JUOKSUHAUDANTIE

Suomi 2004. Tuotanto: Kinotar Oy. Tuottaja: Lasse Saarinen. Ohjaus: Veikko Aaltonen. Käsikirjoitus: Veikko Aaltonen - Kari Hotakaisen romaanista Juoksuhaudantie (2002). Kuvaus: Pekka Uotila. Musiikki: Mauri Sumén. Lavastus: Marjaana Rantama. Leikkaus: Kimmo Kohtamäki. Äänisuunnittelu: Olli Huhtanen. 6Pukusuunnittelija: Jaana Tamminen. Maskeeraaja ja kampaaja: Outi Varppee. Näyttelijät: Eero Aho (Matti Virtanen), Tiina Lymi (Helena Virtanen), Kari Väänänen (Jarmo Kesämaa), Esko Pesonen (Taisto Oksanen), Aake Kalliala (työnjohtaja Siikavire), Eeva Litmanen (Kalliolahti, vanhempi konstaapeli), Matleena Kuusniemi (Sirkku), Ella Aho (Sini Virtanen), Kaija Pakarinen (Merja Kesämaa), Katriina Kaitue (Riitta Laakio), Eila Roine (Martta Oksanen), Kalevi Haapoja (Väinö), Arttu Kapulainen (Jani), Pihla Penttinen (Salla), Mikko Nousiainen (Luoma), Seppo Pietikäinen (lääkäri), Lotta Lehtikari (Ulla Nieminen), Juha Kukkonen (Reino Nieminen), Johanna Mukkala (Vera Nieminen), Antti Reini (Lauri Mäkinen), Teija Sopanen (TV-toimittaja), Alf Hemming (naapuri), Heli Sutela (naapurin rouva), Tiina Oksanen (hierottava nainen 1), Riitta Havukainen (hierottava nainen 2), Timo Jus sila, Pasi Kokkoniemi, Kimmo Lahti, Ari Parviainen, Mika Roiha, Juha Springare (poliiseja). Ensi-ilta: 27. 8. 2004. Levitys: FS Film Oy. Kesto: 105 min. (Juoksuhaudantien sponsorina on toiminut Kiinteistömaailma.)

Veikko Aaltosen ohjaamat elokuvat: Matkalla (1980), Kuhmo Chamber Music Festival 1981 (1981), Kuhmon kamarimusiikki 1982/Gideon Kremer (1982), Homma hoituu - valtion taloushallinto (1986), Tilinteko (1987), 1943 elokuu (1989, TV), 95 oktaania (1990, TV), Kaksi vanhaa varista (1991, TV), Tuhlaajapoika (1992), Isä meidän (1993), Merisairas/Seasick (1996), Kotikatu (jaksoja 1995 alkaneeseen TV-sarjaan), Rakkaudella, Maire (1999), Maa (2001), Työväenluokka (2004), Juoksuhaudantie (2004), Paimenet (2005).

”Juoksuhaudantie on tarina suuresta suomalaisesta unelmasta, omasta talosta ja sen hankkimisesta. Se on myös kertomus pakkomielteen riivaamasta miehestä, joka saadakseen takaisin perheensä ja toteuttaakseen unelmansa on valmis äärimmäisiin tekoihin.” - Juoksuhaudantien lehdistötiedotteesta

”Matti Virtanen on esimerkillinen pehmoisä, joka rakastaa perhettään, ruuanlaittoa ja Sinin hoitamista. Helena Virtanen ei aina pysty sietämään Matin täydellisyyttä, vaan lopulta hänen pinnansa palaa ja niin palaa myös Matinkin: ensimmäistä kertaa eläessään Matti lyö ja Helena ja Sini lähtevät karkuun. Seuraa Matin kohdalla epätoivoinen vaihe ja lopulta hänessä kiteytyy suunnitelma: hän hankkii omakotitalon, josta Helena on aina haaveillut ja niin puutalossa asuisi onnellinen perhe. Lopulta Matin toive toteutuukin, mutta millä hinnalla: lopussa on jäljellä vain paljas tragedia ja monenlaisen ironian huipentuma.” - Pertti Lumirae, Uutispäivä Demari 27. 8. 2004

”Kirjan päähenkilö Matti Virtanen on unohtunut ´naisten vapautussodassa´ kotiin kuin vapaaehtoinen sankari eturintamaan. Vasta avioerossa Virtanen tajuaa, että hän on turhaan uskonut miehen ja naisen tasa-arvoon. Emansipoitunut nainen esitetään miehen identiteetin rajavartijaksi. Kun vaimo kieltäytyy tehtävästään, mies etsii itselleen uuden tontin identiteetilleen. Rintamamiestalo, joka Matti Virtaselle m erkitsee miehen turvapaikkaa, on ´luonnollista´ maskuliinisuutta edustava kotimainen lavaste. Rintamamiestalo pihoineen on yhtä kuin suomalaisen miehen kehys, se viimeinen myyttinen maisema, johon voidaan liittää sekä sodankäynnin ansiot että työn sankaruus.” - Markku Soikkeli, Turun Sanomat 6. 11. 2004

”Olisi kiva tietää, keksikö Kari Hotakainen idean palkintoromaaniinsa havaittuaan, että Perhekunnantiestä poikkeaa Juoksuhaudantie. Siitäkö koko idea kotirintamamiehestä lähti liikkeelle. Molemmat tiet ovat Pohjois-Helsingissä, Maununneva-nimisessä pientalolähiössä.” - Helena Ylänen, Helsingin Sanomat NYT-liite n:o 35/2004

”Elokuvahanke käynnistyi jo ennen kuin romaani oli edes ilmestynyt. - Olin nähnyt Rakkaudella, Mairen ja pitänyt siitä. Ajattelin, että tuon elokuvan ohjaaja voisi innostua Juoksuhaudanti estä, Kari Hotakainen tunnustaa. Hän otti yhteyttä tuottaja Lasse Saariseen, joka esitteli asian Aaltoselle. - Minä en lähde tekemään elokuvaa romaanista. Hotakaisen käsikirjoituksen luettuaan ohjaaja tuli kuitenkin toisiin ajatuksiin. Olennaista oli, että Aaltonen sai luvan tehdä tarinalla ihan mitä halusi.” - Kimmo Lilja, Turun Sanomat 24. 8. 2004

”Ikä-, luokka- ja sukupuolieroista huolimatta Mairen ja Matti Virtasen elämäntilanne on pohjimmiltaan sama.” - Matti Rämö (KU Viikkolehti 27. 8. 2004)

”Olen usein sanonut, että en koskaan tee elokuvaa, jonka käsikirjoitus perustuisi romaaniin. Syyt ovat yksinkertaiset. Ensinnäkin: Romaanin kieli ja rakenne ovat aivan erilaiset kuin elokuvan vastaavat ja usein elokuvantekijäraukka kuitenkin jää romaaniin ´kiinni´ - elokuva jää velkaa romaanille eikä toimi omillaan. Toi seksi: Jokainen romaanin lukija muodostaa kirjan omassa päässään ja jos lukija erehtyy katsomaan kirjan pohjalta tehtyä elokuvaa, hän pettyy - joku toinen on nähnyt kirjan henkilöt ja tapahtumat ja teemat aivan eri tavalla kuin hän itse. Tässä sitä kuitenkin ollaan. Juoksuhaudantie-romaanin henkilöt ja teemat - myös rivien välistä löytyvät - pakottivat uhkayritykseen. Tarkoitus oli koko ajan vain ja ainoastaan tehdä elokuvaa, joka toimii omillaan, ei romaaniadaptaationa. Lopputulos on kuitenkin kait ainakin jollain tavalla romaanille uskollinen.” - Veikko Aaltonen (Juoksuhaudantien lehdistötiedotteen Ohjaajan sanasta)

”Romaanin huumori on paljolti sen kielessä, ja sellainen ei toimi elokuvassa. Monet jutut, jotka saattavat naurattaa luettuna, ovatkin kuvattuna lähinnä kauhistuttavia.” -Veikko Aaltonen Etelä-Suomen Sanomis sa 25. 8. 2004

”Hotakaisella on aivan oma kielensä, johon hänen huumorinsa perustuu. Elokuvaan en yrittänytkään sitä siirtää: alkuperäistekstiä on vain Kari Väänäsen kiinteistövälittäjän nauhoittamissa puheissa. Ilman kieltä Hotakaisen sarkasmin perusta jää pois. Ja sitä paitsi minähän olen täysin huumorintajuton hämäläinen.” - Veikko Aaltonen KU Viikkolehdessä 27.8. 2004

Kirjailija Kari Hotakainen, tunnistitko Juoksuhaudantie-elokuvasta oman romaanisi? - Joo, tunnistin sen, että jotain tuon kaltaista olen kirjoittanut, mutta siinä mielessä en, että elokuva on ihan itsenäinen taideteos. Kyseessä on kaksi ihan erilaista ilmaisumuotoa ja siitä olen iloinen, että se on ihan oikea Veikko Aaltosen elokuva.” - Hannu Reunamäki, Savon Sanomat 18. 8. 2004

”Vasta jälkeenpäin tajusin, että ainJuoksuhaudantie on Rakkaudella, Mairen rinnakkaisteos. Molemmat kertovat lisäksi samaa tarinaa kuin Tuhlaajapoika ja Isä meidän. Kaikissa elokuvissa päähenkilöllä on jokin pakkomielle ja Mairea lukuun ottamatta kyse on miehistä, joilla on poikkeuksellisen vaikea suhde isäänsä, itseensä ja naisiin.” - Veikko Aaltonen Turun Sanomissa 24. 8. 2004

”Juoksuhaudantien odotetaan saavan erityisesti liikkeelle myös sen keski-ikäisen miesyleisön, joka ei juuri elokuvateatterien penkkejä kuluta. - Elokuvassa ei silti ole kyse mistään suomalaisen miehen maineenpalautuksesta eivätkä sen päähenkilön teot ole hyväksyttäviä. Ymmärrettäviä kylläkin. Varmaan sitä voi kuvata kiltin miehen kiirastuleksi, ohjaaja Veikko Aaltonen totesi. Aaltonen korostaa, ettà 4 elokuvassa asioita tarkastellaan puhtaasti miehen näkövinkkelistä. - Vaimon lähdön, syyllisyyden ja paluun yrityksen motiiveja en edes koeta perustella. Vaikka tässä yritetään ymmärtää miestä, joka ajautuu tilanteeseen, jossa elämän hallinta on menetetty, eivät naiset mitään noitia ole; aina heiltä on vaadittu enemmän ja vaaditaan edelleenkin, niin kotona kuin työelämässäkin, Aaltonen korosti.” - Hannu Reunamäki, Savon Sanomat 18. 8. 2004

”Pyrin tekemään elokuvia hyvin tavallisista ihmisistä. Mutta mitä tarkoittaa tavallinen ihminen? Tavalliselle ihmiselle sattuu samat draamat kuin epätavallisellekin tai epätodelliselle. Tavallisen ihmisen elämä on täynnä samaa vieraantuneisuutta ja samoja pelkoja, kauhuja ja taakkoja. Tässä se tavallinen ihminen on varastomies. Se yhteiskunta, johon Matti Virtanen syntyi, on hajonnut. Ihminen ei kuit enkaan ole niin sopeutuvainen elukka, että se kestäisi sen, vaan tästä aiheutuu vieraantumista.” - Veikko Aaltonen, Uutispäivä Demari 27. 8. 2004 (Rane Aunimon haastattelu)

”Kari Hotakaisen palkittu ja suosittu Juoksuhaudantie on riemastuttava kokemus paljolti sosiologiansa takia. Se kartoittaa osuvasti yhteiskunnan ja erityisesti miehen roolin muutoksia viime vuosikymmeninä. Silti romaani on myös vahvaa draamaa. Päähenkilö Matti Virtasella on pelottavan voimakas, suorastaan hurja tahto, jolla hän pyrkii päämääräänsä. Lukija ei mielellään jätä kirjaa käsistään. Jännitys ja uteliaisuus pitävät otteessaan ja Matin monomaanisen, hieman sekaisen pään sisällä. Veikko Aaltosen käsikirjoitus sekoittaa asioita ja kohtauksia uuteen järjestykseen juuri sen verran, että myös kirjan lukenut katsoja kokee elokuvan tuoreena. M ukaan on tullut olennainen, karsiminen on tehty viisaasti. Juoksuhaudantie on virkistävä kokemus senkin takia, että se tuo esille miesnäkökulman eikä pyytele sitä anteeksi. On luonnollista, että tekijänä on Veikko Aaltonen, jonka elokuvissa miehisyys ja mieshahmot ovat olleet niin keskeisiä. Hotakainen, ja ehkä vielä selvemmin Aaltonen, asettaa päähenkilön vastakohdaksi ja eräänlaiseksi isähahmoksi sotaveteraanin, Taisto Oksasen, joka taistoissa on osoittanut miehisyytensä. Miten sitä osoittaisi Matti, jolta on riisuttu perinteisen miehen attribuutit? Jääkiekkoa ei voi katsoa, koska huolehtivan ja demokraattisen isän pieni tytär pitää peliä tylsänä. Ulos ei paljon pääse, sillä ruuanlaitto ja lapsen kaitseminen vie pehmomiehen kaiken ajan. Mieskysymykset ja miehen tunnot on muotoiltu taitavasti, mutta draamana Juoksuhaudan tie kärsii siitä, että naisnäkökulma, eli Matin tiehensä lähteneen vaimon Helenan hahmo, jää heikosti kuvatuksi. Kirjassa Helenan luonteen ja motiivien epämääräisyys häiritsee vähemmän, koska lukija kokee sijaitsevansa Matin päässä, mutta elokuva katselee miestä ulkoapäin ja tuo Helenan paljon konkreettisempana mukaan todellisuuteensa.” - Ywe Jalander, Suomen Kuvalehti n:o 35/2004

Veikko Aaltosen elokuvissa toteutuu hyvin vastaavanlaisia miehisiä pakkomielteitä kuin Hotakaisen romaanissa. ”Vaikea isäsuhde. Elämän groteski julmuus. Surun ja pelon muuttaminen levottomaksi toiminnaksi. Isäsuhde nähtynä vähän laajempana eli menneiden miespolvien jättämänä perintönä on Juoksuhaudantien pohjavirta. Huumoria, sekä hauskaa että erittäin karua, revitään sitten nykyaikaisen avioliiton ristirii taisista vaatimuksista: pehmoisän pitää olla myös seksikäs uros. Hotakainen on vakava velmuilija. Kotimaisen kirjallisuuden Buster Keaton. Veikko Aaltonen on paljon vakavampi. Tämän elokuvan onnistumisen kannalta se on olennaisen tärkeää. Jos Hotakaisen teemat olisi päästetty yhtään löystymään ilmiselväksi jätkähuumoriksi, tilanne olisi menetetty. Veikko Aaltonen tuo kolkkoon tarinaan sydäntä. Sillä, ja poikkeamalla aika ajoin reaalitodellisuudesta, hän keventää tunnelmia.” -Helena Ylänen, Helsingin Sanomat Nyt-liite n:o 35/2004

”Juoksuhaudantie on elokuvana asteen verran kirjaa synkempi, mutta siinä yhdistyvät harvinaislaatuisen onnistuneella tavalla Hotakaisen hirtehinen huumori ja Aaltosen muun muassa Rakkaudella, Maire -elokuvasta tuttu musertavan yksinäisyyden taju. Kaiken kaikkiaan Juoksuhau dantie on kahden auteurin juhlaa. Hotakaiselle on ominaista taitava kielellinen kaksitasoisuus, jossa huumori lomittuu jopa pateettiseen synkkyyteen ja törmäys muodostaa riitasoinnun. Aaltosen keskeinen oivallus on ollut ilmaista tämä kontrasti elokuvassa kuvan ja musiikin ristiriitana. Mauri Suménin säveltämä musiikki toimiikin lopputuloksessa keskeisenä elementtinä, joka antaa kepeämmillekin kohtauksille hämmentävän dramaattisen pohjavireen.” - Satu Elo, Taiteen maailma n:o 3/2004

”Suomalaisella duunarilla on sisua, sen todisti Jaakko Pakkasvirta elokuvallaan Jouluksi kotiin 1970-luvun voimakasta työväenhenkistä ilmapiiriä mukaillen. Siinä duunari rakensi omakotitalon henkensä kirjaimellisesti uhraten. Pakkasvirran elokuva tulee väistämättä mieleen Veikko Aaltosen uudesta ohjaustyöstä Juoksuhaudantie, joka poh jautuu varsin uskollisesti Kari Hotakaisen menestysromaaniin. Aaltosen suurin muutos koskee juuri päähenkilön duunaristatusta, joka kirjassa tahtoo välillä unohtua. Aake Kallialan mehevästi näyttelemä esimies on kirjassa vain muutaman maininnan varassa.” - Reijo Noukka, Aamulehti 27. 8. 2004

”Jossain mielessä Veikko Aaltosen Juoksuhaudantien perhekuvauksen kiinteyttä on edesauttanut se, että Matti Virtasta näyttelevä Eero Aho ja hänen vaimoaan Helenaa esittävä Tiina Lymi ovat aviopari ja lisäksi Matin ja Helenan tyttärenä esiintyvä Ella Aho on Ahon ja Lymin tytär.” - Pertti Lumirae, Uutispäivä Demari 27. 8. 2004

”Vaikka tarina käsittelee jokapäiväisiä inhimillisiä juttuja, Aaltonen on kerronnassaan ottanut etäisyyttä totiseen sosiaalidraamaan. Hän yhdistelee arkirealismia, melodraamaa, jännitystä ja jopa fantasiaa (m ainio talonrakennusprojekti!) näppäräksi, joskaan ei aivan aukottomaksi kokonaisuudeksi. Tuloksena on lähihistorian ja nykypäivän kautta kelattu visio suomalaisen miehen myytistä. Vaikutelma on persoonallinen, kuin keitos Kansa taisteli -lehtien sankaritarustoa, lähiöperhedraamaa ja hitchcocklaista pelon ilmapiiriä mustalla huumorilla höystettynä.” - Harri-Ilmari Moilanen, KU Viikkolehti 27. 8. 2004

”Ohjaaja Aaltonen käyttää TV:n mainos- ja uutispätkiä metaforina vallitsevasta päähenkilönsä kaaoksesta ja pirullisen tarkasti perusteltuina pitkospuina matkalle murheellisen miehen mieleen. Konkreettista talon rakentamista hyödynnetään nerokkaissa jäsentelyissä, jotka vievät vääjäämättömästi kohti ainoaa mahdollista loppuratkaisua.” - Jussi U. Pellonpää, FL 27. 8. 2004