PIMEYDEN YTIMESSÄ Cinema Orionissa 25.4. – 23.5.2022

Muistatko, kun viimeksi tutisit jännityksestä kotimaista elokuvaa katsoessasi? Trillerit ja rikoselokuvat ovat meillä olleet jo lähtökohtaisesti kiven takana. Orionin viiden elokuvan kattauksessa lähdetään liikkeelle 1950-luvun film noir -vaikutelmista ja kuljetaan 60-luvun hämmentävän yli-ihmisluotauksen, 70-luvun armottoman yhteiskunnallisen kontekstin ja 80-luvun ”in your face” -purkauksen kautta 90-luvun vääjäämättä aukeneville itärajoille. Gösta Sundqvistia lainaten: ”Pimeä tie, mukavaa matkaa!”
Pimeyden ytimessä -sarjassa nähdään loppukeväästä seuraavat elokuvat:
MA 25.4. KLO 17:00 VERTA KÄSISSÄMME (William Markus, Suomi, 1958, 84 min, K12)

Mika Waltarin WSOYn kilpailusta v. 1937 diskattuun ja alkuaan jatkosodan aikana jatkokertomuksena julkaistuun pienoisromaaniin Ei koskaan huomispäivää perustuva vahva draama on Matti Kassilan apulaisohjaajana aloittaneen William Markuksen parhaita ohjaustöitä.

Kyseessä on illuusioton tutkielma eksistentialistisesta ulkopuolisuudesta, syyllisyydentunnosta ja henkisestä pahoinvoinnista.  Jussi Jurkka tekee vakuuttavan outsider-roolin pitkästä sotavankeudesta NL:sta palaavana kapteenina, joka saa ex-komppanianpäälliköltään (Tauno Palo) hyvän työpaikan ja tilaisuuden sopeutua rauhan ajan siviilielämään. Hän kuitenkin sortuu hyväntekijänsä vaihtelunhaluisen seurapiirivaimon (Elina Pohjanpää) viekoitteluun ja tulee syrjähypyn aikana aiheuttaneeksi pienen pojan kuoleman maantieonnettomuudessa.

Ruotsalainen käsikirjoitus filmattiin Helsingissä ja lähiympäristössä kesällä 1957 kahdesti, sekä SF:n suomiversiona että Svea Filmin tuottamana ruotsalaisena tulkintana Ingen morgondag, jonka ohjasi Arne Mattsson ja pääosassa nähtiin Jarl KulleVerta käsissämme juuttui meillä sensuuriin ja ehti ensi-iltaan vasta loppuvuodesta 1958.

Näytöksen alustaa toimittaja ja Mika Waltari -seuran aktiivi Risto Raitio.

 

MA 2.5. KLO 17:00 TIE PIMEÄÄN (Ossi Skurnik, Suomi, 1963, 103 min, K16)

Erityisesti leikkaajana (Punainen viivaKaasua, komisario Palmu!) ansioituneen Ossi Skurnikin ainoaksi Ossi Skurnikin ohjaamassa jännitysdraamassa nietzscheläisyyteen viehtynyt lakitieteen ylioppilas Klaus Grahn (Jarno Hiilloskorpi) suunnittelee täydellistä rikosta. Tyttöystävä Anita (Elina Salo) ja ystävä Reino (Ismo Kallio) yrittävät kääntää tapahtumien suuntaa, mutta Klaus on jo tiellä pimeään.

Skurnikin oppimestarimaisen silmän alla työtään tekivät elokuvan eri osa-alueiden parhaat ammattimiehet: kuvauksessa mustavalkoisen ilmaisun mestari Esko Nevalainen ja äänissä luotettava Tuomo Kattilakoski. Skurnik itse hoiti leikkauksen apunaan toinen alan guru, Juho Gartz. Mietitty rekvisiitta ja osuva sijoittelu (gargoili, kynttilänjalka) sekä innoittunut kuvauspaikkojen elementtien käyttö eivät jää huomiotta. Kaupunkikuvauksen elokuvallisessa arkkitehtuurissa ja otosten sisäisessä sommittelussa Tie pimeään on aistivoimaisimpia kautta aikojen. Matti Kassilan Komisario Palmu -sarjan ohella Skurnikin ohjaustyö on upeimpia Helsinki-filmejä.

 

MA 9.5. KLO 17:00 YÖN SYLISSÄ (Jon Lindström, Ruotsi/Suomi, 1977, 92 min, K16)

Suomalaisetkin ovat taipuneet joukkosiirtolaisiksi, siitä lähin muisto löytyy varmasti 1970-luvun Ruotsista. Yksikään aikalaiselokuva ei tavoittanut yhteiskunnallisen murroksen taustoja ja tunnelmia niin tehokkaasti kuin hankolaissyntyisen, mutta parikymppisenä Tukholmaan muuttaneen Jon Lindströmin tiukka esikoiselokuva Yön sylissä. Sen päähenkilö Harri (Lasse Hjelt) muuttaa työn perässä Ruotsiin, mutta joutuu yllättävän piinaaviin vaikeuksiin yrittäessään sopeutua uuden maan kulttuuriin.

Jörn Donnerin tuottama Yön sylissä on siitä eriskummallinen elokuva, että sitä on kuvattu laajalti niin Helsingissä kuin Tukholmassa, mutta erityisesti Hangossa, jossa kamerat harvemmin ovat piipahtaneet. Kuvaajana toimi myöhempi mestariohjaaja Bille August, joka muistetaan esimerkiksi Pelle Valloittajasta (1987).

 

MA 16.5. KLO 17:00 HYVÄSTI ENNEN AAMUA (Jorma Kalliokoski, Suomi, 1989, 101 min, K16)

Suoraan sydämestä tehty, rehellinen ja kliseetön elokuva, joka kuvaa elämää niin raadollisena kuin se on”. Näin kuvaili Jorma Kalliokoski (1948-2020) esikoisohjaustaan ja jatkoi: ”En pyri tekemään elämää suurempaa elokuvaa, vaan elokuvaa elävästä elämästä.

Hyvästi ennen aamua valmistui juuri samana vuonna kuin Peter von Baghin tiiliskiviuran käynnistänyt Elämää suuremmat elokuvat ja tarjosi silmille hyppäävän aikalaisvastineen elokuvataiteen korkeammalle, salonkikelpoiselle historiankirjoitukselle. Suomalaisiin musiikkipiireihin syvälle kuin käyrätorven kätköihin sukeltava, kimuranttia isä-tytär-suhdetta näissä puitteissa parhaansa mukaan peilaava elokuva tempaisee jalat alta kaikilta, jotka luulevat 80-luvun kotimaisen elokuvan olleen täyttä tylsyyttä. Keskeisessä osassa ovat Reijo Hirvelän rouhean juuripitoinen musiikki ja Jarkko Rantasen (1946-2008) elokuvauran keskeisin rooli rocklaulaja Tommina, joka elää aikuisen tyttärensä Susanin (Anna Haaranen) hoteissa yrittäen comebackia.

Kalliokosken esikoinen sai Helsingin ensi-illalleen komean teatterin, eteläisen kantakaupungin selviytyjältä vielä 33 vuotta sitten vaikuttaneen Glorian. Ohjaaja jouti kuitenkin jättämään hyvästit uralleen teatterielokuvien ohjaajana heti ensi töikseen, ja Gloria suljettiin EU-Suomen ensitoimina 1995.

 

MA 23.5. KLO 17:00 TALLINNAN PIMEYS (Ilkka Järvi-Laturi, Viro/Suomi/Ruotsi/USA, 1993, K16)
Ohjaaja Ilkka Järvi-Laturilta odotettiin paljon hänen hätkähdyttävän ja aikansa hermolle osuneen esikoiselokuvansa Kotia päin (1989) jälkeen. Seuraava siirto yllätti kuitenkin monet: Tallinnan pimeys sijoittuikin vuoden 1991 vapautuneeseen Viroon. Paikallisin näyttelijöin toteutetussa trillerissä maan Pariisista palautettua kultavarantoa havittelee venäläinen rikollispomo, joka uhkaa pimentää koko Tallinnan. Pinteeseen joutuukin kaupungin sähkölaitoksen teknikko, jonka vaimo on raskaana. Vaikka elokuva oli virolaissuomalainen yhteistuotanto, oli suomalainen panos sen verran pieni, ettei elokuva sisälly esimerkiksi Suomen kansallisfilmografiaan. Tallinnan pimeydestä onkin tullut pieni kulttiklassikko, jota nähdään valkokankaalla todella harvoin. Mannheimin elokuvajuhlilla Järvi-Laturi palkittiin R.W. Fassbinder -palkinnolla.

ELINA SALO – 1950-60 -luvun retrospektiivi Cinema Orionissa 11.10. – 6.12.2021

Elina Salo (s. 1936) tupsahti valkokankaille parikymppisenä, säännellyistä studiopuitteista eloon ja riemuun herättävänä näyttelijänä, tyttömäinen hahmo – milloin naapurista, milloin kauempaa; lumoava sekoitus lapsenomaista, ikuista kesää lietsovaa viattomuutta ja itsetietoista kujeilua omaehtoisempien aikojen saapumisesta.

Aina 50-luvun huvitteluista 60-luvun uuteen aaltoon ja 70-luvun vakavuuteen Salo pysyi luottokasvona, valkokankaalla usein kuitenkin harmillisesti vain sivurooleissa. Ensimmäinen suuri tehtävä oli Aarne Tarkaksen Rintamalotassa (1956). Aikansa arvostetuimpiin komedioihin lukeutuva Justus järjestää kaiken (1960) tutustutti keksijänuorukaisen tyttöystävään Bellaan, kunnes Työmiehen päiväkirja (1967) räjäytti pankin – Elinasta tuli hetkessä uuden aallon ja osallistuvan elokuvan keulakuva.

MA 11.10. KLO 17 RINTAMALOTTA (1956, Aarne Tarkas,  84 min, K16,  35 mm) Ennen elokuvaa Sisko Rytkönen kertoo Elina Salon upeasta urasta.

Mitä tapahtuikaan Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen elokuvaversion jälkeisenä kesänä 1956 Suomessa? Tehtiin tietysti seuraavaa sotaelokuvaa. Porkkalan maastossa kuvattu Rintamalotta kertoo jo nimellään, että  näkökulma kohdistuu nyt naisiin. Pääosassa on Leena Häkinen, jonka näyttelemän Irman lottatovereina nähdään Eila PehkonenPia Hattara ja tietenkin Elina Salo ensimmäisessä suuremmassa roolissaan. Pienimuotoinen Rintamalotta on suuri elokuva siinä mielessä kuinka rohkeasti ja varhain se nostaa esiin vähemmälle huomiolle jääneen näkökulman sotaan. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tuli pieni lottaelokuvien buumi.

 

MA 1.11. KLO 17 JUSTUS JÄRJESTÄÄ KAIKEN (1960, Lasse Pöysti, 89 min,  S, 35 mm)

Haluatko tulla onnelliseksi? Ehkäpä työtön keksijä Justus (Lasse Pöysti) voi auttaa. Hän on perustanut asiakkaitaaan auttavan yhtiön yhdessä kodittoman Bellan (Elina Salo) kanssa. Oman aikamme monenkirjavaa valmennus- ja terapiakulttuuria yllättävästi ennakoiva Justus järjestää kaiken perustuu 1950-luvun lopun suositun tv-ohjelman Justus-hahmoon. Aikalaiskritiikissä Justusta verrattiin jopa Chapliniin. Ennen kaikkea Justuksen eriskummalliset keksinnöt auringonvalolla toimivasta herätyslaitteesta sanomalehdenkuljettimeen lienevät vaikuttaneet Spede Pasaseen. Tällä sangen onnistuneella komediallaan Lasse Pöysti jätti jäähyväiset elokuvaohjaajan uralleen.

MA 15.11. KLO 17 MINKKITURKKI (1961, Aarne Tarkas, 91 min, S, 35 mm)

Toimivan elokuvan voi tehdä vaikka vaatekappaleesta, sen todistaa Minkkiturkki. Kiertäessään henkilöltä toiselle turkki alkaa heijastaa koko yhteiskuntaa, sen ylä- ja alatasojen välistä sanatontakin vuorovaikutusta. Ensin vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja lahjoittaa sen rakastajattarelleen, joka taas vie sen panttilainaamoon… Eräässä vaiheessa turkki kelpaa juhlatamineeksi Elina Salon näyttelemälle opiskelijalle. Ohjaaja Aarne Tarkas teki ulkokuvauksia ”sääntöjen vastaisesti” pimeimpään talviaikaan, mikä tuo poikkeuksellisen tenhoavaa taustaa salonkikomedian ja hellahuonehupailun velmulle vuorottelulle.

MA 22.11. KLO 17 TIE PIMEÄÄN (1962, Ossi Skurnik, 103 min,  K16, DCP)

Erityisesti leikkaajana (Punainen viivaKaasua, komisario Palmu!) ansioituneen Ossi Skurnikin ainoaksi jäänyt ohjaustyö on harvinaisen korkeatasoinen esimerkki kotimaisesta psykologisesta trilleristä. Jarno Hiilloskorpi esittää nietzscheläiseen yli-ihmisteoriaan viehtynyttä lakitieteen ylioppilasta, joka suunnittelee täydellistä murhaa. Elina Salo nähdään tyttöystävänä, joka epätoivoisesti yrittää estää nuoren miehen aikeet. Hillitysti etenevän elokuvan tunnelma on kohtauksesta toiseen vahva.

MA 6.12. KLO 15 TYÖMIEHEN PÄIVÄKIRJA  (1967, Risto Jarva, 92 min, K12, 35 mm)

Aikansa kirkkain peili on tämä ohjaaja Risto Jarvan lopullinen läpimurto ja maineen luoja, suomalaisen yhteiskunnallisen elokuvan lujasti valettu peruskivi. Työmiehen päiväkirja on elokuva, jonka katsomisen soisi kuuluvan kansalaisvelvollisuuksiin. Työmiehen (Paul Osipow) ja konttoristin (Elina Salo) nuori avioliitto alkaa säröillä, kun mies saa työnjohtajan paikan toisesta kaupungista ja yksinäisyyden ja epäluulon tunteet kasvavat molemmin puolin. Todellisuutta sellaisena kuin se oli ja on, ilman lisämausteita tai välistävetoja, olkaa hyvät.