PELIKAANIMIES

Suomi 2004. Tuotanto: Lumifilm. Tuottaja: Hanna Hemilä. Osatuotanto: Migma Film/Anita Oxburgh. Ohjaus: Liisa Helminen. Käsikirjoitus: William Aldridge, Liisa Helminen - Leena Krohnin romaanista Ihmisen vaatteissa (1976). Kuvaus: Timo Salminen. Musiikki: Tuomas Kantelinen. Lavastus plain: Jussi Halonen, Samuli Halla, Petri Neuvonen. Leikkaus: Jukka Nykänen. Äänisuunnittelu: Paul Jyrälä. Koreografia: Jorma Uotinen. Puvut: Marja Uusitalo, Tiina Wilén. Maskeeraussuunnittelija: Riikka Virtanen. Graafinen konsepti: Marita Liulia. Digitaaliset efektit: Tuomo Hintikka. Näyttelijät: Kari Ketonen (herra Lintu eli Pelikaanimies), Roni Haarakangas (Emil), Inka Nuorgam (Elsa), Jonna Järnefelt (talonmies), Liisa Kuoppamäki (äiti), Tommi Raitolehto (isä), Anu Viheriäranta (ballerina), Ismo Kallio (vahtimestari), Heikki Kinnunen (postiljooni), Jussi Lampi (näyttämömestari), Kristiina Elstelä (arvanmyyjä), Seppo Pääkkönen (vartija 1), Antti Pääkkönen (vartija 2), Anu Komsi (diiva), Björn Andresen (pianisti), Pelle Sandberg (oopperanjohtaja), Leif Segerstam (kapellimestari), Jorma Uotinen (Rotbart), Juha Varjus (puistovahti), Katariina Lohiniva (kahvilanpitäjä), Emma Grönqvist (baletinopettaja), Emma Lillqvist (pikkutyttö). Ensi-ilta: 17.12. 2004. Levitys: Buena Vista International Finland. Kesto: 90 min.

Liisa Helmisen ohjaamia elokuvia: Kovat kaverit (1971), Minulla on tiikeri (1979), Kuningas jolla ei ollut sydäntä (1982, Päivi Hartzellin kanssa), Hymypoika (1985), Tänään päiväkodissa (1987), Jätkät (1989), Pikku naisia (1991), Matka on pitkä (1993), Urpo & Turpo -sarja (1996-97, Mar jut Rimmisen kanssa), Turilas ja Jäärä -sarja (2001, konsultoiva ohjaaja), Turilas ja Jäärä Kurkistus kulisseihin (2001), Pelikaanimies (2004).

”Melkein kolmikymmenvuotias, tekijän kuvittama romaani on virkistävä tuulahdus vakavammalta ja älyllisesti haastavammalta ajalta. Ihmisen vaatteissa ei ole helppo lastenkirja, vaikka se koostuukin lyhyistä luvuista ja käsittelee jokaiselle lapselle tuttuja erilaisuuden, yksinäisyyden, liian nopean kasvun ja oman vajavaisuuden oivalluksia. Se on samaa sukua kuin Tove Janssonin teokset. Ei niitäkään kirjoitettu ´lapsille´ vaan lapselle, joka elää ja hengittää kirjailijan sisällä. Kun maalta kaupunkiin muuttanut Emil tutustuu salaperäiseen herra Hyyryläiseen, hän oppii nopeasti perusasioita ihmisenä olemisesta. Hyyryläinenhän o n pelikaani, joka ei enää halua olla lintu. Osin sen takia, että ihminen näyttää olevan niin vahva laji: tuhoaa halutessaan pelikaanienkin asuinsijat. Osin taas siksi, että ihmisellä on taidetta, tiedettä ja musiikkia. Hyyryläisen kautta Krohn vie lukijaa ovelasti ihmistraditiosta toiseen ja näyttää ne ulkoapäin. Kirkossa ihmetellään kristinuskon ydintä, elokuvissa mielikuvituksen ja taiteen suhdetta. Myös viestintää, lakeja ja rakkautta tarkastellaan Krohnin tyyliin, runollisesti ja filosofisesti. Eläinten oikeuksiin otetaan kantaa reippaamminkin.” - Suvi Ahola, Helsingin Sanomat 20. 12. 2004

Liisa Helminen luki Leena Krohnin ensimmäisen romaanin Ihmisen vaatteissa parikymmentä vuotta sitten ja ajatteli jo silloin, että siinä olisi ainekset elokuvaksi: sopiva yhdistelmä lapsen sisäistä maailmaa ja arjen kuvausta. - Leena Virtasen mukaan (Hels ingin Sanomat 17. 12. 2004)

”Minua kiehtoo erityisesti sen sadunomainen fantasia ja ajattomuus. Jo ensimmäisten lukukokemusten jälkeen mieleen nousi ajatus sen filmaamisesta, mutta sen muokkaaminen elokuvan kielelle tuntui aluksi melkein ylivoimaiselta, samoin tuotti vaikeuksia ratkaista Pelikaanin visuaalinen hahmo. Kirjassa on lisäksi useita tasoja ja teemoja. Elokuvaprosessi lähti viimein liikkeelle perheemme omasta elämäntilanteesta, kun muutimme vuosia maalla asumisen jälkeen isosta puutalosta paljon ahtaampiin tiloihin Helsinkiin. Krohnin kirjassa kerrotaan maalta kaupunkiin muuttavasta Emil-pojasta ja pelikaanista, joka pyrkii olemaan ihminen. Kumpikin kokee itsensä yksinäiseksi vieraassa ympäristössä, ja jollain tavoin tarina muuttui hyvin realistiseksi. Emil on kirjassa 12-vuotias, elokuvassa kymmenen vanha. Oma poikamme oli muuttaessamme tosin 15-16-vuotias, mutta koki varmasti samoja tunteita kuin Emil enn en kuin löysi uusia ystäviä. Se on ajaton satufantasia, jossa mukana on myös arkielämän koomisuutta ja jännitystä.” - Liisa Helminen Turun Sanomissa 12.11. 2004

”Yksinäisyyden ja maahanmuuton teemat ovat ajankohtaisia. Avioerot ja yksin jäävät lapset ovat myös joka puolella ajankohtaisia. Sain hankittua ruotsalaisen yhteistuottajan ja sitä kautta saatiin pohjoismaista rahoitusta. Saimme Eurimagen kautta myös eurooppalaista rahaa. Elokuva on siis kirjoitettu ja ennakkovalmisteltu englanniksi.” - tuottaja Hanna Hemilä TV-maailmassa n:o 51-52/2004 Ruotsissa vuosia asunut ja siellä elokuvan parissa työskennellyt britti William Aldridge työsti käsikirjoitusta Leena Krohnin kirjan ruotsinnoksen avulla. Lopulta Liisa Helminen ja Aldridge vastasivat käsikirjoituksesta yhdessä. - Raili Suomisen mukaan (Turun Sanomat 12.11. 2004)

”Tarinan tärkeitä teemoja ov at erilaisuus ja sen hyväksyminen sekä suvaitsevaisuus. Tätä voi laajentaa vaikkapa maahanmuuttajiin.” - Liisa Helminen Karjalaisessa 17. 12. 2004

”Halusin tehdä selviytymistarinan, joka antaisi aineksia eron käsittelyyn, mutta jättäisi hyvän ja lohdullisen mielen.” - Liisa Helminen Aamulehdessä 15. 12. 2004

”Helminen mietti alun alkaen, olisiko Pelikaanimies sopinut animaatioksi, mutta se olisi pilannut kirjan perimmäisen idean illuusion luomisesta.” - Leena Virtanen, Helsingin Sanomat 17. 12. 2004

”Haimme Tatin kautta sitä tiettyä huumorin astetta. Chaplin ja Buster Keaton ovat nekin vaikuttaneet Pelikaanimieheen.” - Liisa Helminen Karjalaisessa 17. 12. 2004

”Pelikaanimies on kulttuurisesti viisas ja sivistynyt teos. Se kertoo erilaisuudesta, poikkeavuudesta ja kymmenvuotiaan pojan sekavas ta sielunelämästä vanhempien avioeron jälkeen. Kysymys on myös taiteiden ja illuusion suuresta merkityksestä ihmisen elämässä. Helminen kulkee tässä komeassa ja liikuttavassa elokuvassaan samoilla linjoilla kuin Federico Fellini. Rinnastukseni ei ole vähättelyä vaan kunnioittavaa. Kuvion alussa nimihenkilö, pelikaanista ihmiseksi sonnustautuva herra Lintu (Kari Ketonen) rantautuu uimapaikalle ja höyhenet lentelevät. Sojotukkainen miekkonen elehtii kuin siipiveikko ja opettelee vastaantulijoitaan matkimalla puhumaan suomea. Hän pääsee jopa töihin oopperan lavastusapulaiseksi. Tässä hommassa hän tietenkin rakastuu kauniiseen Helena-ballerinaan, joka on samalla tavoin lintumainen kuin hän. Tarinan toinen keskushahmo on kymmenvuotias Emil-poika (maailmaa tunteikkaasti tarkkaileva ja kameralle altis Roni Haarakangas), joka muuttaa alussa äitinsä kanssa maalta kaupunkiin ja joutuu turhaa n odottelemaan isänsä lupaamia kirjeitä postinkantajalta. Naapuritaloon muuttanut Lintu ja Emil ystävystyvät, ja lapsi opettaa miestä aikuisten tavoille. Heidän salaisuudestaan pääsee selville myös naapurissa asuva Elsa-tyttö. Elokuvan ikävää, virallista puolta edustavat lintukammoinen talonmies ja Korkeasaaren vahtimestarit. He ilmentävät aikuisten illuusiotonta todellisuutta, tylsimysten perikuntaa.” - Antti Lindqvist, TV-maailma n:o 51-52/2004

”Emil on oppinut maanviljelijäisältään tarkkailemaan luontoa, ja hän tuntee lintuja, Niinpä, kun hän istuu äidin kanssa autossa matkalla uuteen kotiin Helsinkiin, hän tunnistaa sillan kaidetta vasten seisovan nuoren miehen linnuksi. Pelikaaniksi. Nuori lintu haluaa tutustua ihmisiin, ´koska teitä on niin paljon´. Hän pukeutuu ihmisen vaatteisiin, ja ihmisten ennakkoluulot tekevät lopun. Olento ihmisen vaatteissa on ihminen, ´koska ihmiset uskovat illuusioihin´. Lintu on siis filosofi.” - Helena Ylänen, Helsingin Sanomat NYT-liite n:o 51/2004

”En ole valitettavasti lukenut uudestaan Krohnin romaania, mutta aikoinaan se teki minuun suuren vaikutuksen tavassaan kertoa pelikaanin mahdottomista yrityksistä pärjätä ihmisten maailmassa. Helmisen Pelikaanimiehessä ihmisenä yrittävää pelikaania esittää aivan ällistyttävällä tavalla Kari Ketonen. Kaiken muun ohella Pelikaanimies on näppärä kaupunkipoliittinen kommentti: Helminen ja kuvaaja Timo Salminen ovat leikitelleet mahdollisuudella, että Alvar Aallon Gutzeit-talo olisikin jäänyt vain haaveeksi ja pystyttäneet trikkinä Aallon rumiluksen paikalle talon, joka siinä oli ennen ollut!” - Pertti Lumirae, Uutispäivä Demari 17. 12. 2004

”Tarina maalailee sadulle ominaisesti teemoja vastakohtaisuuksina: kaupunki ja maaseutu, ihminen ja eläin, muistaminen ja unohdus tai yksinäisyys ja ystävyys. Lavastus on värikästä, kaunista ja viimeisteltyä. Linnun sosiaalistuminen ihmisolennoksi on hauska. Lukutaidon saatuaan lintu tutustuu ihmiskunnan kotkotuksiin kirjakimaralla: kaikki nokitetaan Lajien synnystä viihdekirjallisuuteen. Nauru, laulu ja puhe tuovat siivekästä lähemmäksi ihmistä.” - Soila Ojanen, Satakunnan Kansa 17. 12. 2004

”Lukemaan oppiminen merkitsee herra Linnulle koko ihmisyhteisön kulttuurin löytämistä, mutta samalla hän löytää kielteiset ilmiöt: sodan, ympäristön saastumisen, ihmisten suvaitsemattomuuden.” - Reijo Tuikka, Etelä-Suomen Sanomat 17. 12. 2004

”Aki Kaurismäen aisaparina tunnetun Timo Salmisen kauniilla arkkitehtonisella jugend-väripaletilla kuvaaman elokuvan upeinta antia on sy vä kulttuurisuus. Lähes kaikki taiteet, jopa elokuvakin, ovat läsnä, kun pelikaania ihmistetään. Taidokas dialogi ei tyrkytä asioita, vaan puhuu sekä aidosti että viistosti, katsojan ymmärrykseen luottaen. Lasten ja aikuisten maailma kohtaavat tässä hienossa elokuvassa paljolti samaan tapaan kuin Fellinin Amarcordissa. Omakohtaisista kokemuksista suivaantuneena ihmettelen vain sitä, että Emilin isä jätetään niin tylysti taka-alalle. Etten sanoisi koiravahdiksi.” - Antti Lindqvist, TV-maailma n:o 51-52/2004

”Erityisen viehättävää Pelikaanimiehessä on valoisuus, joka on sekä visuaalista että henkistä. Tarina ei ole niinkään lämmin kuin kirkas, fantasian ja rationaalisuuden liitto, jossa tunteet ja ajatukset ovat puhtaat.” - Helena Ylänen, Helsingin Sanomat NYT-liite n:o 51/2004

”Koskaan aikaisemmin suomalaisessa elokuvassa ei ole käytetty näin paljon digitaalisia efektejä.” - Keskisuomalainen 14. 12. 2004

”Pelikaanin metamorfoosi ihmiseksi on toteutettu ilman digitekniikkaa ja efektejä, kaikkiaankin fantasia lähtee lentoon itse tarinasta eikä tehosteista ja ylöspanosta.” - Päivi Valotie, Turun Sanomat 18. 12. 2004