokuvateatteri Orionissa Helsingissä.

Elokuvanäytös on tilattavissa korvauksetta elokuvateattereihin, festivaaleille, erikoistilaisuuksiin. Näytöksiin tulee olla vapaa pääsy. Jarva-seura on valmistanut käsiohjelman,  jossa elokuvaesittelyiden lisäksi on kulttuurihistoriallisia näkökulmia elokuvien kuvaamaan Suomeen.

Kooste on tehty yhteistyössä KAVIn kanssa ja sitä ovat rahoittaneet Audiovisuaalisen kulttuurin edistämiskeskus, Suomen kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto ja Taiteen edistämiskeskus.

Saatteeksi

Johanneksen kentällä lapset luistelevat kameramiehen perässä. Siinä on Juhani Ahon poika, Björn Soldan.

Lapset tuijottavat niin palavasti hänen kameraansa, että tuntuu kuin ulkopuolinen maailma katoaisi heidän ympäriltään ja kuin he kysyisivät meiltä katsojilta, tulevaisuuden ihmisiltä, mitä heille on luvassa.

On vuosi 1933 eikä lapsilla ole luonnollisesti aavistustakaan, että suurin osa heistä on vajaan vuosikymmenen kuluttua elämänsä suurimmassa käännekohdassa.

”Tervanpoltosta Rock’y VI:een – itsenäisen Suomen lyhytelokuvia” esittää elokuvia vuosilta 1918-1986. Sarjan teokset ovat osa kansakunnan muistia: millaisia me olimme, millaisiksi tulimme? Voi myös kysyä, kertovatko lyhytelokuvat jotain sellaista maastamme, johon pitkät näytelmäelokuvat eivät ikinä pysty. Antaisivatko ne laaja-alaisemmin vinkkejä siitä, mikä suomalaisille on ollut tärkeintä?

Valitessamme juhlasarjan elokuvia koski ensimmäinen keskeinen päätös niitä sotavuosia, joita julkisesti muistellaan ja käsitellään kaikkein eniten historiamme tapahtumista. Tällä kertaa emme halunneet esitellä laajasti sotatapahtumia emmekä määritellä historiaamme niiden kautta.

Ratkaisuksi löytyi mm. sodan jälkeen tehty dokumentti, jossa katsotaan aluksi taaksepäin: mitä sotavuodet ovat merkinneet ja millaista inhimillistä kärsimystä se on tuottanut? Mutta sitäkin olennaisempaa elokuvassa on kysyä, miten tästä eteenpäin. Sodasta palasivat niin miehet kuin naisetkin, ja kaikki oli muuttunut. Muutosta ei ollut kuitenkaan aikaa pohtia kauan, koska työtä oli jatkettava. ”Vain työllä selviäisimme”, on elokuvan sanoma.

Jälleenrakentaminen ja valtavat sotakorvaukset tiesivät työtä periaatteessa kaikille. Miehet puursivat telakoilla ja sahoilla. Metsää alkoi kaatua enemmän kuin koskaan. Kolmannes sotakorvauksista teetettiin paperi- ja puunjalostusteollisuudella. Luotiin lopullinen pohja sille Suomelle, jossa metsä määriteltiin muilla kuin luonnonsuojelullisilla arvoilla. Lyhytelokuvien antaman kuvan mukaan Suomi nostettiin ylös metalliteollisuudella, savotoilla ja olympia-aatteen eteen tehdyllä työllä.

Kun Jörn Donner teki esikoiselokuvansa, lyhytkuvan Helsingin aamusta 50-luvun alussa, oli kaupunki kovin melankolinen. Se oli ehkä jo päässyt sinuiksi menneisyytensä kanssa, mutta ei aina ihmistensä kanssa. Paljon oli muualta tulleita, paljon oli unohdettavaa, muistettavaa ja elettävää, jotta uusista kaupunkilaisista tulisi kokonaisia. Uudelle sukupolvelle ei välttämättä osattu luoda tulevaisuuden haavekuvia.

Sodan jälkeisissä lyhytelokuvissa näkyy uuden sukupolven lapsia yllättävän vähän. Siksi hyppäys 60-luvun elokuviin tuntuu radikaalilta, ja kontrasti on erityisen silmiinpistävä verrattuna siihen, miten sota-aikana lasten roolia jaksettiin korostaa kaikissa medioissa.

Juhlasarjan yksi avainkohtauksista on Finlandia-katsauksessa, kun partiolaislapset istuttavat kuusentaimia keväällä 1943. Monissa mainoksissa ja lyhytfilmeissä lapset esiintyivät palstoilla, kasvimailla, kaivamassa, kyntämässä, istuttamassa ja kylvämässä. Siinä oli nuorison tehtävä, siihen heitä oli velvoitettu ja pyydetty kaiken muun ohella. Heille korostettiin, että pitää olla huolellinen maan valinnassa, maata pitää riittävästi lannoittaa, koska muuten ei voi saada parhaita satotuloksia. Siemenet pitää kylvää oikeaan aikaan ja huolellisesti.

Mihin kaikkeen lapsia velvoitettiinkaan, mitä kaikkea heiltä vaadittiin ja pyydettiin? Sitä elokuvat eivät suoraan kerro, mutta se on luettavissa pinnan alta. Lapset olivat toimineet sotilaspoikina ja lottatyttöinä, he menivät Kannaksen linnoitustöihin kun käskettiin ja lopulta rintamalle kun annettiin ymmärtää, että he olivat viimeinen toivomme.

Historian käännekohdat kiehtovat ja ruokkivat myös mielikuvitusta. Sotatapahtumien sijaan voisimme määritellä itseämme myös sillä, minkä roolin nuoriso on saanut ja minkä ottanut – ja miten se näkyy elokuvissamme.

Lyhytelokuvien takaa löytyy se menneisyys, josta meidät on tehty. Historian peili on kameran silmässä. Tätä juhlasarjaa katsellessa moni katsoja palaa aikaan, jolloin kaikki oli vielä itselläkin edessä.

Ville Suhonen

OHJELMISTO

I   MYKKÄELOKUVAT

musiikki LauNau

Tervanpolttoa Lapissa (1918)
Kiljusen pojat koulussa (1921)  ohj. Jalmari Finne
Jean Sibelius kotonaan (1927)  ohj. Heikki Aho & Björn Soldan
Ravintolayleisö kameran silmällä (1930)  ohj. Valentin Vaala
Kun elohopea laskee (1933)  ohj. Heikki Aho & Björn Soldan

II   SOTA JA SODAN JÄLKEEN

Finlandia-katsaus 7 (1943) ohj. Björn Soldan
Kansa siirtyy rauhan töihin (1946) ohj. Holger Harrivirta
Radio (1951)
Aamua kaupungissa (1954) ohj. Jörn Donner

III   UUSI AALTO

Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) ohj. Risto Jarva
Ovi (1965)  ohj. Erkko Kivikoski
Hyppy (1965) ohj. Eino Ruutsalo
Eläköön nuoruus (1968)  ohj. Jaakko Pakkasvirta
Ampumarata (1969)  ohj. Eila Kaarresalo-Kasari

EPILOGI   NYKYAIKA

Elsa (1981)  ohj. Marja Pensala
Rock’y VI (1986) ohj. Aki Kaurismäki
+ yllätyselokuva
Kesto 120 min.