KATARIINA LILLQVIST retrospektiivi 28.10. -11.11.2019

Animaatiotaiteilija Katariina Lillqvistin retrospektiivi käynnistyy Cinema Orionissa maanantaina 28.10.  Kahdessa näytöksessä esitetään Lillqvistin taianomaisia nukkeanimaatioita, romani- ja kurditarinoita sekä Franz Kafka-filmatisointeja. Lisäksi dokumenttielokuvien näytöksen osana 11.11. on romanimusiikin konsertti, jossa esiintyvät mm. mestarikansanlaulaja Hilja Grönfors ja Latšo Džinta -yhtye. Konsertilla kerätään varoja romanikulttuurin museolle.

Katariina Lillqvist (s. 1963) on käsikirjoittaja, ohjaaja sekä tuottaja, joka on animaatioelokuvillaan kirjoittanut uudelleen Euroopan historiaa. Hän sai hiljattain Master of Animation –elämäntyöpalkinnon, yhtenä nukkeanimaatiogenren merkittävimmistä tekijöistä.

Lillqvistin kauniit nuket ovat saaneet vaikutteita tšekkiläisestä perinteestä. Hänen tavaramerkkinään ovat vanhat ja vahvat eurooppalaiset tarinat, jotka on tuotu tähän päivään. Sarajevon tilannetta kuvaa Maalaislääkäri (1996), romaniyhteisöjen tilanteesta muuttuvassa Euroopassa kertoo Romanien peili (2001), pohjoisen perinteen katoamista käsittelee Uralin perhonen (2008) ja Espanjan sisällissodan käänteisiin pureutuu Radio Dolores (2016) – muun muassa näiden töidensä kautta Lillqvist käsittelee eurooppalaista mielenlaatua pureutuen sen traumaattisiin historian käänteisiin.

Lillqvist on työskennellyt Prahassa vuodesta 1989 jolloin hän perusti sinne itsenäisen osuuskuntamallisen tuotantoyhtiön Camera Cagliostron. Cagliostro on sittemmin jatkanut toimintaansa myös Suomessa, muissa Pohjoismaissa ja Espanjassa. Tällä hetkellä Lillqvist jakaa aikansa Lapinlahteen Helsinkiin rakentuvan Romaanikulttuurin museon, Teijon Ruukinkylässä sijaitsevan animaationäyttelynsä ja ensimmäisen pitkän fiktioanimaationsa Mestari ja Margaritan (tarina tunnetaan myös suomennoksena Saatana saapuu Moskovaan) toteuttamisen välillä.

Retrospektiivin ovat toteuttaneet yhteistyössä Risto Jarva -seura ry. ja Elävän kuvan keskus ELKE ry.

Lisätiedot:

Risto Jarva -seura ry. / Ville Suhonen

pj.ristojarvaseura@gmail.com

Katariina Lillqvist

katariina.lillqvist@gmail.com

romanikulttuurinmuseo.com

Elokuvasarjan liput myynnissä

https://cinemaorion.fi/erikoisnaytokset/katariina-lillqvist-retrospektiivi/

 

KATARIINA LILLQVIST RETROSPEKTIIVI

Cinema Orionissa 28.10.  – 11.11.2019

Ohjaaja Katariina Lillqvist on näytöksissä tekijävieraana. Animaationäytöksissä häntä haastattelee animaatiotutkija Tuula Leinonen.

MA 28.10. KLO 17.00 

Hiilisangolla ratsastaja (1992)

Kamarihaikara (1993)

Romanien peili (2001)

Mustan Saaran legenda (2002)

Laulu hirsipuista (2002)

Faruza (2011)

 

MA 4.11. KLO 17.00 

Tyttö ja Sotamies (1995)

Maalaislääkäri (1996)

Uralin Perhonen (2008)

Radio Dolores (2016)

 

MA 11.11. KLO 17.00

Eihän tämä maa minun omani ollut (2008)

Dokumenttielokuva Suomen romanien historiasta, kulttuurista ja nykypäivästä. Keskushenkilönä elokuvassa nähdään laulaja Hilja Grönfors.

Romanimusiikin konsertti, Hilja Grönfors ja Latšo Džinta sekä yllätysvieraita. Konsertin tuotto menee Romanikulttuurin museolle. Lisätietoja: www.romanikulttuurinmuseo.com

Arvoisa herra Tarzan (2003)

Dokumentti legendaarisesta suomalaisesta sirkustaiteilijasta Kalle ”Caru” Nymanista.

 

 

 

EIJA POKKINEN – Kiiltokuvatyttö

Eija Pokkisen muistelmateoksen julkistustilaisuus sekä elokuvien sarja Cinema Orionissa 30.9. – 21.10.2019

Eija Pokkinen (s. 1939) oli pariisilaistunut kansainvälinen valokuvamalli, kun ura johti elokuvarooleihin Risto Jarvan Onnenpelissä ja Jaakko Pakkasvirran Vihreässä leskessä. Myöhemmin hän oli naispääosassa amerikkalaisessa elokuvassa Distance sekä pienemmissä rooleissa Jarvan elokuvissa Loma ja Jäniksen vuosi. Pokkinen on työskennellyt myös arvostettuna suomentajana, mm. kymmenien elokuvaklassikoiden kääntäjänä. Pokkisen muistelmateos Kiiltokuvatyttö ilmestyy 30.9. ja julkistustilaisuus vietetään tuolloin klo 17.30 Orionissa.

Merkkivuottaan viettävän taiteilijan kunniaksi elokuvateatteri Orion esittää Eija Pokkisen elokuvien sarjan.

TULOSSA OLEVAT NÄYTÖKSET:

MA 30.9. KLO 17.30 

Onnenpeli (Risto Jarva, Suomi, 1965, 95 min, K 12). Onnenpeli on Eija Pokkisen ensimmäinen elokuva. Hänellä on siinä yksi pääosista kansainvälisenä valokuvamallina ja mannekiinina, jollainen itsekin oli. Ennen elokuvaa on Eija Pokkisen muistelmateoksen Kiiltokuvatyttö (Docendo) julkistustilaisuus. Pokkista haastattelee toimittaja Päivi Istala.

TO 3.10 KLO 18.00

Vihreä leski (Jaakko Pakkasvirta, Suomi, 1968, 76 min, K12, 35 mm). Vihreä leski on 1960-luvun suomalaisia avainelokuvia – aikansa kohutuimpia – ja Eija Pokkisen suuri voittoisa pääosa. Näytös järjestetään yhteistyössä Näyttelijäliiton kanssa osana Lähikuvassa näyttelijä -sarjaa. Vieraana Eija Pokkinen, keskustelun vetää Satu Kyösola.

MA 7.10. KLO 17.30 LYHYTELOKUVAT (näytöksen kesto n. 60 min):

Pockpickeeli katkelmia helsinkiläisen porvarisnuoren elämästä on Peter von Baghin varsinainen esikoiselokuva. Pertti Maisalan kanssa ohjattu underground-henkinen lataus levittäytyy  Helsingin kaduille, joita olemassaoloa pohtiva idealistinen päähenkilö (Sulevi Peltola) filosofisesti flaneeraa. Porvarillinen sielunmaisema seivästyy ironian ja satiirin kautta. (Peter von Bagh & Pertti Maisala, Suomi, 1968, 19 min. S)
Ugo Rosellin Senso e anagramma on tuntematon löytö ja harvinaisuus. Leikkaukseen perustuvassa kollaasissa tutkaillaan länsimaisessa populaarikulttuurissa vallitsevaa naiskuvaa ja naisen kaupallistamista kulutuksen ja mainonnan eroottisena objektina. Yhtenä valokuvamalleista esiintyy Eija Pokkinen, joka työskenteli (myös) Italiassa. (Ugo Roselli, 1970, 13 min)
Nainen ja yhteiskunta on Risto Jarvan poleemisten, yhteiskunnallista keskustelua käyvien dokumenttien valioita (ja sai valtion elokuvapalkinnon). Naisihanne ja naisen arkitodellisuus, sukupuoliroolit ja naiseen kohdistuvat patriarkaaliset asenteet saavat terveellistä tuuletusta elokuvassa, jota naiset ovat olleet kirjoittamassa. Eija Pokkinen nähdään lavastetuissa osuuksissa. (Risto Jarva, 1968, 30 min, S)

TI 15.10 KLO 19:00

Distance (Anthony Lover, USA, 1975, 93 min, 35 mm). Anthony Loverin ohjaama indietuotanto Distance (1975) kuvaa pariskuntien ongelmia 1950-luvun Yhdysvalloissa. Toisiinsa kietoutuvissa tarinoissa vaikeuksia aiheuttavat niin rotujenväliset ristiriidat kuin uskottomuus. Eija Pokkinen esittää naispääosassa saksalaista Gretaa, joka on naimisissa tummaihoisen kersantin (Paul Benjamin) kanssa.

MA 21.10. KLO 17:00

Loma (Risto Jarva, Suomi, 1976, 113 min, K7, 35 mm). Auringossa, värissä ja huumorissa kylpevä Loma oli Jarvan suosituin elokuva: se sai ensi-iltakierroksellaan yli puoli miljoonaa katsojaa. Miespuolinen pankkivirkailija Niemi (mainio Antti Litja) halajaa talviolympialaisiin, mutta eksyy suksineen Rodoksen aurinkorannalle tyhjätaskuna naisen papereilla ja matkalaukulla. Eija Pokkinen esittää Niemen unelmien naista.

 

RISTO JARVA –SEURA 40 VUOTTA

Risto Jarva -seuran perustava kokous pidettiin Säätytalolla 15.12.1978.
Yhdistys juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Syksyllä on luvassa useita hienoja elokuvatapahtumia, näytöksiä, seminaareja, keskustelutilaisuuksia – ja tietysti juhlia.

Liittymällä yhdistyksen jäseneksi tuet suomalaisen elokuvakulttuurin hyväksi tehtyä työtä.

RISTO JARVA -SEURA RIKOKSEN POLUILLA v. 1979

Risto Jarva -seuran perustamisessa tiiviisti mukana ollut elokuvakulttuurin moniottelija, Sodankylä-palkinnolla kesäkuussa kukitettu elokuvataiteen tohtori  Eeva Kurki muisteli yöttömässä yössä seuran alkutaipaleen kiinnostavia yksityiskohtia. Niistä historiankirjoihin ansaitsee tulla erityisesti Jean Renoirin Suuren illuusion levityksen eteen tehty hengenvaarallinen työ, josta ohessa Eevan kertomus: 

Toimintansa aluksi vuonna 1978 Risto Jarva -seura järjesti kansalaiskeräyksen, jotta Jean Renoirin Suuri illuusio (Le Grande Illusion, 1937) voitaisiin tuoda Suomeen uudelleen esitettäväksi. Rahaa kertyi jopa niin paljon, että Renoirin mestariteos saatettiin hankkia kaupalliseen levitykseen. Tuolloin keskellä Helsinkiä oli vielä elokuvateatteri, jonka ohjelmisto ei karttanut klassikkoja, Aito Mäkisen Diana Yrjönkadulla Erottajan puistikon vierellä. Ensi-ilta oli 27.7.1979.

Elina Katainen suunnitteli hienostuneen julisteen, joka saatiin painettua, mutta muuhun mainontaan markkoja ei enää riittänyt. Niinpä seuran silloinen sihteeri Eeva Kurki päätti ryhtyä joitakin viikkoja ennen ensi-iltaa omatoimiseen julisteiden levitykseen yhdessä elokuva-arkiston esityksissä Joukolassa kantakortteja myyvän tuoreen ylioppilaan, nykyisen Helsingin Yliopiston ruokakulttuurin professorin, Johanna Mäkelän kanssa.

Ensin käytiin ostamassa rautakaupassa tapettiliisteriä ja sopivat sudit. Sitten pantiin polkupyörät kuntoon, jotta tarvikkeet voitiin näppärästi kuljettaa julisteiden liimaamiskierroksella. Vielä oli suunniteltava reitti, jota varten jo ennakolta katsastettiin sopivia sähkökaappeja kantakaupungin alueella. Työ päätettiin tehdä aamuyöllä, koska julisteiden liimaajat tiesivät olevansa luvattomalla asialla, tosin eivät tarkemmin, mitä säännöstä tulevat rikkomaan. Aamuyö oli sikälikin hyvä aika, kun sekä auto- että jalankulkijaliikenne oli vähäistä.

Kierros aloitettiin Kaivopuistosta, jatkettiin Kauppatorin ja Kruunuhaan kautta Hakaniemeen, mistä Kaisaniemenkadun kautta ydinkeskustaan. Oli jo toiseksi viimeinen kohde työn alla Aleksanterinkadun ja Keskuskadun risteyksessä, jossa liimattiin Suurta illuusiota Litoniuksen talon puolella oleviin sähkökaappeihin.

Mutta työ keskeytyi, kun poliisiauto pysähtyi Stockmannin nurkalle ja nuoret konstaapelit nousivat tutkimaan tilannetta. Kohteliaasti he valistivat, että oltiin rikkomassa Helsingin kaupungin järjestyssäännön sitä ja sitä pykälää. Ottivat sitten henkilötiedot ylös ja ilmoittivat, että kuulusteluun tulee kutsu joko puhelimitse tai postitse. Eivät kuitenkaan takavarikoineet julisteita ja tarvikkeita, sillä eivät halunneet autoaan liisterein liata. Näin vielä viimeinen juliste saatiin paikalleen Ruotsalaisen teatterin kupeeseen, missä kaikki Keskuskatua etelään ajavat autot välttämättä sen joutuivat näkemään.

Kutsu kuulusteluihin Pikku Roobertinkadun poliisilaitokselle tuli parin päivän päästä. Paikalla oltiin hyvissä ajoin, mutta kuulustelu alkoi hieman myöhässä, koska kuulustelija vaihtui häkellyttävästi ylikonstaapelista komisarioksi. Kurki vanhempana ja vastuullisempana kutsuttiin ensin. Kuulustelu sujui asiallisesti, vaikka komisario X ihmettelikin, eikö Jarva-seuran hallituksen jäseniltä olisi mainosrahoja liiennyt, ettei luvattomaan toimintaan olisi tarvinnut ryhtyä. Lopuksi hän ilmoitti, että rangaistus tulee todennäköisesti olemaan sakko ja Kurjen nimikirjaan tulisi rangaistuksesta virallinen merkintä, koska hänen tuolloinen työantajansa Suomen elokuva-arkisto oli muuttunut valtion laitokseksi. Pöytäkirjan ulkopuolelle jäävänä tietona kuulustelija paljasti asian, joka selitti, miksi hän komisariona ryhtyi lievän rikkomuksen tekijöitä kuulustelemaan: hänen virkapukunsa oli ollut lainassa Jäniksen vuoden kuvauksissa.

Mäkelää ei nuoren ikänsä ja puhtaan rikosrekisterinsä vuoksi katsottu tarpeelliseksi kuulustella lainkaan. Parin tunnin päästä komisario X soitti Kurjelle arkistoon ja ilmoitti kaksi vaihtoehtoa rangaistuksen suorittamiseksi: joko sakko tai julisteiden poistaminen. Jälkimmäinen vaihtoehto oli tietysti itsestäänselvä valinta. Vielä käytiin neuvottelu, mihin mennessä sähkökaappien pitäisi olla illuusiottomia. Komisario ehdotti seuraavaa viikonvaihdetta maanantaiaamuun mennessä, mihin Kurki todenmukaisesti parahti, että junaliput maalle menoa varten on jo ostettuina.  Suopeasti komisario X tämän jälkeen antoi määräajan, joka ylsi ensi-iltaviikonlopun jälkeiseen maanantaiaamuun.

Klikkaa kuva suuremmaksi

Määräaikaa tiukasti noudattaen julisteiden liimaajat palasivat edeltävänä sunnuntaina jo iltayöstä rikospaikoille mukanaan tällä kertaa liuottimet ja puiset paistinlastat hellävaraisina raaputtimina. Komisario X oli näet ystävällisesti varoittanut amatööriliimaajia naarmuttamasta sähkökaappeja, jottei sähkölaitokselta singahtaisi vahingonkorvausvaatimusta, jos kiinni jäätäisiin, vaikka nyt oltiinkin luvallisilla asioilla. Niin ei käynyt, ja maanantaiaamuna 30.7.1979 Keskuskadulta saattoi taas kaartaa Erottajalle ilman illuusioita.

Mutta moni jatkoi loppukesän ja syksyn mittaan aina Dianaan asti. Suuren illuusion menestys oli huikea ja esitysviikkoja kertyi monenkertaisesti arvioitua enemmän. Rikos siis kannatti, eikä Kurjen nimikirjaankaan koskaan ilmaantunut rangaistusmerkintää. (EK)

Helena Ylänen arvosteli elokuvan HS:ssä 28.7.1979. (klikkaa kuva suuremmaksi)

Vieraana YRJÖ TÄHTELÄ

Ohjaajana, näyttelijänä, tuottajana ja mm. Yleisradion kirjeenvaihtajana toiminut Yrjö Tähtelä (s. 1936) on vieraana kahdessa erikoisnäytöksessä Cinema Orionissa 25.11. ja 2.12.2019, joissa esitetään 1960-luvun moderneja harvinaisuuksia Tähtelän tähdittämänä. Monialainen taiteilija on jo pitkään ollut myös aktiivinen romanikulttuurin puolestapuhuja ja analysoija.

Molemmissa näytöksissä Tähtelää haastattelee Päivi Istala.

25.11. klo 17.30 Eino Ruutsalo: Hetkiä yössä (1961)

Kohtaa yövartija Kristus Helsingin yössä!

”Sitten Nyrki Tapiovaaran Varastetun kuoleman ei kukaan ole käyttänyt Helsinkiä hyväkseen yhtä tehokkaasti kuin Ruutsalo”, ylisti Helsingin Sanomien arvostelija Juhani Lindström Eino Ruutsalon esikoisohjauksen miljööntajua. Ja totta se onkin: Hetkiä yössä on Helsinki-elokuvien joukossa todellinen kätketty aarre, josta monet alaan perehtyneet kirjatkin vaikenevat. Suomalaisen modernin elokuvan historiassa Ruutsalo oli heti Maunu Kurkvaarasta seuraava, mutta hänen uransa pitkän elokuvan puolella jäi enemmänkin kokeiluiksi kuvataiteilijana. Hetkiä yössä -elokuvan syyskesäisen pimeät, jopa pariisilliset Helsinki-tunnelmat lupaavat kuitenkin paljon ja Yrjö Tähtelän suoritus yövartija Kristuksena on omaleimaisuudessaan vailla vertaa.

Ruutsalon elokuvassa voi bongata ohimennen mm. Raimo Jääskeläisen alias Monsieur Mossen sekä puussa kiipeilevän ja jumalan olemassaoloa pohtivan 10-vuotiaan Christer ”Cisse” Häkkisen.

https://cinemaorion.fi/elokuvat/hetkia-yossa/

2.12. klo 17.30 Jarno Hiilloskorpi: Varjostettua valoa (1962)

Elokuva, jonka näytöksissä oli tarjolla ensiapua!

60-luku ei ollut pelkkää Jarvaa, Niskasta ja Spedeä. Vuosikymmenellä teki debyyttinsä moni lupaavalta vaikuttanut ohjaaja, jonka ura katkesi kuitenkin yhteen tai kahteen elokuvaan. Yksi heistä oli Jarno Hiilloskorpi, jonka 22-vuotiaana ohjaama esikoinen Varjostettua valoa otettiin vastaan huomattavan innostuneesti. Usko itsenäiseen tuotantoon on ollut vahva levittäjä SF:lläkin, sillä elokuva sai Helsingin ensi-iltansa poikkeuksellisesti peräti neljässä elokuvateatterissa. Tarina tapahtuu pitkälti sairaalassa ja on ilmiselvästi innoittunut aikansa valkokankaan, television ja kioskikirjaallisuuden suositusta lääkäriviihteestä, joskin se uppoutuu monta astetta kuumeisemmin kirurgisten operaatioiden konkretiaan. Ensi-iltakierrokseen mahdollisiin pyörtymiskohtauksiin varauduttiin jopa päivystävällä sairaanhoitajalla!

https://cinemaorion.fi/elokuvat/varjostettua-valoa/