TERVANPOLTOSTA ROCK’Y VI:een

Itsenäisen Suomen lyhytelokuvia

Suomalaisen lyhytelokuvan juhlanäytöksessä nähdään klassikoita itsenäisyytemme ajoilta.

Elokuvissa näkyy niin elokuvataiteen kehitys, kulttuurihistorialliset yhteydet kuin kokonainen kansakunnan muisti. Millaisia me olimme, millaisiksi tulimme?

Näytöksen on koostanut Risto Jarva -seura yhteistyössä Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) kanssa. Sitä ovat tukeneet AVEK, Suomen elokuvasäätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

Juhlasarjanäytös on tilattavissa Risto Jarva -seuralta vuoden 2018 aikana korvauksetta.

Aiemmat esitykset:

Elokuvateatteri Orion, Helsinki, ensi-ilta 18.11.2017  Livesäestys Lau Nau

Studio 1, Järvenpää 18.11.2017

Kino Kuvakukko, Kuopio 23.11. ja 6.12.2017

Kinokopla, Turku 15.2.2018

Kino Iglu, Karkkila 24.2.2018  Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

KannuKino, Espoo 2.3.2018  Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

Tampere Film Festival / Loud Silents 6.3.2018

Suomalaisen elokuvan festivaali, Turku 14.4.2018  Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

Elokuvateatteri Virtain Pirtti 15.4.2018  Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

Ilokuvafestivaali, Mäntyharju 2.8. klo 20.30 (Kino) Livesäestys Lau Nau

Tampereen tapahtumien yö 9.8. klo 22.00 (Deli 1909 & Wine Bar terassilla, säävaraus)

Tuusulan taiteiden yö 10.8. klo 19 (Gustavelund)

Blue Sea Film Festival, Rauma 25.8. klo 16.30 (Elokuvateatteri Iso-Hannu)  Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

Red Carpet Film Festival, Hyvinkää 30.8. klo 12.30 (Kino Julia)  Livesäestys Lau Nau

Vuotalo, Helsinki  17.9. klo 18.00  Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

Stoa, Helsinki  4.10  klo 14.00 Livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

Mikkolan navetta, Luopioinen 24.11. klo 13.00

Sariolan koulu, Sahalahti 24.11. klo 18.00

Kino K 13, Helsinki 25.11. klo 15.00 livesäestys Lau Nau ja Topias Tiheäsalo

 

OHJELMA

I  Mykkäelokuvat

Musiikki Lau Nau

Tervanpolttoa Lapissa (1918)

Kiljusen pojat koulussa (1921) ohj. Jalmari Finne

Jean Sibelius kotonaan (1927) ohj. Aho & Soldan

Ravintolayleisö kameran silmällä (1930) ohj. Valentin Vaala

Kun elohopea laskee (1933) ohj. Aho & Soldan

 

II  Sota ja sodan jälkeen

Finlandia-katsaus 7 (1943) ohj. Björn Soldan

Kansa siirtyy rauhan töihin (1946) ohj. Holger Harrivirta

Radio (1951)

Aamua kaupungissa (1954) ohj. Jörn Donner

 

III  Uusi aalto

Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) ohj. Risto Jarva

Ovi (1965) ohj. Erkko Kivikoski

Hyppy (1965) ohj. Eino Ruutsalo

Eläköön nuoruus! (1968) ohj. Jaakko Pakkasvirta

Ampumarata (1969) ohj. Eila Kaarresalo

 

EPILOGI  Nykyaika

Elsa (1981) ohj. Marja Pensala

Rock’y VI (1986) ohj. Aki Kaurismäki

+ ylimääräinen: These Boots (1994) ohj. Aki Kaurismäki

Kesto n. 124 min.

Saatteeksi

Johanneksen kentällä lapset luistelevat kameramiehen perässä. Siinä on Juhani Ahon poika, Björn Soldan. Lapset tuijottavat niin palavasti hänen kameraansa, että tuntuu kuin ulkopuolinen maailma katoaisi heidän ympäriltään ja kuin he kysyisivät meiltä katsojilta, tulevaisuuden ihmisiltä, mitä heille on luvassa.

On vuosi 1933 eikä lapsilla ole luonnollisesti aavistustakaan, että suurin osa heistä on vajaan vuosikymmenen kuluttua elämänsä suurimmassa käännekohdassa.

”Tervanpoltosta Rock’y VI:een – itsenäisen Suomen lyhytelokuvia” esittää elokuvia vuosilta 1918-1986. Sarjan teokset ovat osa kansakunnan muistia: millaisia me olimme, millaisiksi tulimme? Voi myös kysyä, kertovatko lyhytelokuvat jotain sellaista maastamme, johon pitkät näytelmäelokuvat eivät ikinä pysty. Antaisivatko ne laaja-alaisemmin vinkkejä siitä, mikä suomalaisille on ollut tärkeintä?

Valitessamme juhlasarjan elokuvia koski ensimmäinen keskeinen päätös niitä sotavuosia, joita julkisesti muistellaan ja käsitellään kaikkein eniten historiamme tapahtumista. Tällä kertaa emme halunneet esitellä laajasti sotatapahtumia emmekä määritellä historiaamme niiden kautta.

Ratkaisuksi löytyi mm. sodan jälkeen tehty dokumentti, jossa katsotaan aluksi taaksepäin: mitä sotavuodet ovat merkinneet ja millaista inhimillistä kärsimystä se on tuottanut? Mutta sitäkin olennaisempaa elokuvassa on kysyä, miten tästä eteenpäin. Sodasta palasivat niin miehet kuin naisetkin, ja kaikki oli muuttunut. Muutosta ei ollut kuitenkaan aikaa pohtia kauan, koska työtä oli jatkettava. ”Vain työllä selviäisimme”, on elokuvan sanoma.

Jälleenrakentaminen ja valtavat sotakorvaukset tiesivät työtä periaatteessa kaikille. Miehet puursivat telakoilla ja sahoilla. Metsää alkoi kaatua enemmän kuin koskaan. Kolmannes sotakorvauksista teetettiin paperi- ja puunjalostusteollisuudella. Luotiin lopullinen pohja sille Suomelle, jossa metsä määriteltiin muilla kuin luonnonsuojelullisilla arvoilla. Lyhytelokuvien antaman kuvan mukaan Suomi nostettiin ylös metalliteollisuudella, savotoilla ja olympia-aatteen eteen tehdyllä työllä.

Kun Jörn Donner teki esikoiselokuvansa, lyhytkuvan Helsingin aamusta 50-luvun alussa, oli kaupunki kovin melankolinen. Se oli ehkä jo päässyt sinuiksi menneisyytensä kanssa, mutta ei aina ihmistensä kanssa. Paljon oli muualta tulleita, paljon oli unohdettavaa, muistettavaa ja elettävää, jotta uusista kaupunkilaisista tulisi kokonaisia. Uudelle sukupolvelle ei välttämättä osattu luoda tulevaisuuden haavekuvia.

Sodan jälkeisissä lyhytelokuvissa näkyy uuden sukupolven lapsia yllättävän vähän. Siksi hyppäys 60-luvun elokuviin tuntuu radikaalilta, ja kontrasti on erityisen silmiinpistävä verrattuna siihen, miten sota-aikana lasten roolia jaksettiin korostaa kaikissa medioissa.

Juhlasarjan yksi avainkohtauksista on Finlandia-katsauksessa, kun partiolaislapset istuttavat kuusentaimia keväällä 1943. Monissa mainoksissa ja lyhytfilmeissä lapset esiintyivät palstoilla, kasvimailla, kaivamassa, kyntämässä, istuttamassa ja kylvämässä. Siinä oli nuorison tehtävä, siihen heitä oli velvoitettu ja pyydetty kaiken muun ohella. Heille korostettiin, että pitää olla huolellinen maan valinnassa, maata pitää riittävästi lannoittaa, koska muuten ei voi saada parhaita satotuloksia. Siemenet pitää kylvää oikeaan aikaan ja huolellisesti.

Mihin kaikkeen lapsia velvoitettiinkaan, mitä kaikkea heiltä vaadittiin ja pyydettiin? Sitä elokuvat eivät suoraan kerro, mutta se on luettavissa pinnan alta. Lapset olivat toimineet sotilaspoikina ja lottatyttöinä, he menivät Kannaksen linnoitustöihin kun käskettiin ja lopulta rintamalle kun annettiin ymmärtää, että he olivat viimeinen toivomme.

Historian käännekohdat kiehtovat ja ruokkivat myös mielikuvitusta. Sotatapahtumien sijaan voisimme määritellä itseämme myös sillä, minkä roolin nuoriso on saanut ja minkä ottanut – ja miten se näkyy elokuvissamme.

Lyhytelokuvien takaa löytyy se menneisyys, josta meidät on tehty. Historian peili on kameran silmässä. Tätä juhlasarjaa katsellessa moni katsoja palaa aikaan, jolloin kaikki oli vielä itselläkin edessä.

Antoisia elokuvahetkiä itsenäisen Suomen kuvien parissa.

Ville Suhonen

elokuvaohjaaja, kirjailija

Risto Jarva -seuran puheenjohtaja

RISTO JARVA –SEURA 40 VUOTTA

Risto Jarva -seuran perustava kokous pidettiin Säätytalolla 15.12.1978.
Yhdistys juhlii tänä vuonna 40-vuotista taivaltaan. Syksyllä on luvassa useita hienoja elokuvatapahtumia, näytöksiä, seminaareja, keskustelutilaisuuksia – ja tietysti juhlia.

Liittymällä yhdistyksen jäseneksi tuet suomalaisen elokuvakulttuurin hyväksi tehtyä työtä.

RISTO JARVAN YHTEISKUNNALLISIA DOKUMENTTEJA TAMPEREELLA

(lyhennelmä Raimo Siliuksen alustuksesta, joka on videolla kokonaisuudessaan)

Risto Jarva oli 1960- ja 1970-lukujen yksi merkittävimmistä suomalaisista elokuvaohjaajista, sekä kokoillan elokuvien että lyhytelokuvien. Hän oli opiskeluvuosinaan 1950-luvun lopulta lähtien tosi aktiivinen teekkarien elokuvakerho Montaasin jäsen. Montaasihan oli siitä poikkeuksellinen elokuvakerho, että siellä myös tehtiin elokuvia. Jarva valmisti Montaasissa kahdeksan ensimmäistä lyhytelokuvaansa vuosina 1958-1961, ensin 8 mm:n ja sitten 16 mm:n lyhytelokuvia.

Jarva valmistui diplomi-insinööriksi vuonna 1964. Sitä ennen hän oli yksi Elokuvaosakeyhtiö Filminorin perustajajäsenistä vuonna 1962. Samana vuonna valmistui Filminorin ensimmäinen kokoillan elokuva, Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran ohjaama Yö vai päivä, siihen mennessä upein valmistunut kotimainen kokoillan värielokuva. Se oli järjestyksessä 14. kokoillan värileffa, värimenetelmänä Eastmancolor.

Jarva ohjasi kaikkiaan 11 kokoillan elokuvaa vuosina 1962-1977. Yö vai päivä -leffaa seurasi Jarvan, Pakkasvirran ja Spede Pasasen ohjaama X-Paroni. Loput yhdeksän elokuvaa Jarva ohjasi yksin: Onnenpeli (1965), Työmiehen päiväkirja (1967), Ruusujen aika (1969), Bensaa suonissa (1970), Kun taivas putoaa… (1972), Yhden miehen sota (1973), Mies joka ei osannut ei (1975), Loma (1976) ja Jäniksen vuosi (1977).

Risto Jarva oli mukana vuosina 1958-1977 kaikkiaan 32 lyhytelokuvassa, joista hän ohjasi 28. Elokuvaosakeyhtiö Filminor valmisti sekä vapaamuotoisia että tilauslyhytelokuvia. Tilauselokuvia tehtiin noin 20 vuosina 1964-1977. Ensimmäinen oli  Tampereen kaupungin tilaama Tampere, iloisen kesän kaupunki (1964). Muita tilaajia olivat mm. Kansaneläkelaitos, Helsingin Asuntokeskuskunta Haka, Helsingin kaupunki, Paulig Oy, Outokumpu Oy, Helsingin kaupungin sähkölaitos, Arabia, Ulkoasiainministeriö, Kemira Oy.

Merkittävin yhteistyö oli Filminorin ja Postisäästöpankin. Vuosina 1965-1972 valmistui kahdeksan erinomaista lyhytelokuvaa: Asuminen ja luonto (1965), Kaupungissa on tulevaisuus (1966), Nainen ja yhteiskunta (1968), Tietokoneet palvelevat (1968), Turvallisuutta metsätöihin (1969), Maaseudun tulevaisuus? (1970), Luonnon talous (1971) ja Kuluttaja (1972). Kolmessa viimeisessä elokuvassa on Postisäästöpankin uusi nimi Postipankki käytössä. Yhteistyö oli esimerkillistä. Kun elokuvan aihe oli valittu, niin pankki antoi Filminorille vapaat kädet elokuvan tekoon. Tuloksena oivaltavia yhteiskunnallisia ja moderneja tilauslyhytelokuvia.

Risto Jarva -seura kysyi viime syksynä jäseniltään, mitkä kolme elokuvaa Tampereen näytökseen haluttaisiin. Eniten ääniä saivat Jarvan paras lyhytelokuva Nainen ja yhteiskunta, toiseksi eniten Kaupungissa on tulevaisuus ja kolmanneksi eniten Maaseudun tulevaisuus?.

Nainen ja yhteiskunta (1968) on lyhytelokuvan muotoon tehty 1960-luvun loppupuolen haastava puheenvuoro sukupuoliroolikeskustelusta ja naisen tasa-arvon puutteesta suomalaisessa yhteiskunnassa. Se on suomalaisen elokuvan pioneerityö aiheesta. Aihe on myös tiukasti rajattu. Elokuva keskittyy vallitseviin asenteisiin mielipiteitä hieman kärjistäenkin. Nainen kaupallisuuden kohteena ja välineenä tulee oivaltavasti näytille. Nainen ja yhteiskunta on Risto Jarvan lyhytelokuvien aatelia, mielestäni hänen paras lyhytkuvansa. Se sai lyhytelokuvan Jussi-patsaan 1969 ja samana vuonna yhden kolmesta pääpalkinnosta Oslossa. Nainen ja yhteiskunta esitettiin ainakin täällä Tampereella Jaakko Pakkasvirran kokoillan elokuvan Vihreä leski (1968) alkukuvana tammi-helmikuussa 1968 elokuvateatteri Hämeessä.

Kaupungissa on tulevaisuus (1966) on 1960-luvun merkittäviä suomalaisia lyhytelokuvia. Se on uudentyyppisen yhteiskuntakriittisen dokumenttielokuvan tienraivaaja. Se on eloisa analyysi kaupunkimaisesta asumisesta ja kaupungin tehtävistä. Se on runsaan informatiivinen ja samalla 1960-luvun osallistuva elokuva modernista kaupunkisuunnittelusta. Elokuvan tekijöiden mielestä suurkaupunki on kehityksen välttämätön tulos. ”Jotta paras osa väestöstämme ei hakeutuisi muualle, meidän on pystyttävä luomaan Suomeen edes yksi todellinen suurkaupunki.” Kaupungissa on tulevaisuus sai lyhytelokuvan Jussi-patsaan 1968.

Maaseudun tulevaisuus? (1970) on Kaupungissa on tulevaisuus -dokumentin rinnakkaisteos. ”Suomi kuuluu maailman rikkaimpiin maihin. Samalla Suomi on maailman pohjoisin maatalousmaa.”  Maaseudun tulevaisuus?, kantaaottava lyhytdokumentti on kuvallisesti elävää ja havainnollista kerrontaa. Se käsittelee laajaa ongelmakenttää 1960-luvun loppupuolen näkökulmasta. Kulutuksen kasvu ja vapaus, onni ja elintaso, työttömyys, maastamuutto, kehitysalueiden ongelmat, ulkomaankauppa ja vapaat markkinat. ”Maaseudun tulevaisuus ratkaistaan kaupungissa”, toteaa elokuvan loppukaneetti.

Nämä kolme aikansa merkittävää lyhytdokumenttia ja tilauselokuvaa ovat valmistuneet noin 50 vuotta sitten. Kahden nimessä on sana tulevaisuus. Ne ovatkin harvinaisia suomalaisia lyhytelokuvia, jotka rohkeasti katsovat tulevaisuuteen. Voimme nyt 50 vuotta myöhemmin pohdiskella, missä tulevaisuuteen katsominen osui kokolailla oikeaan, missä taas ei osunut.

 

Jörn Donner. Aina elokuvakulttuurin puolesta

Tuskin kukaan on tehnyt Suomessa työtä elokuvakulttuurin hyväksi niin paljon kuin Jörn Donner.

Hän oli perustamassa Suomen elokuva-arkistoa 1950-luvun lopulla, joka toimi yhdistyspohjalta parikymmentä vuotta, kunnes suuri tavoite saavutettiin ja elokuva-arkisto päätettiin valtiollistaa. Elokuva-alan aktiivit eivät kuitenkaan halunneet haudata Suomen elokuva-arkisto ry.:tä, yhdistystä joka ”toiminnassaan tukeutui elokuvakulttuuria luoviin ja ylläpitäviin voimiin, elokuvan todellisiin ystäviin”.

Yhdistys oli toimintansa aikana pystynyt kokoamaan tällaiset perusvoimat tärkeään kulttuurityöhön. Koettiin, että perinnettä ei saanut unohtaa. Edelleen oltiin sitä mieltä, että todellisen elokuvakulttuurin juurtuminen Suomeen tapahtui merkillisen hitaasti. Suomea pidettiin lähes viimeisenä maana Euroopassa, jossa elokuvan tuntemus luettiin osaksi yleissivistystä.

Joulukuussa 1978 kokoontui Säätytalolle 47 henkilöä perustamaan uutta yhdistystä. Sen nimeksi annettiin Risto Jarva -seura, vuotta aiemmin tapaturmaisesti kuolleen elokuvaohjaajan kunniaksi, ja koska ”elokuvakulttuurin pitkän linjan parhaat ominaisuudet – pyyteettömyys, rehellisyys, aito rakkaus elokuvaan – toteutuivat Risto Jarvan henkilössä.” Nimi oli luonnollisesti myös kunnianosoitus Jarvan tinkimättömälle työlle elokuvakulttuurin hyväksi.

Risto Jarva -seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin yksimielisesti Jörn Donner.

Kokouksen päätteeksi Donner käytti puheenvuoron, jossa ”hän toi esiin ilonsa seuran perustamisesta, koska seuralla on mahdollisuus kerätä toimintaansa mukaan kaikki elokuvasta ja elokuvakulttuurista kiinnostuneet jatkamaan Risto Jarvan kesken jäänyttä elämäntyötä.”

Jörn Donner syntyi puolitoista vuotta ennen Risto Jarvaa. Jarva eli 43-vuotiaaksi. Donner eli kaksi kertaa 43 vuotta.

Molemmat tekivät valtavasti töitä elokuvakulttuurin hyväksi. Kun tiedämme, mitä Jörn Donner sai elämässään aikaan, miten paljon hän kirjoitti, ohjasi, tuotti, puhui, teki luovaa työtä laidasta laitaan, avusti nuoria tekijöitä eteenpäin urallaan, ei hänen kohdallaan tunnu nimenomaisesti siltä, että mitään varsinaisesti jäi kesken. 

Jörn itse olisi tietysti eri mieltä. Kaikki ei tule koskaan valmiiksi, liikaa asioita jää kesken. Hänen elämänsäkin. 

Seura jatkaa Jarvan kesken jäänyttä elämäntyötä, mutta nyt myös ensimmäisen puheenjohtajamme Jörn Donnerin elämäntyötä. Jörnin intohimo elokuvakulttuuria kohtaan olkoon johtotähtemme.

Risto Jarva -seura

Risto Jarva -seuraa ei aikoinaan perustettu vain Risto Jarvan nimen vaalimiseksi, vaan seuran tarkoituksena on edistää elokuvataiteen tuntemista, elokuvaan liittyvää tutkimusta sekä ottaa kantaa elokuvakulttuurioloihin.

Risto Jarva -seura ry:n perustamiskokous pidettiin Helsingin Säätytalolla 15.12.1978. Taustalla oli Risto Jarvan kuolema tasan vuosi aikaisemmin ja Suomen Elokuva-arkisto ry:n edessä oleva valtiollistaminen.

Tilaisuudessa perustajajäsenet allekirjoittivat seuraavan julkilausuman:

Risto Jarva -seuran perustaminen

Suomen Elokuva-arkisto siirtyy valtion haltuun 1.3.1979. Tämä merkitsee pitkään toivotun ja suunnitellun askeleen ottamista – askeleen, joka on ehdoton edellytys korvaamattoman materiaalin asianmukaisen tallentamisen kannalta. Virallisia toimenpiteitä odottamalla ei maassamme ehkä olisi pelastettu ensimmäistäkään suomalaista tai ulkomaista elokuvaa. Yksityisenä yhdistyksenä Elokuva-arkisto on kantanut vastuun merkittävän yhteiskunnallisen velvoitteen täyttämisestä. Kun tämä tehtävä siirtyy valtion elokuva-arkistolle, se samalla merkitsee yhdistyksen 22 vuotta kestäneen taipaleen loppua.

Toiminnassaan yhdistys on ollut luova voima, jonka kulttuuripoliittista merkitystä ei voi erottaa menestyksellisestä ja Suomen oloissa uraauurtavasta työstä. Elokuva-arkisto on merkinnyt jatkuvuutta, jonka linja kulkee -30-luvun Projektiosta -50-luvun alussa syntyneen elokuvakerholiikkeen ja 1957 perustetun arkiston kautta nykyhetkeen.

Todellisen elokuvakulttuurin juurtuminen Suomeen on tapahtunut merkillisen hitaasti. Ainakin Euroopassa Suomi on viimeisiä maita, joissa elokuvan tuntemus luetaan osaksi yleissivistystä. Tästä johtuen elokuva ajautuu helposti hedelmättömään eristykseen muista taiteenaloista. Tätä on omiaan korostamaan tilanne, jossa kulttuuripoliittiset päätökset yhä enenevässä määrin tapahtumat virkamiesten tai poliittisin perustein valittujen henkilöiden toimesta. Virkatyönä tai poliittiset kiintiöt mielessä syntyy helposti päätöksiä, jotka ovat menettäneet yhteyden edustamansa taiteenalan perusvoimiin.

Suomen elokuva-arkisto ry on toimintansa aikana pystynyt kokoamaan tällaiset perusvoimat tärkeään kulttuurityöhön. Tätä perinnettä ei saa unohtaa hetkellä, jolloin muuan merkittävä tavoite on saavutettu.

Elokuvakulttuurin edistämiseksi tarvitaan edelleen elävä voima ja toimiva yhdistys. Tarvitaan jatkajia työlle ja niille tavoitteille, jotka Suomen Elokuva-arkisto ry:n jäsenistö on asettanut. Tarvitaan mielipidejärjestö, joka toiminnassaan tukeutuu elokuvakulttuuria luoviin ja ylläpitäviin voimiin, elokuvan todellisiin ystäviin.

Elokuvakulttuurin pitkän linjan parhaat ominaisuudet – pyyteettömyys, rehellisyys, aito rakkaus elokuvaan – toteutuivat Risto Jarvan henkilössä. Tämän vuoksi kantakoon se yhdistys, jonka me allekirjoittaneet olemme tänään perustaneet, nimeä Risto Jarva -seura.

Perustavalle kokoukselle tuli tervehdys:

”Elokuvakulttuurille Risto Jarva -seura tulee epäilemättä olemaan samanlainen viime tingan pelastus kuin ratsastajat Griffithin elokuvissa. Kyllä Suomi ehkä sittenkin selviää. Tervehdin perustavaa kokousta.”

Peter v. Bagh

*

Risto Jarva -seura ry:n elokuvatapahtumien aiheina ovat olleet mm. Risto Jarvan, Jaakko Pakkasvirran, Peter von Baghin, Teuvo Tulion, Nyrki Tapiovaaran, Anssi Mänttärin ja Aki Kaurismäen elokuvat, 1980-luvun suomalainen elokuva, 1960-luvun suomalainen elokuva sekä Elokuva ja kirjallisuus. 2015 Risto Jarva -seura järjesti Elokuvateatteri Orionissa Uuden ja unohdetun elokuvan festivaalin. Vuosi 2017 aloitettiin kunnioittamalla seuran entisen puheenjohtajan, ohjaaja-kuvaaja Antti Peipon, upeaa uraa kaksipäiväisellä tapahtumalla. Vuonna 2018 järjestettiin yhdessä DocPointin kanssa vuoden 1918 sisällissodan dokumenttielokuvia käsittelevä Huutoja ja kaikuja -seminaari. Syksyllä 2018 vuorossa oli Nainen uuden aallon elokuvassa -seminaari, jossa esitettiin suomalaisia 1960-luvun elokuvia, joissa naisilla on vahva rooli. Vuoden 2019 alussa Kino Reginassa juhlittiin Suomi-Filmin tähtiä kaksipäiväisessä seminaarissa.

Seura toimii aktiivisesti yhteistyössä Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) ja Elokuvateatteri Orionin kanssa.

Risto Jarva -seura ry 2020 –

Puheenjohtaja:
Ville Suhonen

Varapuheenjohtaja:
Päivi Istala

Sihteeri:
Merja Ritola

Hallituksen jäsenet:
Liina Härkönen
Matti Lahtinen
Mikko Lyytikäinen
Henri Waltter Rehnström
Markku Varjola
Juha-Veli Äkräs

Risto Jarva -seura ry:n puheenjohtajat 1979 – 2020

Jörn Donner
Kullervo Kukkasjärvi
Heikki Takkinen
Antti Peippo
Timo Linnasalo
Matti Kuortti
Matteus Marttila
Erkki Peltomaa
Joonas Ranta
Erkki Peltomaa
Ville Suhonen