RISTO JARVA
Risto Jarvan (1934 – 1977) elokuvat ovat meille kaikille tuttuja, mutta hänen valokuvansa ovat vielä jopa valokuvayleisölle tuntemattomia.
Kameraseuran Gallerian ”Jarvalokuvia”-näyttely todistaa, että Risto Jarvasta olisi tullut merkittävä valokuvaaja, jos olisi jatkanut tällä saralla.
Taka-Töölöstä kotoisin oleva Risto Jarva alkoi kehittää valokuvia kotinsa kylpyhuoneessa 12-vuotiaana. Hän toimi myös seurakunnan valokuvakerhossa, jota piti pastori Ilmo Launis. Kerhossa tehtiin myös fotomontaaseja ja kaitaelokuvattiin.
1953 Risto Jarva otti osaa Kameralehden kilpailuun ja sai 3. palkinnon ensimmäisessä luokassa. Kaksi viidestä tuomarista piti Jarvan kuvaa ”Akvarelli” kilpailun parhaana.
Tuoreena ylioppilaana Jarva teki koulukaverinsa Juhani Jauhiaisen kanssa skootterimatkan Eurooppaan 1954. Kaverukset kävivät Ranskassa, Italiassa, Sveitsissä ja Saksassa – ja valokuvasivat ahkerasti. Syksyllä Risto Jarva aloitti kemian opinnot Teknisessä Korkeakoulussa. Seuraavana kesänä Jarva ja Jauhiainen tekivät Espanjaan ulottuvan skootterimatkan, ylpeästi teekkarilakit päässä.
Syksyllä 1955 Risto Jarva menestyi hyvin teekkarien kulttuurikilpailussa. Hän voitti kirjoituskilpailun (novellilla Pariisista) ja sai kunniamaininnan ”Katukauppias” -kuvallaan mustavalkokuvien sarjassa.
Teekkarikameroiden ydinryhmä Jaakko Ylinen, Martti Tiula, Risto Jarva ja Juhani Jauhiainen seurasivat tiiviisti kansainvälistä valokuvausta, ja erityisesti heitä kiehtoi subjektiivinen valokuvaus, jota Otto Steinertin Saarbrückenin koulu Saksassa tuohon aikaan edusti. Tiula kirjoitti kriittisen mielipiteen Kameraseurojen Liiton Vuosinäyttelyn 1956 tasosta Kameralehteen (7 / 56, sivut 25 – 26) saaden toimituksen kiukkuisesti ärähtämään. Risto Jarva oli asialla seuraavana vuonna samoissa merkeissä (Kameralehti, 6 / 57, sivut 23 – 24).
Muuten teekkareiden kuvat ja kirjoitukset pysyttelivät Teekkarilehden sivuilla.
Teekkareiden kulttuurikilpailussa 1956 ”Parhaat kuvaajat (Ylinen ja Jarva) edustivat kahta huomattavasti toisistaan eroavaa linjaa: pelkistettyä, jo grafiikkaa lähentelevää ja eräissä kuvissa täysin abstraktista kompositiota ja toinen suunta korkeatasoista reportaasikuvausta”. Mustavalkokuvissa Jarva sai toisen, neljännen ja viidennen palkinnon, värikuvissa kaksi ensimmäistä. Hän voitti jälleen kirjoituskilpailun.
Teekkarilehden 1957 ensimmäisessä numerossa on Risto Jarvan aukeaman reportaasi ”Pariisilainen”. Samaan aikaan hän sai kolmen mustavalkokuvan kokoelmallaan toisen palkinnon Ylioppilaiden kulttuuriviikolla.
Tuona vuonna elokuva kuitenkin alkoi tulla Jarva kultturiharrastuksissa etualalle, sillä silloin teekkarit perustivat elokuvakerho Montaasin.
1958 oli taas Teekkarilehden vuoro; aukeaman reportaasi ”Verkko” Espanjasta.
1959 Risto Jarva voitti kaitaelokuvauksen akateemisen mestaruuden ja teki Juhani Jauhiaisen kanssa kolmannen matkan, tällä kertaa autolla Kreikkaan ja Turkkiin.
Tämän matkan satoa julkaistiin Teekkarilehdessä (4 / 59) aukeamana ”Vanhaa maata” Kreikasta. Viikkosanomien numerossa 10 / 60 oli Jarvan selostus ”Mykonos, sadun saari”, jossa värikannen lisäksi oli värillinen keskiaukeama ja kaksi mustavalkosivua – yhteensä 13 kuvaa. 1961 Teekkarilehdessä kansi ja neljän sivun kuvakollaasi Istanbulista.
1960 – 1961 Risto Jarva oli Teekkarilehden päätoimittaja. Se oli tuohon aikaan ehkä Suomen merkittävin kulttuurilehti, vain liian radikaali Teknillisen Korkeakoulun Ylioppilaskunnan julkaisemaksi. Jarva sekä kirjoitti, että kuvasi lehteen, mutta jätettyään päätoimittajan tehtävät, keskittyi kokonaan elokuvaan. Mutta se onkin toinen juttu.
Jussi Aalto
Risto Jarva kirjoitti aika vähän valokuvauksesta. Nämä lainaukset valottavat jonkin verran hänen näkemyksiään, mutta toisaalta vaativat tämän päivän lukijalta 1950-luvun valokuvauksen tuntemusta.
Kameralehti (6 / 57)
Kommentti Kameralehdessä (4 / 57) julkaistuun Vilho Koivumäen artikkeliin ”Mietteitä vuosinäyttelyn tiimoilta”:
”… Meillä esiintyvästä karsinoitumisesta ja lisäksi alinomaisista väitteistä, että valokuvauksella ei ole mitään tekemistä muiden kuvataiteiden kanssa, on seurauksena, että yksilöt, jotka voisivat mahdollisesti kehittyä alan luoviksi taiteilijoiksi, liian yksipuolisen arvostelun johdosta muovautuvat kopisteiksi ja paikallaanpolkijoiksi. Myös valokuvaus taiteena saa pahan kolauksen ja vieroittaa luotaan taidetta harrastavat piirit. Vaikuttaa siltä, että valokuvauksesta on muodostumassa jonkinlainen käsityön laji, pitsinnypläys, jolla on kyllä takanaan runsaasti massaa, mutta jolta puuttuu, joitain harvoja yksilöitä lukuunottamatta, miltei tyystin luovat huiput, jotka sitä vievät eteenpäin…”
Teekkarilehdessä (2 / 61) Jarva arvioi Ylioppilaiden kulttuurikilpailun kuvataideryhmää:
”… Valokuvanäyttely sen sijaan herätti ihmetystä sekä suhteettomalla koollaan että heikohkolla tasollaan… Omituisinta asiassa olivat kuitenkin arvostelulautakunnan väittämä: taso parempi kuin pitkään aikaan… Tulos valokuvanäyttelyn eräänlaisesta modernismin vieroksunnasta oli yllättävä: Ylioppilaiden kulttuurikilpailujen valokuvat vastasivat suurinpiirtein jonkin liikkeen sisäisen harrastusnäyttelyn tasoa…”
Samassa numerossa kirjoituksessaan ”Aikakauslehden ulkoasusta” hän arvioi myös lehtien valokuvia:
”… Kuvista käsittelen tässä yhteydessä vain valokuvia. Suomalaisia valokuvia ei voi juuri kehua. Suurin osa ammattikuvaajista on visuaalisessa mielessä amatööritasolla, ehkäpä teknillisestikin, – ainakaan materiaalin ominaisuuksia ei oteta kylliksi huomioon. Aikakauslehdissämme käytetään sitä paitsi luvattoman paljon kuvia, joita ovat ottaneet näppäilevät kirjoittajat eri puolilla maatamme. Aikakauslehdissä esiintyvistä valokuvaajanimistä ovat tällä hetkellä eittämättä kärjessä Caj Bremer ja Kristian Runeberg, joillain värikuvillaan myös Trond Hedström. Pietisen teollisuus- ja mainoskuvat ovat parhainta meillä tavattavaa. Outo lintu on ulkoa tuotettu Hamilton Millard, joka ei ikävä kyllä edusta korkeatasoista amerikkalaista journalismikuvausta muussa kuin teknillisessä mielessä. Ulkomaisia kuvatoimistoja käytetään runsaasti, mutta niistäkin on harvoin iloa. Viikkosanomia sopii kiittää maailmankuulun Magnumin kuvatoimiston suosimisesta. Kansien kohdalla on tilanne heikoin, joskus suorastaan tuntuu siltä, että toimitus on sortunut vakavanlaatuisiin virhepäätelmiin kansikuvan myymiskyvystä. Luotetaan ehkä aivan liikaa ihmisten lähimpien tarpeiden kenttään kuuluviin aiheisiin, kuten leipä, lapsi, kissa, koira… ja samalla tingitään sekä teknillisestä, että ilmaisullisesta asusta.”
Risto Jarvan kymmenen vuoden kausi valokuvauksessa ei aikanaan herättänyt suurempaa huomiota. Hänen tuotantoaan ei ole vielä perusteellisemmin tutkittu, mutta toivottavasti tutkitaan (se on Suomen Elokuva-arkiston hallussa). Matkakuvat toki voi ajoittaa aika tarkkaan, mutta muiden kuvien ottamisajankohdat ovat toistaiseksi arvailujen varassa.
Jotkut kömpelöhköt asetelmat lienevät kouluaikojen (-50-luvun alusta) kokeiluja. Toisaalta kokeiluja löytyy myös Teekkarilehden kannesta -60-luvun alusta. Reportaasimaisia tilannekuvia tuli ainakin tuosta Kameralehden kilpailussa menestyneestä kuvasta alkaen. On houkuttelevaa väittää, että liikekokeilut valokuvauksessa turhauttivat Jarvaa niin, että hän siirtyi elokuvaukseen. Kuitenkin -50-luvun puolivälin liikekokeilut näyttävät pikemminkin saaneen alkunsa kiinnostuksesta subjektiivista valokuvausta kohtaan, samoin abstraktit sommitelmat.
Risto Jarva oli suomalaisessa valokuvauksessa aikansa tasalla juuri subjektiivisessa ja myös reportaasikuvauksessaan. Tähän päivään säilyneet värikokeilut olivat (Suomessa) jopa aikaansa edellä. Ajan tasalla ei tässä yhteydessä viittaa Kameralehden linjaan, jota vastaan juuri ”Jarvan jengi” hyökkäili. Pitivät sitä vanhoillisena. Juuri muutamat yksilöt seuroissa, ja muutamat nuoremmat ammattikuvaajat seurasivat valokuvauksen kansainvälisiä valokuvataiteen trendejä. Siihen rintamaan Jarvakin lukeutui.