ELÄVILLE JA KUOLLEILLE

Suomi 2005.Tuotanto: Sputnik Oy. Tuottaja: Ilkka Mertsola. Ohjaus: Kari Paljakka. Käsikirjoitus: Kari Paljakka - Gösta Karfin kirjasta En junisöndag kvart över tolv (1999). Kuvaus: Pekka Uotila (Ulf Sundvall, Mika Ailasmäki, Henri Heino, Jari Lehtiniemi, Olli Varja). Lavastus: Katariina Lume. Leikkaus: Timo Linnasalo. Ääni: Jouko Lumme, Risto Iissalo. Pukusuunnittelu: Niina Pasanen. Make-up: Suni Moreno. Apulaisohjaaja: Nadja Delcos. Näyttelijät: Hannu-Pekka Björkman (isä, Jaakko Simberg), Katja Kukkola (äiti, Marja Simberg), Johannes Paljakka (esikoispoika Timo Simberg), Mari Rantas ila (äidin sisar Leena), Tommi Korpela (Leenan mies, lääkäri), Risto Salmi (Jaakon isä Henrik Simberg). Ensi-ilta: 18. 2. 2005. Levitys: Sandrew Metronome Distribution Finland Oy. Kesto: 95 min.

Kari Paljakan ohjaamat elokuvat: Salkku (1980), Posliinikissa (1981), Sorkat kuntoon (1982), Sadetanssi (1983), Enkelipeli (1986), Baby Love (1986), Nonstop (1987), Me kaksi (1988), Dildo (1989), Lottovoittajien maa (1990, TV-sarja), Veturimiehet heiluttaa (1992), Äidin tyttö (1983), Kotikatu (jaksoja 1995 alkaneeseen TV-sarj aan), Loppu hyvin (1998, TV), Eläville ja kuolleille (2005).

Pietarsaarelainen Karfin perhe menetti viisivuotiaan poikansa traagisessa onnettomuudessa vuonna 1986. Isä Gösta Karf kirjoitti aiheesta kirjan. Kari Paljakan elokuva perustuu tähän kirjaan sekä Gösta ja Marita Karfin ja heidän vanhimman poikansa Tommyn haastatteluihin. Tapahtumat on siirretty Karjaalle. Elokuvassa kuolleen pojan nimi on Matti.

”Ajatus tarinan kertomisesta syntyi heti onnettomuuspäivänä terveysasemalla. Hoitohenkilöstön ja viranomaisten käyttäytyminen oli niin uskomattoman kylmäkiskoista, että Gösta Karf päätti kirjoittaa kokemuksistaan kirjan vielä jonain päivänä. Sairaanhoitohenkilöstön lisäksi perheen ympäriltä pettivät kaikki muutkin yhteiskunnan turvaverkot. Perhe jätettiin surun kanssa yksin. - Myöhemmin tuli muitakin sy itä kirjoittaa kirja. Tapasin onnettomuuden jälkeen monia saman kokeneita ihmisiä ja huomasin, että me kaikki kävimme läpi samoja asioita ja ajattelimme samalla tavoin, Gösta Karf sanoo. Samaan aikaan kun kirja ilmestyi, perheestä tehtiin dokumenttiohjelma FST:lle. Ohjaaja Kari Paljakka näki ohjelman ja hankki kirjan käsiinsä. Kun kirja ei vielä kolmannenkaan lukukerran jälkeen jättänyt Paljakkaa rauhaan, hän soitti Karfeille ja ehdotti elokuvan tekemistä. Käsikirjoitusta työstettiin vuosia.” - Annina Pennonen, Anna N:o 6/2005

”Eläville ja kuolleille kertoo tavallisesta suomalaisesta perheestä, joka menettää pienen poikansa, kun perheen auto syttyy räjähdysmäisesti tuleen. Isä, äiti ja perheen toinen pieni poika yrittävät kukin parhaansa mukaan pysyä hengissä surunsa keskellä. Heidän erilaisista suremistavoistaan muodostuu järkyttävän vahva triptyykki, ei pelkästään suomalaisesta, vaan universaalista läheisen menettämisen surusta.” - Markus Määttänen, Aamulehti 15. 2. 2005

”Olen isä ja mielessä on tietysti käynyt se ajatus, että mitä tapahtuisi, jos menettäisin lapseni. Se pelko ja ahdistus, mitä semmoinen ajatus herätti, johdatti minut oman henkilöhistoriani jäljille. Olen aikoinani menettänyt kaksi veljeäni erilaisissa onnettomuuksissa. Kun vanhenee, alkaa myös miettiä, miltä se omista vanhemmista silloin tuntui.” - Kari Paljakka Markus Määttäsen haastattelussa, Aamulehti 15. 2. 2005

”Todellisuuteen kuuluu Paljakan mukaan se, etteivät surevien läheiset kykene ymmärtämään surun kaikkeutta. Surevia ihmisiä pyritään usein siirtämään sivuun omista tunteistaan lääkkeillä tai hyvillä neuvoilla tai esineitä piilottelemalla. Monet surevat kokevat tämän hyvin loukkaavana, kuin heidän surunsa olisi jotenkin väärin, tai sitä ei kunnioitettaisi. Surun sivuun pakottaminen ei johda toipumiseen. Perheen isä ei halua ensin kohdata suruaan, vaan yrittää jatkaa kuin mitään ei olisi tapahtunut. Totuutta itsestään hän ei tahdo nähdä, eikä saada kynnyslautaa lattiaan kiinni. Näin hän pidättää itseltään myös lohdun. - Bo Carpelan sanoi kerran, että nämä ovat lohdutusrunoja, ja hän on ylpeä siitä. Minäkin olen kutsunut tätä lohdutuselokuvaksi, ja olen ylpeä siitä. Maailma on hirveän kaunis paikka, jossa surunkin keskellä voi löytää kauneutta ja lohtua.” - Markus Määttäsen tekemä haastattelu, Aamulehti 15. 2. 2005

” - Usein suru nostaa pintaan myös muita menetyksiä ja suruja, joiden käsitteleminen on jäänyt kesken tai ne on vaiettu ik 'e4än kuin niitä ei olisi ollutkaan. Niin tämänkin elokuvan perheelle kävi. Tervehtyäkseen ihmisen on kuitenkin käytävä suruprosessi läpi, Paljakka jatkaa. - Uskomatonta, miten tällaisissa tapauksissa yhteiskunnan turvaverkot pettävät, Paljakka sanoo, mutta muistuttaa miten juuri Karfin perhettä kohdanneesta onnettomuudesta - niin yksittäinen tapaus kuin olikin - maan kattava kriisiterapia sai alkunsa. - Haluan, että ihmiset elokuvan nähtyään voivat allekirjoittaa sen, että surun voi voittaa ja että aina on olemassa toivoa. Elämä jatkuu. On voitettava pelkonsa, sillä ennemmin tai myöhemmin menetys ja luopuminen koskettavat meitä kaikkia.” - Raili Suomisen tekemä haastattelu, Turun Sanomat 1. 2. 2005

”Halusin tehdä valoisia kuvia. Halusin että kaikki tapahtuu kirkkaassa päivänvalossa, realistisessa valaistuksessa.” - Kari Paljakka, Aamulehti 15. 2. 2005

”Jotkut elokuvat vakuuttavat hiljaisuudellaan, arkisuudellaan ja rehellisyydellään. Kari Paljakan Eläville ja kuolleille on niitä elokuvia. Paljakan elokuva on koruton ja konstailematon, myös visuaalisesti ja säästeliäältä musiikinkäytöltään. Siinä elää suomalainen arki vailla väkinäistä trendikkyyttä. Siinä on myös kaikki paikallaan ja oikeassa suhteessa. Vaikeaa aihetta on käsitelty tasapuolisesti ja kauniisti, ilman melodramaattisuutta.” - Pertti Avola, Helsingin Sanomat, NYT-liite n:o 7/2005.

”Pelkistetty linja käy imi jo ensimmäisessä kuvassa, jossa palovammoja saanut, itkuinen Jaakko istuu poliisiasemalla ja selittää hievahtamattomalle kameralle, kuinka ei onnistunut pelastamaan lukittuun autoon jäänyttä Mattia tulelta. Kuvakulma ei vaihdu, ennen kuin koko tuskainen tapahtumakulku on käyty läpi. Hau danvakava elokuva pitää mielenkiinnon yllä toistoista huolimatta. Hannu-Pekka Björkman kannattelee kokonaisuutta ristiriitojen kalvamana isänä, ja kunnostautuu vahvasti lopullisessa taistelussaan harhoja ja itsesyytöksiä vastaan. Vähemmän tekemistä ja sisäisiä jännitteitä saanut äiti jää paljon vieraammaksi.” - Lauri Lehtinen, TV-maailma n:o 7/2005