Katseita Antti Peippoon

Vuoden 2020 alussa Jarva-seuran jo vuosia suunnitteilla ollut kirja elokuvaohjaaja, -kuvaaja Antti Peiposta julkaistiin vuoden 2020 alussa.

Antti Peippo Kinopalatsissa Tampereen elokuvajuhlilla v. 1989.

Aalto ARTS Booksin kustantama laaja artikkelikokoelma ”Dokumenttielokuvan suuri tuntematon – katseita Antti Peippoon” juhlisti 60 vuotta täyttänyttä Elokuvataiteen ja lavastustaiteen laitosta ja on saanut kauttaaltaan kiittäviä, jopa ylistäviä arvosteluja. Myös lukijat ja elokuvakollegat ovat kiitelleet. Yksi lämpimimmistä huomionosoituksista oli Peipon läheisen työtoverin, taiteilija Lauri Anttilan, kiitospostikortti: ”Yllätyin kirjan monipuolisuudesta”.

Totta onkin, että teos kattaa Antti Peipon uran (ja elämänkin) ulottuvuuksia tavalla, jota kotimainen elokuvakirjallisuus harvoin tekee. Syy kirjan runsauteen löytyy Peipon taiteilijuudesta: hän oli monipuolinen niin visualistina, kirjoittajana, ohjaajana, opettajana kuin suomalaisuuden hahmottajanakin. Peippoon on mahdollista ottaa erilaisia näkökulmia ja avata silti hänen olennaisintaan.

Kirja on ostettavissa Aalto-verkkokaupasta: https://shop.aalto.fi/p/1190-dokumenttielokuvan-suuri-tuntematon/

Vuoden 2020 lopulla Peippo-buumi saa jälleen täydennystä. Marraskuussa ilmestyy Peipon ohjaamien dokumenttien DVD-kokoelma, kahdeksan dokkaria, jotka ovat olleet viime vuosina vain harvoin nähtävissä: Viapori – Suomenlinna  (1972), Graniittipoika (1979), Seinien silmät (1981), Sivullisena Suomessa (1983), Kolme salaisuutta (1984), Ratsastus Aasian halki (1987), Sijainen (1989) ja Valtakunnan sydän (1989)

On mielenkiintoista, kuinka nämä lyhyet esseedokumentit iskevät nykypäivänä katsojiin. Peippo on kaiken huomionsa arvoinen.

 

 

 

 

 

Seinien silmät (1981)

Ranskan elokuva-arkiston Cinematequen esitykset jättivät Antti Peippoon lähtemättömän vaikutuksen ja suuntasivat osaltaan Taideteollisen kamerataiteen opintoihin vuosina 1962–64. Peipon kamerasilmä kehittyi huippuunsa elokuvayhtiö Filminorissa Risto Jarvan elokuvien pääkuvaajana vuosina 1964–75. Näinä vuosina Filminor valmisti Postipankille myös uudenlaisia tilauselokuvia, joiden montaasikokeilut olivat Peipolle hyödyllinen sisäänajo oman Verity Films -yhtiön lyhytkuviin.

Tämän dokumentin myötä Alain Resnais sai Antti Peiposta elokuvallisen filosofiansa syvällisen ymmärtäjän. Peippoa kiehtoi läpi tuotantonsa Resnais´n 1950- ja 1960-luvun elokuvien aatetausta, Henry Bergsonin kulttuurifilosofa, Cinemateque-liikettä elävöittäneet kysymykset nykyisen ja historiallisen vuoropuhelusta, historian ymmärtämisen mahdollisuudesta ja rajallisuudesta elokuvan keinoin.

Kuten Resnais myös Antti Peippo käytti Bergsonin ajattelua dokumenttielokuviensa katalyyttinä, mutta omista lähtökohdistaan, oman kansakuntansa historiaan kohdentaen. Nuoruuden ystävä Lauri Anttila on muistellut Peipon ateljeessa vallinnutta ilmapiiriä ja seinälle kiinnitettyä kuvaa Max Ernstin maalauksesta Eurooppa sateen jälkeen. Kollaasi sodan hävityksestä implikoi syvälle Antti Peipon elokuvien tunnelaatuun ja merkityksiin, jotka olivat pysyvästi lähellä sodan tragediaa ja sodan lapsuudessaan kokeneen elokuvaajan mielenmaisemaa.

Peippo lähestyi toistuvasti dokumenttielokuviensa kautta historian varjokuvia: rakennuksia, veistoksia ja monumentteja, jotka kantavat itsessään sodan jälkiä ja samalla kätkevät inhimillisen kokemuksen lähihistoriaan tai kansakunnan syviin kerrostumiin.

Historiallisten kompilaatioelokuvien väliin sijoittui Antti Peipon ”Verity Films” -lyhytkuvien idearikas vaihe. Näissä tekijä testasi ja sovitti määrätietoisesti kompilaation estetiikkaa lyhyen elokuvan puhtaaseen muotoon. Välikauden lyhyistä, tiheistä elokuvateksteistä on kommentaari riisuttu tarpeettomana. Vain elokuvakerhojen ja asiantuntevan festivaaliyleisön nähtäväksi valmistuneet filmiesseet tiivistyivät parhaimmilleen Graniittipojan (1979) ja Seinien silmät -elokuvan rakenteissa. Nämä lyhytkuvat kytkeytyvät Peipolle luonteenomaisesti sota-aikaan. Nyky-Helsingin fasadit ja kadut kantavat itsessään pommitusten arpia, jotka täyttyvät nähtävässä elokuvassa sodan uutisfilmikudoksen todistusvoimalla. 

Elokuvassa Seinien silmät (1981) Lasse Naukkarisen kamera tallentaa niitä paikkoja Helsingissä, joissa sodan jäljet yhä näkyvät. Rakennuksissa, muistomerkeissä ja patsaissa löytyy vuosikymmeniä sodan jälkeen pommitusten jälkiä. Näiden elokuvausten rinnalle Peipon kollaasin aineksiksi valikoituu sotakuvaaja Niilo Helanderin ottamaa filmiä yliopiston palosta. Peippo värittää mustavalkoiset kuvat voimakkaasti – tekniikka on hänelle uusi.

– Jari Sedergren 2017

ohjaus ja kuvaus Antti Peippo
käsikirjoitus Antti Peippo ja Lauri Anttila
äänisuunnittelu ja leikkaus Timo Linnasalo
musiikki Heikki Valpola ja Antti Hytti

9 min.

Valtion elokuvapalkinto 1981