ANTTI PEIPPO – ESSEEDOKUMENTIN MESTARI

Antti Peippo (1934–1989) oli paitsi tunnustettu elokuvaaja 1960-luvulta lähtien myös Suomen tunnetuimpia dokumentaristeja 1970- ja 1980-luvulla.

Risto Jarva -seura järjestää yhdessä Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin kanssa kaksipäiväisen seminaarin ”Antti Peippo – esseedokumentin mestari” 4.–5.3.2017. Tapahtumaan on vapaa pääsy.

Seminaarissa esitetään yksitoista Peipon dokumenttia, ja niitä on alustamassa ja analysoimassa toistakymmentä aihepiiriensä parasta tuntijaa. Lisäksi esitellään Peipon kuvaajan työtä, sen merkitystä omana aikanaan ja nykyaikana. Viimeisessä näytöksessä kollegat ja ystävät muistelevat esseedokumentin mestaria.

Orionin normaaliohjelmistossa nähdään myös hänen ainoa näytelmäelokuvaohjauksensa Ihmemies (1979) sekä kuvaamansa elokuvat Ruusujen aika (1969) ja Vartioitu kylä 1944 (1978).

Taidemaalarikoulutuksen saanut Antti Peippo siirtyi elokuvaan Teknisen korkeakoulun elokuvapiirin kautta. Teekkarien elokuvakerho Montaasin tarjoaman harjoittelun turvin Peippo aloitti elokuvaajana Filminorissa vuonna 1965. Kuvaajana hän työskenteli Suomen ykkösohjaajana pidetyn Risto Jarvan parina. Dokumenttiohjaajan ja käsikirjoittajan uransa Peippo aloitti vuonna 1972.

Antti Peippo muisteli Filmihullussa vuonna 1983 ensimmäistä elokuvamuistoaan ja suurinta elokuvaelämystään. Lue muistelu täältä.

OHJELMA / English Summary

4.–5.3.2017

Elokuvateatteri Orion (Eerikinkatu 15)

Risto Jarva -seura ja KAVI – Vapaa pääsy

 

LAUANTAI 4.3. klo 10–16.30

 

Klo 10 ESSEITÄ HISTORIASTA

VTT Jari Sedergren ja VTT Martti Turtola keskustelevat Peipon historiallisista dokumenteista Suomen itsenäisyyden merkkivuoden tiimoilta sekä erityisesti Mannerheimin urasta vakoojana.

Viapori – Suomenlinna (1972) 23 min. (with English subtitles)

Seinien silmät (1981) 9 min.

Sivullisena Suomessa (1983) 25 min. (with English subtitles)

Ratsastus Aasian halki (1987) 37 min. (English version)

 

Tauko 30 min.

 

Klo 13 ANTTI PEIPPO KUVAAJANA

Elokuvaajat kertovat näkemyksiään Peipon työtavoista ja tavoitteista elokuvanäytteiden kera. Näytös toteutetaan yhteistyössä Suomen elokuvaajien yhdistyksen (F.S.C.) kanssa. Keskustelua johtaa kuvaaja Tahvo Hirvonen ja mukana myös kuvaajat Pekka Aine, Lasse Naukkarinen, Erkki Peltomaa ja Juha-Veli Äkräs.

 

Klo 14.30 MUISTI JA IDENTITEETTI

On kiinnostavaa, että 60-lukulaisten tilauselokuvien ja historiallisten dokumenttien tekijä kääntyi lopulta tekemään aiheeltaan ja tyyliltään täysin vastakkaisen elokuvan ”Sijainen”, joka loi suomalaiselle dokumentille aivan uuden linjan, jota eletään osaksi vieläkin.

Alustajana YTT Markku Koski ja keskustelijoina myös elokuvaleikkaaja Anne Lakanen ja ohjaaja Timo Linnasalo.

Kolme salaisuutta (1984) 17 min.  (with English subtitles)

Sijainen (1989) 24 min.   (with English subtitles)

 

Päättyy klo 16.30

 

SUNNUNTAI 5.3. klo 10–15.30

 

Klo 10 TIE KUVATAITEESTA ELOKUVAAN

Peippo aloitti uransa kuvataiteilijana, mutta Sergei Eisensteinin ilmausta käyttäen ”putosi sitten elokuvaan”. Se ei kuitenkaan tarkoittanut kuvataiteellisen ajattelun siirtämistä sellaisenaan elokuvaan ja vielä vähemmän ”poikkitaiteellisuudeksi” kutsuttua lähestymistapaa, vaan pikemminkin aivan uutta alkua elokuvan parissa.

Esittelee YTT Markku Koski.

Graniittipoika (1979) 10 min.  

Menneen ajan kuvat (1977) 21 min.  (with English subtitles)

 

Klo 11 NYKYTAITEEN MUSEO

Elokuvasta keskustelemassa mm. nykytaiteen tutkimuksen professori Hanna Johansson, Nykytaiteen museon ent. johtaja Tuula Arkio ja taiteilija Jussi Kivi.

Nykytaiteen museo (1986) 63 min.  (with English subtitles)

 

Tauko 30 min.

 

klo 13.30 ANTTI PEIPPO KOLLEGOIDEN JA YSTÄVIEN NÄKEMÄNÄ

Muistoja ja anekdootteja, elokuvia, valokuvia ja piirroksia. Muistelemassa mm. kirjailija Matti Rinne, ohjaaja Maunu Kurkvaara, säveltäjä Antti Hytti, näyttelijä Eija Pokkinen, ohjaaja-leikkaajat Anssi Blomstedt ja Juho Gartz. Juontajina toimittaja-ohjaaja Päivi Istala ja ohjaaja Timo Linnasalo.

Risto Jarva, työtoverini (1984) 59 min. 

Valtakunnan sydän (1989) 11 min.

 

Päättyy klo 15.30.

Näytösten päätyttyä muisteluita ja keskusteluja jatketaan myöhemmin ilmoitettavassa paikassa.

 

PITKIEN FIKTIOIDEN NÄYTÖKSET

(Orionin normaaliohjelmistossa)

 

22.3.2017 klo 17  

Antti Peippo: Ihmemies (1979)

Alustajana Markku Varjola

 

29.3.2017 klo 17 

Timo Linnasalo: Vartioitu kylä 1944 (1978)

 

5.4.2017 klo 17 

Risto Jarva: Ruusujen aika (1969)

Alustajana Päivi Istala