Katseita Antti Peippoon

Vuoden 2020 alussa Jarva-seuran jo vuosia suunnitteilla ollut kirja elokuvaohjaaja, -kuvaaja Antti Peiposta julkaistiin vuoden 2020 alussa.

Antti Peippo Kinopalatsissa Tampereen elokuvajuhlilla v. 1989.

Aalto ARTS Booksin kustantama laaja artikkelikokoelma ”Dokumenttielokuvan suuri tuntematon – katseita Antti Peippoon” juhlisti 60 vuotta täyttänyttä Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitosta ja on saanut kauttaaltaan kiittäviä, jopa ylistäviä arvosteluja. Myös lukijat ja elokuvakollegat ovat kiitelleet. Yksi lämpimimmistä huomionosoituksista oli Peipon läheisen työtoverin, taiteilija Lauri Anttilan, kiitospostikortti: ”Yllätyin kirjan monipuolisuudesta”.

Totta onkin, että teos kattaa Antti Peipon uran (ja elämänkin) ulottuvuuksia tavalla, jota kotimainen elokuvakirjallisuus harvoin tekee. Syy kirjan runsauteen löytyy Peipon taiteilijuudesta: hän oli monipuolinen niin visualistina, kirjoittajana, ohjaajana, opettajana kuin suomalaisuuden hahmottajanakin. Peippoon on mahdollista ottaa erilaisia näkökulmia ja avata silti hänen olennaisintaan.

Kirja on ostettavissa Aalto-verkkokaupasta: https://shop.aalto.fi/p/1190-dokumenttielokuvan-suuri-tuntematon/

Vuoden 2020 lopulla Peippo-buumi saa jälleen täydennystä. Marraskuussa ilmestyy Peipon ohjaamien dokumenttien DVD-kokoelma, kahdeksan dokkaria, jotka ovat olleet viime vuosina vain harvoin nähtävissä: Viapori – Suomenlinna  (1972), Graniittipoika (1979), Seinien silmät (1981), Sivullisena Suomessa (1983), Kolme salaisuutta (1984), Ratsastus Aasian halki (1987), Sijainen (1989) ja Valtakunnan sydän (1989)

On mielenkiintoista, kuinka nämä lyhyet esseedokumentit iskevät nykypäivänä katsojiin. Peippo on kaiken huomionsa arvoinen.

Katseita Antti Peippoon

Risto Jarva -seurassa jo vuosia suunnitteilla ollut kirja elokuvaohjaaja, -kuvaaja Antti Peiposta julkaistiin vuoden 2020 alussa.