PIMEYDEN YTIMESSÄ Cinema Orionissa 25.4. – 23.5.2022

Muistatko, kun viimeksi tutisit jännityksestä kotimaista elokuvaa katsoessasi? Trillerit ja rikoselokuvat ovat meillä olleet jo lähtökohtaisesti kiven takana. Orionin viiden elokuvan kattauksessa lähdetään liikkeelle 1950-luvun film noir -vaikutelmista ja kuljetaan 60-luvun hämmentävän yli-ihmisluotauksen, 70-luvun armottoman yhteiskunnallisen kontekstin ja 80-luvun ”in your face” -purkauksen kautta 90-luvun vääjäämättä aukeneville itärajoille. Gösta Sundqvistia lainaten: ”Pimeä tie, mukavaa matkaa!”
Pimeyden ytimessä -sarjassa nähdään loppukeväästä seuraavat elokuvat:
MA 25.4. KLO 17:00 VERTA KÄSISSÄMME (William Markus, Suomi, 1958, 84 min, K12)

Mika Waltarin WSOYn kilpailusta v. 1937 diskattuun ja alkuaan jatkosodan aikana jatkokertomuksena julkaistuun pienoisromaaniin Ei koskaan huomispäivää perustuva vahva draama on Matti Kassilan apulaisohjaajana aloittaneen William Markuksen parhaita ohjaustöitä.

Kyseessä on illuusioton tutkielma eksistentialistisesta ulkopuolisuudesta, syyllisyydentunnosta ja henkisestä pahoinvoinnista.  Jussi Jurkka tekee vakuuttavan outsider-roolin pitkästä sotavankeudesta NL:sta palaavana kapteenina, joka saa ex-komppanianpäälliköltään (Tauno Palo) hyvän työpaikan ja tilaisuuden sopeutua rauhan ajan siviilielämään. Hän kuitenkin sortuu hyväntekijänsä vaihtelunhaluisen seurapiirivaimon (Elina Pohjanpää) viekoitteluun ja tulee syrjähypyn aikana aiheuttaneeksi pienen pojan kuoleman maantieonnettomuudessa.

Ruotsalainen käsikirjoitus filmattiin Helsingissä ja lähiympäristössä kesällä 1957 kahdesti, sekä SF:n suomiversiona että Svea Filmin tuottamana ruotsalaisena tulkintana Ingen morgondag, jonka ohjasi Arne Mattsson ja pääosassa nähtiin Jarl KulleVerta käsissämme juuttui meillä sensuuriin ja ehti ensi-iltaan vasta loppuvuodesta 1958.

Näytöksen alustaa toimittaja ja Mika Waltari -seuran aktiivi Risto Raitio.

 

MA 2.5. KLO 17:00 TIE PIMEÄÄN (Ossi Skurnik, Suomi, 1963, 103 min, K16)

Erityisesti leikkaajana (Punainen viivaKaasua, komisario Palmu!) ansioituneen Ossi Skurnikin ainoaksi Ossi Skurnikin ohjaamassa jännitysdraamassa nietzscheläisyyteen viehtynyt lakitieteen ylioppilas Klaus Grahn (Jarno Hiilloskorpi) suunnittelee täydellistä rikosta. Tyttöystävä Anita (Elina Salo) ja ystävä Reino (Ismo Kallio) yrittävät kääntää tapahtumien suuntaa, mutta Klaus on jo tiellä pimeään.

Skurnikin oppimestarimaisen silmän alla työtään tekivät elokuvan eri osa-alueiden parhaat ammattimiehet: kuvauksessa mustavalkoisen ilmaisun mestari Esko Nevalainen ja äänissä luotettava Tuomo Kattilakoski. Skurnik itse hoiti leikkauksen apunaan toinen alan guru, Juho Gartz. Mietitty rekvisiitta ja osuva sijoittelu (gargoili, kynttilänjalka) sekä innoittunut kuvauspaikkojen elementtien käyttö eivät jää huomiotta. Kaupunkikuvauksen elokuvallisessa arkkitehtuurissa ja otosten sisäisessä sommittelussa Tie pimeään on aistivoimaisimpia kautta aikojen. Matti Kassilan Komisario Palmu -sarjan ohella Skurnikin ohjaustyö on upeimpia Helsinki-filmejä.

 

MA 9.5. KLO 17:00 YÖN SYLISSÄ (Jon Lindström, Ruotsi/Suomi, 1977, 92 min, K16)

Suomalaisetkin ovat taipuneet joukkosiirtolaisiksi, siitä lähin muisto löytyy varmasti 1970-luvun Ruotsista. Yksikään aikalaiselokuva ei tavoittanut yhteiskunnallisen murroksen taustoja ja tunnelmia niin tehokkaasti kuin hankolaissyntyisen, mutta parikymppisenä Tukholmaan muuttaneen Jon Lindströmin tiukka esikoiselokuva Yön sylissä. Sen päähenkilö Harri (Lasse Hjelt) muuttaa työn perässä Ruotsiin, mutta joutuu yllättävän piinaaviin vaikeuksiin yrittäessään sopeutua uuden maan kulttuuriin.

Jörn Donnerin tuottama Yön sylissä on siitä eriskummallinen elokuva, että sitä on kuvattu laajalti niin Helsingissä kuin Tukholmassa, mutta erityisesti Hangossa, jossa kamerat harvemmin ovat piipahtaneet. Kuvaajana toimi myöhempi mestariohjaaja Bille August, joka muistetaan esimerkiksi Pelle Valloittajasta (1987).

 

MA 16.5. KLO 17:00 HYVÄSTI ENNEN AAMUA (Jorma Kalliokoski, Suomi, 1989, 101 min, K16)

Suoraan sydämestä tehty, rehellinen ja kliseetön elokuva, joka kuvaa elämää niin raadollisena kuin se on”. Näin kuvaili Jorma Kalliokoski (1948-2020) esikoisohjaustaan ja jatkoi: ”En pyri tekemään elämää suurempaa elokuvaa, vaan elokuvaa elävästä elämästä.

Hyvästi ennen aamua valmistui juuri samana vuonna kuin Peter von Baghin tiiliskiviuran käynnistänyt Elämää suuremmat elokuvat ja tarjosi silmille hyppäävän aikalaisvastineen elokuvataiteen korkeammalle, salonkikelpoiselle historiankirjoitukselle. Suomalaisiin musiikkipiireihin syvälle kuin käyrätorven kätköihin sukeltava, kimuranttia isä-tytär-suhdetta näissä puitteissa parhaansa mukaan peilaava elokuva tempaisee jalat alta kaikilta, jotka luulevat 80-luvun kotimaisen elokuvan olleen täyttä tylsyyttä. Keskeisessä osassa ovat Reijo Hirvelän rouhean juuripitoinen musiikki ja Jarkko Rantasen (1946-2008) elokuvauran keskeisin rooli rocklaulaja Tommina, joka elää aikuisen tyttärensä Susanin (Anna Haaranen) hoteissa yrittäen comebackia.

Kalliokosken esikoinen sai Helsingin ensi-illalleen komean teatterin, eteläisen kantakaupungin selviytyjältä vielä 33 vuotta sitten vaikuttaneen Glorian. Ohjaaja jouti kuitenkin jättämään hyvästit uralleen teatterielokuvien ohjaajana heti ensi töikseen, ja Gloria suljettiin EU-Suomen ensitoimina 1995.

 

MA 23.5. KLO 17:00 TALLINNAN PIMEYS (Ilkka Järvi-Laturi, Viro/Suomi/Ruotsi/USA, 1993, K16)
Ohjaaja Ilkka Järvi-Laturilta odotettiin paljon hänen hätkähdyttävän ja aikansa hermolle osuneen esikoiselokuvansa Kotia päin (1989) jälkeen. Seuraava siirto yllätti kuitenkin monet: Tallinnan pimeys sijoittuikin vuoden 1991 vapautuneeseen Viroon. Paikallisin näyttelijöin toteutetussa trillerissä maan Pariisista palautettua kultavarantoa havittelee venäläinen rikollispomo, joka uhkaa pimentää koko Tallinnan. Pinteeseen joutuukin kaupungin sähkölaitoksen teknikko, jonka vaimo on raskaana. Vaikka elokuva oli virolaissuomalainen yhteistuotanto, oli suomalainen panos sen verran pieni, ettei elokuva sisälly esimerkiksi Suomen kansallisfilmografiaan. Tallinnan pimeydestä onkin tullut pieni kulttiklassikko, jota nähdään valkokankaalla todella harvoin. Mannheimin elokuvajuhlilla Järvi-Laturi palkittiin R.W. Fassbinder -palkinnolla.

PIRJO HONKASALO – mestariohjaajan fiktioita Cinema Orionissa 14.3. – 4.4.2022

Pirjo Honkasalo tunnetaan ennen kaikkea poikkeuksellisen persoonallisena dokumentaristina, mutta hänellä on myös laaja fiktioelokuvien tuotanto. Yhdessä Pekka Lehdon kanssa ohjatut Tulipää (1980) ja Da Capo (1985) edustavat aikansa komeinta suurelokuvaa, kun taas Tulennielijä (1998) ja Betoniyö (2013) intiimimpää kerrontaa. On kyse sitten traagisesti virittyneistä taiteilijamuotokuvista tai sielua viiltävistä sisaruuskuvauksista, Honkasalo etsii elokuvissaan aina tietä syvälle ihmisen sisimpään. DocPointissa nähtyä Honkasalon dokkareiden retrospektiiviä jatkaa nyt Cinema Orionissa nähtävä Pirjo Honkasalon neljän fiktioelokuvan sarja.

14.3. klo 17 BETONIYÖ (Pirjo Honkasalo, Suomi, 2013, 96 min, K12)

Pirkko Saision romaani Betoniyö ilmestyi vuonna 1981 ja siitä on tullut yksi aikakautensa tärkeimmistä syrjäytymisen kuvauksista. Honkasalon ja Saision yhdessä käsikirjoittama elokuva siirtää vaikuttavasti romaanin yhden vuorokauden tapahtumat elokuvaksi. Äiti (Anneli Karppinen) ja kaksi poikaa, veljekset Simo (Johannes Brotherus) ja Ilkka (Jari Virman), asuvat betonilähiössä. On painostavan kuuma kesäpäivä, isoveli-Ilkka on sekaantunut rikoksiin ja odottelee vankilaan lähtöä, Simo on irtautumassa murrosiästään, ympäristön antamat mallit maskuliinisuudesta ja väkivallasta alkavat viedä häntä kohti järisyttävää loppua. Honkasalo oli suunnitellut Betoniyön filmaamista toistakymmentä vuotta. Lopputuloksena monen mielestä tekijänsä mestarillisin työ. Peter Flinckenbergin mustavalkoinen cinemascope-kuvaus korostaa urbaania, unenomaista runoelmaa. Elokuva palkittiin useasti ulkomailla ja kotimaassakin kuudella Jussi-palkinnolla.

Sarjan avauselokuvan näytöksessä julkistetaan ohjaajan kunniatuoli. Ohjaaja on paikalla näytöksessä.

21.3. klo 17 TULENNIELIJÄ (Pirjo Honkasalo, Suomi, 1998, 104 min, K7)

Tarjoilija lähtee jatkosodan loppuessa saksalaisotilaiden perään ja jättää vastasyntyneet kaksostyttärensä näiden isoäidin hoivaan. Myöhemmin hän tulee hakemaan teineiksi kasvaneita lapsiaan mukaan kiertävään sirkukseensa. Honkasalon ensimmäinen itsenäisesti ohjaama näytelmäelokuva on hallittu syöksylaukaus uuteen tematiikkaan, lämpimänkipeisiin perhe- ja sisaruussuhteisiin. Se on suomalaisittain harvinaisen naisvoittoinen kuvaus sodan seuraamuksista. Tulennielijä merkitsi myös kahden merkittävän uuden näyttelijän läpimurtoa – sisaruksia näyttelevät Elena Leeve ja Elsa Saisio ovat sittemmin nousseet sukupolvensa huipuiksi. Tulennielijä palkittiin peräti kahdeksalla Jussi-palkinnolla (naispääosa, naissivuosa, kuvaus, leikkaus, musiikki, äänisuunnittelu, lavastus, puvustus).

28.3. klo 17 DA CAPO (Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto, Suomi, 1985, 121 min, K12)

Armoitettu viultaiteilija Heimo Haitto (1925-1999) on innoittanut suomalaisia elokuvantekijöitä hyvinkin erilaisina aikoina. Toivo Särkkä teki lapsitähdestä harmittoman Pikku pelimannin jo vuonna 1939. Kun ihmelapsen elämäntarina oli aikuisuudessa saanut taakseen jo varsin yllätyksellisiä käänteitä, innoitti se uutta, vakavampaa lähestymistä elokuva-alalla. 1980-luvulle ominaista pelotonta taiteellisuutta henkeen ja vereen edustava Da Capo kasvaa haittomaisen Arto Arsin tarinasta yleisluontoisemmaksi kuvaukseksi hyväksikäytöstä ja menetetystä lapsuudesta. Nuorta Arsia esittää nuori viulistilahjakkuus Jan Söderblom, joka sittemmin on vaikuttanut laajasti muusikkona, kapellimestarina ja musiikkifestivaalien taiteellisena johtajana. Haiton opettajan Boris Sirpon roolissa Sergei Rippaksena nähdään Tarmo Manni, joka oli tekijöidensä mielestä ainoa mahdollisuus tehtävään. ”Kaunis elokuva, josta en tunnista itseäni”, totesi Haitto.

4.4. klo 17 TULIPÄÄ (Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto, Suomi, 1980, 155 min, K16)

Algoth TietäväinenAlgot UntolaIrmari RantamalaMaiju Lassila… – millä nimellä hänet nyt parhaiten tunnemmekaan? Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto tarjoavat poikkeuksellisen muotokuvan kirjailijasta historian myllerryksessä, lähtökohtanaan Untolan omaelämäkerralinen teos Harhama (1909). Tulipää oli 28 vuoteen ensimmäinen elokuva, joka pääsi Cannesin filmifestivaalin viralliseen kilpailusarjaan. Se elävöittää harvinaisen runsaalla pieteetillä kymmenen vuoden kulttuurisen ajanjakson päättyen vuoteen 1918. ”Suomalainen mestariteos”, totesi Helsingin Sanomien Helena Ylänen.

PIRJO HONKASALO – mestariohjaajan fiktioita Cinema Orionissa 14.3. – 4.4.2022

Pirjo Honkasalo tunnetaan ennen kaikkea poikkeuksellisen persoonallisena dokumentaristina, mutta hänellä on myös laaja fiktioelokuvien tuotanto. Yhdessä Pekka Lehdon kanssa ohjatut Tulipää (1980) ja Da Capo (1985) edustavat aikansa komeinta suurelokuvaa, kun taas Tulennielijä (1998) ja Betoniyö (2013) intiimimpää kerrontaa. On kyse sitten traagisesti virittyneistä taiteilijamuotokuvista tai sielua viiltävistä sisaruuskuvauksista, Honkasalo etsii elokuvissaan aina tietä syvälle ihmisen sisimpään. DocPointissa nähtyä Honkasalon dokkareiden retrospektiiviä jatkaa nyt Cinema Orionissa nähtävä Pirjo Honkasalon neljän fiktioelokuvan sarja.

14.3. klo 17 BETONIYÖ (Pirjo Honkasalo, Suomi, 2013, 96 min, K12)

Pirkko Saision romaani Betoniyö ilmestyi vuonna 1981 ja siitä on tullut yksi aikakautensa tärkeimmistä syrjäytymisen kuvauksista. Honkasalon ja Saision yhdessä käsikirjoittama elokuva siirtää vaikuttavasti romaanin yhden vuorokauden tapahtumat elokuvaksi. Äiti (Anneli Karppinen) ja kaksi poikaa, veljekset Simo (Johannes Brotherus) ja Ilkka (Jari Virman), asuvat betonilähiössä. On painostavan kuuma kesäpäivä, isoveli-Ilkka on sekaantunut rikoksiin ja odottelee vankilaan lähtöä, Simo on irtautumassa murrosiästään, ympäristön antamat mallit maskuliinisuudesta ja väkivallasta alkavat viedä häntä kohti järisyttävää loppua. Honkasalo oli suunnitellut Betoniyön filmaamista toistakymmentä vuotta. Lopputuloksena monen mielestä tekijänsä mestarillisin työ. Peter Flinckenbergin mustavalkoinen cinemascope-kuvaus korostaa urbaania, unenomaista runoelmaa. Elokuva palkittiin useasti ulkomailla ja kotimaassakin kuudella Jussi-palkinnolla.

Sarjan avauselokuvan näytöksessä julkistetaan ohjaajan kunniatuoli. Ohjaaja on paikalla näytöksessä.

21.3. klo 17 TULENNIELIJÄ (Pirjo Honkasalo, Suomi, 1998, 104 min, K7)

Tarjoilija lähtee jatkosodan loppuessa saksalaisotilaiden perään ja jättää vastasyntyneet kaksostyttärensä näiden isoäidin hoivaan. Myöhemmin hän tulee hakemaan teineiksi kasvaneita lapsiaan mukaan kiertävään sirkukseensa. Honkasalon ensimmäinen itsenäisesti ohjaama näytelmäelokuva on hallittu syöksylaukaus uuteen tematiikkaan, lämpimänkipeisiin perhe- ja sisaruussuhteisiin. Se on suomalaisittain harvinaisen naisvoittoinen kuvaus sodan seuraamuksista. Tulennielijä merkitsi myös kahden merkittävän uuden näyttelijän läpimurtoa – sisaruksia näyttelevät Elena Leeve ja Elsa Saisio ovat sittemmin nousseet sukupolvensa huipuiksi. Tulennielijä palkittiin peräti kahdeksalla Jussi-palkinnolla (naispääosa, naissivuosa, kuvaus, leikkaus, musiikki, äänisuunnittelu, lavastus, puvustus).

28.3. klo 17 DA CAPO (Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto, Suomi, 1985, 121 min, K12)

Armoitettu viultaiteilija Heimo Haitto (1925-1999) on innoittanut suomalaisia elokuvantekijöitä hyvinkin erilaisina aikoina. Toivo Särkkä teki lapsitähdestä harmittoman Pikku pelimannin jo vuonna 1939. Kun ihmelapsen elämäntarina oli aikuisuudessa saanut taakseen jo varsin yllätyksellisiä käänteitä, innoitti se uutta, vakavampaa lähestymistä elokuva-alalla. 1980-luvulle ominaista pelotonta taiteellisuutta henkeen ja vereen edustava Da Capo kasvaa haittomaisen Arto Arsin tarinasta yleisluontoisemmaksi kuvaukseksi hyväksikäytöstä ja menetetystä lapsuudesta. Nuorta Arsia esittää nuori viulistilahjakkuus Jan Söderblom, joka sittemmin on vaikuttanut laajasti muusikkona, kapellimestarina ja musiikkifestivaalien taiteellisena johtajana. Haiton opettajan Boris Sirpon roolissa Sergei Rippaksena nähdään Tarmo Manni, joka oli tekijöidensä mielestä ainoa mahdollisuus tehtävään. ”Kaunis elokuva, josta en tunnista itseäni”, totesi Haitto.

4.4. klo 17 TULIPÄÄ (Pirjo Honkasalo, Pekka Lehto, Suomi, 1980, 155 min, K16)

Algoth TietäväinenAlgot UntolaIrmari RantamalaMaiju Lassila… – millä nimellä hänet nyt parhaiten tunnemmekaan? Pirjo Honkasalo ja Pekka Lehto tarjoavat poikkeuksellisen muotokuvan kirjailijasta historian myllerryksessä, lähtökohtanaan Untolan omaelämäkerralinen teos Harhama (1909). Tulipää oli 28 vuoteen ensimmäinen elokuva, joka pääsi Cannesin filmifestivaalin viralliseen kilpailusarjaan. Se elävöittää harvinaisen runsaalla pieteetillä kymmenen vuoden kulttuurisen ajanjakson päättyen vuoteen 1918. ”Suomalainen mestariteos”, totesi Helsingin Sanomien Helena Ylänen.

ELINA SALO – 1950-60 -luvun retrospektiivi Cinema Orionissa 11.10. – 6.12.2021

Elina Salo (s. 1936) tupsahti valkokankaille parikymppisenä, säännellyistä studiopuitteista eloon ja riemuun herättävänä näyttelijänä, tyttömäinen hahmo – milloin naapurista, milloin kauempaa; lumoava sekoitus lapsenomaista, ikuista kesää lietsovaa viattomuutta ja itsetietoista kujeilua omaehtoisempien aikojen saapumisesta.

Aina 50-luvun huvitteluista 60-luvun uuteen aaltoon ja 70-luvun vakavuuteen Salo pysyi luottokasvona, valkokankaalla usein kuitenkin harmillisesti vain sivurooleissa. Ensimmäinen suuri tehtävä oli Aarne Tarkaksen Rintamalotassa (1956). Aikansa arvostetuimpiin komedioihin lukeutuva Justus järjestää kaiken (1960) tutustutti keksijänuorukaisen tyttöystävään Bellaan, kunnes Työmiehen päiväkirja (1967) räjäytti pankin – Elinasta tuli hetkessä uuden aallon ja osallistuvan elokuvan keulakuva.

MA 11.10. KLO 17 RINTAMALOTTA (1956, Aarne Tarkas,  84 min, K16,  35 mm) Ennen elokuvaa Sisko Rytkönen kertoo Elina Salon upeasta urasta.

Mitä tapahtuikaan Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen elokuvaversion jälkeisenä kesänä 1956 Suomessa? Tehtiin tietysti seuraavaa sotaelokuvaa. Porkkalan maastossa kuvattu Rintamalotta kertoo jo nimellään, että  näkökulma kohdistuu nyt naisiin. Pääosassa on Leena Häkinen, jonka näyttelemän Irman lottatovereina nähdään Eila PehkonenPia Hattara ja tietenkin Elina Salo ensimmäisessä suuremmassa roolissaan. Pienimuotoinen Rintamalotta on suuri elokuva siinä mielessä kuinka rohkeasti ja varhain se nostaa esiin vähemmälle huomiolle jääneen näkökulman sotaan. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tuli pieni lottaelokuvien buumi.

 

MA 1.11. KLO 17 JUSTUS JÄRJESTÄÄ KAIKEN (1960, Lasse Pöysti, 89 min,  S, 35 mm)

Haluatko tulla onnelliseksi? Ehkäpä työtön keksijä Justus (Lasse Pöysti) voi auttaa. Hän on perustanut asiakkaitaaan auttavan yhtiön yhdessä kodittoman Bellan (Elina Salo) kanssa. Oman aikamme monenkirjavaa valmennus- ja terapiakulttuuria yllättävästi ennakoiva Justus järjestää kaiken perustuu 1950-luvun lopun suositun tv-ohjelman Justus-hahmoon. Aikalaiskritiikissä Justusta verrattiin jopa Chapliniin. Ennen kaikkea Justuksen eriskummalliset keksinnöt auringonvalolla toimivasta herätyslaitteesta sanomalehdenkuljettimeen lienevät vaikuttaneet Spede Pasaseen. Tällä sangen onnistuneella komediallaan Lasse Pöysti jätti jäähyväiset elokuvaohjaajan uralleen.

MA 15.11. KLO 17 MINKKITURKKI (1961, Aarne Tarkas, 91 min, S, 35 mm)

Toimivan elokuvan voi tehdä vaikka vaatekappaleesta, sen todistaa Minkkiturkki. Kiertäessään henkilöltä toiselle turkki alkaa heijastaa koko yhteiskuntaa, sen ylä- ja alatasojen välistä sanatontakin vuorovaikutusta. Ensin vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja lahjoittaa sen rakastajattarelleen, joka taas vie sen panttilainaamoon… Eräässä vaiheessa turkki kelpaa juhlatamineeksi Elina Salon näyttelemälle opiskelijalle. Ohjaaja Aarne Tarkas teki ulkokuvauksia ”sääntöjen vastaisesti” pimeimpään talviaikaan, mikä tuo poikkeuksellisen tenhoavaa taustaa salonkikomedian ja hellahuonehupailun velmulle vuorottelulle.

MA 22.11. KLO 17 TIE PIMEÄÄN (1962, Ossi Skurnik, 103 min,  K16, DCP)

Erityisesti leikkaajana (Punainen viivaKaasua, komisario Palmu!) ansioituneen Ossi Skurnikin ainoaksi jäänyt ohjaustyö on harvinaisen korkeatasoinen esimerkki kotimaisesta psykologisesta trilleristä. Jarno Hiilloskorpi esittää nietzscheläiseen yli-ihmisteoriaan viehtynyttä lakitieteen ylioppilasta, joka suunnittelee täydellistä murhaa. Elina Salo nähdään tyttöystävänä, joka epätoivoisesti yrittää estää nuoren miehen aikeet. Hillitysti etenevän elokuvan tunnelma on kohtauksesta toiseen vahva.

MA 6.12. KLO 15 TYÖMIEHEN PÄIVÄKIRJA  (1967, Risto Jarva, 92 min, K12, 35 mm)

Aikansa kirkkain peili on tämä ohjaaja Risto Jarvan lopullinen läpimurto ja maineen luoja, suomalaisen yhteiskunnallisen elokuvan lujasti valettu peruskivi. Työmiehen päiväkirja on elokuva, jonka katsomisen soisi kuuluvan kansalaisvelvollisuuksiin. Työmiehen (Paul Osipow) ja konttoristin (Elina Salo) nuori avioliitto alkaa säröillä, kun mies saa työnjohtajan paikan toisesta kaupungista ja yksinäisyyden ja epäluulon tunteet kasvavat molemmin puolin. Todellisuutta sellaisena kuin se oli ja on, ilman lisämausteita tai välistävetoja, olkaa hyvät.

JÖRN DONNER KANSAINVÄLISENÄ TUOTTAJANA – Cinema Orionissa

Jörn Donnerin (1933-2020) elämäntyö ohjaajana ja kirjailijana ovat tunnettuja, ja muistamme hänen noutaneen Oscarin elokuvatuottajana Fannysta ja Alexanderista.

Tuottajan uran mittavuus ja laaja kansainvälisyys on kuitenkin jäänyt vähemmälle huomiolle. Hän oli rahoittamassa kymmeniä suomalaisia elokuvia ja tuki monia uransa alkutaipaleella olevia nuoria tekijöitä. Lopulta filmografiaan kertyi kansainvälisiä tuotantojakin niin paljon, että hänen täytyi myöhemmin muistella ”olinko minä sellaistakin tuottamassa?”

Vuonna 1977 Jörn Donner Productions Oy mainosti 10-vuotista taivaltaan International Film Guidessa lakonisesti: ”There Is No Business Like Film Business. Ten years of consecutive losses. But we like the Cinema.

Cinema Orionin sarjassa nähdään valikoima elokuvia, joita Donner on ollut tuottamassa. Sarjan huipentaa Oscar-palkittu Fanny ja Alexander, jonka näytöksen yhteydessä julkistetaan Donnerin kunniatuoli Orionin elokuvasalista. Myös Donnerin Oscar-patsas nähdään tällöin Orionissa.

JÖRN DONNER TUOTTAJANA

HUOM! Uusien rajoitusten vuoksi osa näytöksistä on siirtynyt myöhemmin ilmoitettavaan ajankohtaan. 

TABU (Vilgot Sjöman, Ruotsi, 1977, 112 min, K18, 35 mm)
MA 16.11. klo 19.00
Seksuaalisia vähemmistöjä valkokankaalle vyöryttävässä Tabussa nuori juristi ajaa oikeuksia kaikille, mutta hänen omat tarpeensa hakevat vielä määrittelyään. Tabusta on sanottu, että se on ainutlaatuinen elokuvatapaus jopa ruotsalaisella standardilla mitattuna.

BLACK SUN (Mannen i skuggan, Arne Mattsson, Ruotsi/Jugoslavia, 1978, 110 min, 35 mm)
MA 23.11. klo 19.00 HUOM! Englanninkielinen versio, ei suomenkielisiä tekstejä
Ruotsalais-jugoslavialainen yhteistuotanto on legendaarisen dekkaristin Per Wahlöön romaaniin perustuva brutaali kostotarina, joka sijoittuu vuoden 1965 Francon Espanjaan.

KOTKAN LENTO (Ingenjör Andrées luftvärd, Jan Troell, Ruotsi/Länsi-Saksa/Norja, 1982, 142 min, K12, 35 mm)

HUOM! Näytös siirtynyt tuonnemmaksi.

Troellin elokuva on dokumentaarisia ulottuvuuksia tavoittava ”jään ja lumen runoelma”. Max von Sydowin esittämä insinööri Salomon Andrée unelmoi mahdottoman saavuttamisesta ja yrittää lentää vetytäytteisellä ilmapallolla kohti pohjoisnapaa vuonna 1897.

MASCHENKA  (Maschenka, John Goldschmidt, Länsi-Saksa/UK/Ranska/Suomi, 1986, 103 min, K12, 35 mm)

HUOM! Näytös siirtynyt tuonnemmaksi.

Osittain Suomessa kuvattu, Vladimir Nabokovin esikoisromaaniin perustuva elokuva nuoresta miehestä, joka ei voi unohtaa ensirakkauttaan ja pakenee 1920-luvun Venäjältä Saksaan.

FANNY JA ALEXANDER (Fanny och Alexander, Ingmar Bergman, Ruotsi/Ranska/Länsi-Saksa, 1982, 191 min, K12, 35 mm)

HUOM! Näytös siirtynyt tuonnemmaksi.

Omaelämäkerrallinen elokuvafresko on noussut vuosien mittaan Bergmanin legendaarisimpien teosten joukkoon. Se sai lukemattoman määrän elokuvapalkintoja (mm. neljä Oscaria) ja on vakiinnuttanut maineensa yhtenä kaikkien aikojen jouluelokuvista. Orion esittää kolmituntisen teatteriversion.

Anneli Sauli retrospektiivi – Cinema Orionissa 5.-26.10.2020

Suomalaisen elokuvaerotiikan uusi aika alkoi Hilja – maitotytöstä (1953), joka teki Anneli Saulista 50-luvun tähden ja seksisymbolin.

Nimirooli leimasi Saulin uraa pitkään, mutta toisaalta nykysilmin hänen sittenkin aika monipuolista huippukauttaan voi tarkastella vähän kuin Marilyn Monroen uraa; lahjakkaan näyttelijän selviytymistaisteluna miesten johtamassa studiokulttuurissa.

Sauli näytteli vuosina 1958-61 länsisaksalaisissa elokuvissa nimellä Ann Savo. 2000-luvulla hän on piristänyt sivurooleillaan monia kotimaisia elokuvia ja televisiosarjoja.

MA 5.10. KLO 17.15 HILJA – MAITOTYTTÖ (Toivo Särkkä. 1953, 87 min, K-12, 35 mm)

Ennen elokuvaa FL Sisko Rytkönen kertoo Anneli Saulin elokuvauran alkuvuosista.

 

MA 12.10. KLO 17.15 MIRIAM (William Markus, 1957, 88 min, K-7, 35 mm)

Vieraana Anneli Sauli. Haastattelijana elokuvatutkija Antti Alanen.

 

MA 19.10. KLO 17.15 JOKIN IHMISESSÄ (Aarne Tarkas, 1956, 75 min, K-16 35 mm)

Elokuvan alustaa toimittaja, Mika Waltari -seuran aktiivi Risto Raitio.

 

MA 26.10. KLO 17.15 RAPORTTI ELI BALLADI LAIVATYTÖISTÄ (Maunu Kurkvaara, 1964, 88, K-16)

Sarjan liput tulevat myyntiin noin viikkoa ennen ensimmäistä näytöstä.

Risto Jarva -seuran kevät 2020

Syyskokouksessa 29.11. Risto Jarva -seura sai uuden hallituksen. Varapuheenjohtajana jatkaa Päivi Istala, muina jäseninä Matti Lahtinen, Mikko Lyytikäinen, Henri Waltter Rehnström, Markku Varjola ja Juha-Veli Äkräs. Uutena joukkoon astuu Liina Härkönen. Sihteerinä jatkaa Merja Ritola ja puheenjohtajana Ville Suhonen. 

KEVÄÄN ELOKUVIA

Uusi vuosikymmen käynnistyi Jarva-seuran osalta maanantaina 13.1. klo 19, jolloin elokuvateatteri Orionissa esitettiin Tuija-Maija Niskasen Avskedet (Jäähyväiset, 1981). Näytöksessä oli vieraana elokuvan käsikirjoittaja Eija-Elina Bergholm.

Kevään ohjelmisto näyttää toistaiseksi tällaiselta. Muutokset ovat mahdollisia, lisäykset todennäköisiä. Tarkemmat tiedot: cinemaorion.fi

Tuija-Maija Niskanen in Memoriam

Ma 13.1. klo 19  Avskedet (Jäähyväiset, 1981, 90 min. K12, 35 mm) 

Vieraana elokuvan käsikirjoittaja Eija-Elina Bergholm

Ma 20.1. klo 17  Suuri illusioni (1985, 95 min. S, 35 mm)

Tekijävieraita

Petri Rossi in Memoriam

Su 26.1. klo 16 Hiljaisuus (2011, 112 min. K13, 35 mm)

Yhteistyössä Suomen elokuvaajien yhdistyksen (F.S.C.) kanssa. 

Antti Peippo – dokumenttielokuvan suuri tuntematon

Ti 28.1. klo 14 Antti Peippo – kirjan julkistustilaisuus

Graniittipoika (1979, 10 min. S, 35 mm) 

Seinien silmät (1981, 9 min. S) 

Sivullisena Suomessa (1983, 24 min. S, 35 mm) 

Sijainen (1989, 24 min. S, 35 mm) 

Antti Peippo – Turisti (Eero Tammi ja Juha-Veli Äkräs, 2019, 8 min. S) 

Paikalla kirjan tekijöitä sekä kustantajan (Aalto ARTS Books) ja Elokuvataiteen laitoksen edustajia. 

Ti 18.2. klo 17 Ihmemies (1979, 103 min. K12, 35 mm) 

Tekijävieraita 

Alkuperäiskansojen elokuvaviikko 3.–9.2.2020 

Vuosi 2019 oli YK:n alkuperäiskansojen kielten teemavuosi. Tavoitteena oli lisätä tietoisuutta alkuperäiskansojen kielistä ja niiden uhanalaisuudesta. Jäikö vuodesta jälkiä vai oliko se pelkkä symbolinen juhla? Cinema Orion palaa teemaan esittämällä viikon aikana lukuisia alkuperäiskansojen elokuvia 2000-luvulta. Risto Jarva -seura on saanut tukea tapahtuman järjestämiseen AVEKilta.

Ohjelmisto:

3.2. klo 19.30 Atanarjuat.: The Fast Runner (Zacharias Kunuk , Kanada, 2001, 172 min. K16)

4.2. klo 16.45 Spears from All Sides (Christopher Walker, 2019, USA, 90 min. K16) 

5.2. klo 16.15 Нация / The Nation (Julia Mironova, 2017, Venäjä, 65 min. S) 

5.2. klo 17.45 Akornatsinniittut -tarratta nunaanni / Among Us – In the Land of Our Shadows (Marc Fussing Rosbach, 2017, Grönlanti, 93 min. K16)

6.2. klo 16.30 Царь-птица / The Lord Eagle (Eduard Novikov, 2018, Venäjä, 80 min. K16)

8.2. klo 13.30 The Body that Remembers When the World Broke Open (Elle-Máijá Tailfeathers and Kathleen Hepburn, 2019, Kanada, 105 min. K16) 

9.2. klo 18.15 Wiñaypacha / Eternity (Oscar Catacora, 2018, Peru, 88 min. K16)  

Jörn Donnerin parhaita

Ma 3.2. klo 17 

Näinä päivinä (1955, 9 min. S, 35 mm) 

En Söndag i september (Syyskuinen sunnuntai, 1963, Ruotsi, 98 min. K16, 35 mm) 

Ma 10.2. klo 17 

Vittnesbörd om henne (Todistus hänestä, 1962, Ruotsi, 17 min. S, 35 mm)

Tvärbalk (Poikkiparru, 1966, Ruotsi, 90 min. K16, 35 mm) 

Ma 24.2. klo 17 Mustaa valkoisella (1968, 96 min. K16) 

Ma 2.3. klo 19 Naisenkuvia (1970, 90 min. K16)

Ma 9.3. klo 19 Anna (1970, 82 min. K12, 35 mm)

Ma 16.3. klo 19 Dirty Story (1984, 100 min. S, 35 mm) 

Hannu Peltomaan koko perheen elokuvia

Ma 2.3. klo 17 Taikapeli (1984, 80 min. S, 35 mm) 

La 7.3. klo 14 Rusinoita (1987, 52 min, S, 16 mm) 

Ma 9.3. klo 17 Kumma juttu (1989, 76 min. S, 35 mm)

Tero Jartin elokuvia

Su 22.3. klo 17 ja Ma 20.4. klo 19

Kun piru tuli polkupyörällä sepän tölliin ja sepän vaimo sai uuden nenän (1993, 34 min. K14, 35 mm) 

Aapo (1994, 55 min. K16, 35 mm)

Anneli Sauli – retrospektiivi

Ma 23.3. klo 17 Hilja, maitotyttö (Toivo Särkkä, 1953, 87 min. K12, 35 mm) 

Ma 30.3. klo 17 Jokin ihmisessä (Aarne Tarkas, 1956, 75 min. K16, 35 mm) 

Ma 6.4. klo 17  Miriam (William Markus, 1957, 88 min. K7, 35 mm) 

Ma 13.4. klo 17 Raportti eli balladi laivatytöistä (Maunu Kurkvaara, 1964, 88 min, K16) 

Sarja jatkuu…

Vieraana Yrjö Tähtelä 25.11. – 2.12.

Ohjaajana, näyttelijänä, tuottajana ja mm. Yleisradion kirjeenvaihtajana toiminut Yrjö Tähtelä (s. 1936) on vieraana kahdessa erikoisnäytöksessä Cinema Orionissa, joissa esitetään 1960-luvun moderneja harvinaisuuksia Tähtelän tähdittämänä. Monialainen taiteilija on jo pitkään ollut myös aktiivinen romanikulttuurin puolestapuhuja ja analysoija.

Molemmissa näytöksissä Tähtelää haastattelee Päivi Istala.

25.11. klo 17.30 Eino Ruutsalo: Hetkiä yössä (1961)

Kohtaa yövartija Kristus Helsingin yössä!

”Sitten Nyrki Tapiovaaran Varastetun kuoleman ei kukaan ole käyttänyt Helsinkiä hyväkseen yhtä tehokkaasti kuin Ruutsalo”, ylisti Helsingin Sanomien arvostelija Juhani Lindström Eino Ruutsalon esikoisohjauksen miljööntajua. Ja totta se onkin: Hetkiä yössä on Helsinki-elokuvien joukossa todellinen kätketty aarre, josta monet alaan perehtyneet kirjatkin vaikenevat. Suomalaisen modernin elokuvan historiassa Ruutsalo oli heti Maunu Kurkvaarasta seuraava, mutta hänen uransa pitkän elokuvan puolella jäi enemmänkin kokeiluiksi kuvataiteilijana. Hetkiä yössä -elokuvan syyskesäisen pimeät, jopa pariisilliset Helsinki-tunnelmat lupaavat kuitenkin paljon ja Yrjö Tähtelän suoritus yövartija Kristuksena on omaleimaisuudessaan vailla vertaa.

Ruutsalon elokuvassa voi bongata ohimennen mm. Raimo Jääskeläisen alias Monsieur Mossen sekä puussa kiipeilevän ja jumalan olemassaoloa pohtivan 10-vuotiaan Christer ”Cisse” Häkkisen.

2.12. klo 17.30 Jarno Hiilloskorpi: Varjostettua valoa (1962)

Elokuva, jonka näytöksissä oli tarjolla ensiapua!

60-luku ei ollut pelkkää Jarvaa, Niskasta ja Spedeä. Vuosikymmenellä teki debyyttinsä moni lupaavalta vaikuttanut ohjaaja, jonka ura katkesi kuitenkin yhteen tai kahteen elokuvaan. Yksi heistä oli Jarno Hiilloskorpi, jonka 22-vuotiaana ohjaama esikoinen Varjostettua valoa otettiin vastaan huomattavan innostuneesti. Usko itsenäiseen tuotantoon on ollut vahva levittäjä SF:lläkin, sillä elokuva sai Helsingin ensi-iltansa poikkeuksellisesti peräti neljässä elokuvateatterissa. Tarina tapahtuu pitkälti sairaalassa ja on ilmiselvästi innoittunut aikansa valkokankaan, television ja kioskikirjaallisuuden suositusta lääkäriviihteestä, joskin se uppoutuu monta astetta kuumeisemmin kirurgisten operaatioiden konkretiaan. Ensi-iltakierrokseen mahdollisiin pyörtymiskohtauksiin varauduttiin jopa päivystävällä sairaanhoitajalla!

KATARIINA LILLQVIST retrospektiivi 28.10. -11.11.2019

Animaatiotaiteilija Katariina Lillqvistin retrospektiivi käynnistyy Cinema Orionissa maanantaina 28.10.  Kahdessa näytöksessä esitetään Lillqvistin taianomaisia nukkeanimaatioita, romani- ja kurditarinoita sekä Franz Kafka-filmatisointeja. Lisäksi dokumenttielokuvien näytöksen osana 11.11. on romanimusiikin konsertti, jossa esiintyvät mm. mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors ja Latšo Džinta -yhtye. Konsertilla kerätään varoja romanikulttuurin museolle.

Katariina Lillqvist (s. 1963) on käsikirjoittaja, ohjaaja sekä tuottaja, joka on animaatioelokuvillaan kirjoittanut uudelleen Euroopan historiaa. Hän sai hiljattain Master of Animation –elämäntyöpalkinnon, yhtenä nukkeanimaatiogenren merkittävimmistä tekijöistä.

Lillqvistin kauniit nuket ovat saaneet vaikutteita tšekkiläisestä perinteestä. Hänen tavaramerkkinään ovat vanhat ja vahvat eurooppalaiset tarinat, jotka on tuotu tähän päivään. Sarajevon tilannetta kuvaa Maalaislääkäri (1996), romaniyhteisöjen tilanteesta muuttuvassa Euroopassa kertoo Romanien peili (2001), pohjoisen perinteen katoamista käsittelee Uralin perhonen (2008) ja Espanjan sisällissodan käänteisiin pureutuu Radio Dolores (2016) – muun muassa näiden töidensä kautta Lillqvist käsittelee eurooppalaista mielenlaatua pureutuen sen traumaattisiin historian käänteisiin.

Lillqvist on työskennellyt Prahassa vuodesta 1989 jolloin hän perusti sinne itsenäisen osuuskuntamallisen tuotantoyhtiön Camera Cagliostron. Cagliostro on sittemmin jatkanut toimintaansa myös Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Espanjassa. Tällä hetkellä Lillqvist jakaa aikansa Lapinlahteen Helsinkiin rakentuvan Romaanikulttuurin museon, Teijon Ruukinkylässä sijaitsevan animaationäyttelynsä ja ensimmäisen pitkän fiktioanimaationsa Mestari ja Margaritan (tarina tunnetaan myös suomennoksena Saatana saapuu Moskovaan) toteuttamisen välillä.

Retrospektiivin ovat toteuttaneet yhteistyössä Risto Jarva -seura ry. ja Elävän kuvan keskus ELKE ry.

Lisätiedot:

Risto Jarva -seura ry. / Ville Suhonen

pj.ristojarvaseura@gmail.com

Katariina Lillqvist

katariina.lillqvist@gmail.com

romanikulttuurinmuseo.com

Elokuvasarjan liput myynnissä

https://cinemaorion.fi/erikoisnaytokset/katariina-lillqvist-retrospektiivi/

 

KATARIINA LILLQVIST RETROSPEKTIIVI

Cinema Orionissa 28.10.  – 11.11.2019

Ohjaaja Katariina Lillqvist on näytöksissä tekijävieraana. Animaationäytöksissä häntä haastattelee animaatiotutkija Tuula Leinonen.

MA 28.10. KLO 17.00 

Hiilisangolla ratsastaja (1992)

Kamarihaikara (1993)

Romanien peili (2001)

Mustan Saaran legenda (2002)

Laulu hirsipuista (2002)

Faruza (2011)

 

MA 4.11. KLO 17.00 

Tyttö ja Sotamies (1995)

Maalaislääkäri (1996)

Uralin Perhonen (2008)

Radio Dolores (2016)

 

MA 11.11. KLO 17.00

Eihän tämä maa minun omani ollut (2008)

Dokumenttielokuva Suomen romanien historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä. Keskushenkilönä elokuvassa nähdään laulaja Hilja Grönfors.

Romanimusiikin konsertti, Hilja Grönfors ja Latšo Džinta sekä yllätysvieraita. Konsertin tuotto menee Romanikulttuurin museolle. Lisätietoja: www.romanikulttuurinmuseo.com

Arvoisa herra Tarzan (2003)

Dokumentti legendaarisesta suomalaisesta sirkustaiteilijasta Kalle ”Caru” Nymanista.

 

 

 

EIJA POKKINEN – Kiiltokuvatyttö

Eija Pokkisen muistelmateoksen julkistustilaisuus sekä elokuvien sarja Cinema Orionissa 30.9. – 21.10.2019

Eija Pokkinen (s. 1939) oli pariisilaistunut kansainvälinen valokuvamalli, kun ura johti elokuvarooleihin Risto Jarvan Onnenpelissä ja Jaakko Pakkasvirran Vihreässä leskessä. Myöhemmin hän oli naispääosassa amerikkalaisessa elokuvassa Distance sekä pienemmissä rooleissa Jarvan elokuvissa Loma ja Jäniksen vuosi. Pokkinen on työskennellyt myös arvostettuna suomentajana, mm. kymmenien elokuvaklassikoiden kääntäjänä. Pokkisen muistelmateos Kiiltokuvatyttö ilmestyy 30.9. ja julkistustilaisuus vietetään tuolloin klo 17.30 Orionissa.

Merkkivuottaan viettävän taiteilijan kunniaksi elokuvateatteri Orion esittää Eija Pokkisen elokuvien sarjan.

TULOSSA OLEVAT NÄYTÖKSET:

MA 30.9. KLO 17.30 

Onnenpeli (Risto Jarva, Suomi, 1965, 95 min, K 12). Onnenpeli on Eija Pokkisen ensimmäinen elokuva. Hänellä on siinä yksi pääosista kansainvälisenä valokuvamallina ja mannekiinina, jollainen itsekin oli. Ennen elokuvaa on Eija Pokkisen muistelmateoksen Kiiltokuvatyttö (Docendo) julkistustilaisuus. Pokkista haastattelee toimittaja Päivi Istala.

TO 3.10 KLO 18.00

Vihreä leski (Jaakko Pakkasvirta, Suomi, 1968, 76 min, K12, 35 mm). Vihreä leski on 1960-luvun suomalaisia avainelokuvia – aikansa kohutuimpia – ja Eija Pokkisen suuri voittoisa pääosa. Näytös järjestetään yhteistyössä Näyttelijäliiton kanssa osana Lähikuvassa näyttelijä -sarjaa. Vieraana Eija Pokkinen, keskustelun vetää Satu Kyösola.

MA 7.10. KLO 17.30 LYHYTELOKUVAT (näytöksen kesto n. 60 min):

Pockpickeeli katkelmia helsinkiläisen porvarisnuoren elämästä on Peter von Baghin varsinainen esikoiselokuva. Pertti Maisalan kanssa ohjattu underground-henkinen lataus levittäytyy  Helsingin kaduille, joita olemassaoloa pohtiva idealistinen päähenkilö (Sulevi Peltola) filosofisesti flaneeraa. Porvarillinen sielunmaisema seivästyy ironian ja satiirin kautta. (Peter von Bagh & Pertti Maisala, Suomi, 1968, 19 min. S)
Ugo Rosellin Senso e anagramma on tuntematon löytö ja harvinaisuus. Leikkaukseen perustuvassa kollaasissa tutkaillaan länsimaisessa populaarikulttuurissa vallitsevaa naiskuvaa ja naisen kaupallistamista kulutuksen ja mainonnan eroottisena objektina. Yhtenä valokuvamalleista esiintyy Eija Pokkinen, joka työskenteli (myös) Italiassa. (Ugo Roselli, 1970, 13 min)
Nainen ja yhteiskunta on Risto Jarvan poleemisten, yhteiskunnallista keskustelua käyvien dokumenttien valioita (ja sai valtion elokuvapalkinnon). Naisihanne ja naisen arkitodellisuus, sukupuoliroolit ja naiseen kohdistuvat patriarkaaliset asenteet saavat terveellistä tuuletusta elokuvassa, jota naiset ovat olleet kirjoittamassa. Eija Pokkinen nähdään lavastetuissa osuuksissa. (Risto Jarva, 1968, 30 min, S)

TI 15.10 KLO 19:00

Distance (Anthony Lover, USA, 1975, 93 min, 35 mm). Anthony Loverin ohjaama indietuotanto Distance (1975) kuvaa pariskuntien ongelmia 1950-luvun Yhdysvalloissa. Toisiinsa kietoutuvissa tarinoissa vaikeuksia aiheuttavat niin rotujenväliset ristiriidat kuin uskottomuus. Eija Pokkinen esittää naispääosassa saksalaista Gretaa, joka on naimisissa tummaihoisen kersantin (Paul Benjamin) kanssa.

MA 21.10. KLO 17:00

Loma (Risto Jarva, Suomi, 1976, 113 min, K7, 35 mm). Auringossa, värissä ja huumorissa kylpevä Loma oli Jarvan suosituin elokuva: se sai ensi-iltakierroksellaan yli puoli miljoonaa katsojaa. Miespuolinen pankkivirkailija Niemi (mainio Antti Litja) halajaa talviolympialaisiin, mutta eksyy suksineen Rodoksen aurinkorannalle tyhjätaskuna naisen papereilla ja matkalaukulla. Eija Pokkinen esittää Niemen unelmien naista.