Solskenande / Semester / Semestermissen / Olympian Holiday / Ferieforviklinger / Les Vacances
Maa: Suomi
Valmistumisvuosi: 1976
Ohjaus: Risto Jarva
Tuotanto: Filminor Oy
Näyttelijät
Antti Litja (pankkivirkailija Aimo Niemi)
Tuula Nyman (toimittaja Marjukka Notkola)
Eija Pokkinen (salaperäinen nainen)
Jukka Sipilä (opettaja Jukka Keskinen)
Helena Notkonen (opettaja Seija Keskinen)
Marja-Sisko Aimonen (Valma, apuhoitaja)
Juhani Niemelä (Ossi Supinen, portinvartija)
Martti Pennanen (johtaja Kari Helminen)
Hannele Lauri (Brita)
Eero Rinne (Rahikainen)
Pirkko Arttio (opas)
Georges Copeloussis (Koivu ja Tähti -tavernan omistaja)
Arto Tuominen (Marjukan rakastaja)
Ritva Vepsä (Aimon entinen vaimo)
Alfonso Padilla (aamiaishuoneen tarjoilija)
Tsambikos Patrakais (Britan lomarakastaja)
Jannis Marietis (hotellin vastaanottovirkailija)
Leonidas Barkas (hotellin vastaanottovirkailija)
Aila Pennanen (Helmisen vaimo)
Marja Kurkela (pankkineiti, Aimon työtoveri)
Armi Sillanpää (Marjukan työtoveri toimituksessa)
Pirkko Salonen (rouva Niemi)
Marjon Gutteling (hollantilaistyttö)
Nelly van Dam (hollantilaistyttö)
Sina Kujansuu (salaperäisen naisen ääni)
Muut esiintyjät
Kullervo Kukkasjärvi (pankkivirkailija / rannalla palloa pelaava mies / mies kadulla)
Orvokki Taivalsaari (Orvokki, lomamatkalainen)
Risto Jarva (asiakas pankissa / sanomalehteä vedessä lukeva mies)
Aili Pallasmaa (lomamatkalainen)
Annu Laakso (lomamatkalainen)
Muonion ala-asteen oppilaita (koululaiset pihalla)
Tehtaankadun ala-asteen oppilaita (koululaiset sisällä)
Matti Kuortti (lentokapteeni Peipon ääni / mies hotellin terassilla)
Toimi Hämäläinen (lomamatkalainen)
Oswald Laari (lomamatkalainen)
Lea Vehkakoski (lomamatkalainen)
Rauni Peippo (lomamatkalainen)
Marja-Liisa Äkräs (lomamatkalainen)
Pirjo Hokkanen (Pirjo, lomamatkalainen)
Timo Linnasalo (nahkansa polttanut mies)
Antti Peippo (lomamatkalainen)
Jorma Pulkkinen (Supisen johtaja)
Sirkku Pallasmaa (lomamatkalainen)
Katja Pallasmaa (väkeä kadulla)
Anssi Pallasmaa (väkeä kadulla)
Marke Lipasti (väkeä kadulla)
Matti Marttila (lomamatkalainen)
Matti Varonen (lomamatkalainen)
Petri Aalto (lomamatkalainen)
herra Vainio (lomamatkalainen)
Helena Takalo (itse, Innsbruckin talviolympialaisten televisiolähetyksessä)
Jussi Korhonen (hiihtokisan kreikankielisen tv-selostajan ääni)
Erkki Kalakari (lomamatkalainen)
Leila Litja (aterioiva pariskunta)
Eero Taivalsaari (aterioiva pariskunta)
Kari Hokkanen (harmonikansoittaja Koivussa ja Tähdessä)
Raimo Häyrinen (radioselostajan ääni)
Hannu Lauri (mies rannalla)
Klaus Brunou (mies Koivussa ja Tähdessä)
Tekijät
Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Jussi Kylätasku, Risto Jarva, Kullervo Kukkasjärvi
Tuottaja: Kullervo Kukkasjärvi
Kuvaus: Antti Peippo
Leikkaus: Risto Jarva, Matti Kuortti
Musiikki: Markku Kopisto
Äänitys: Matti Kuortti, Timo Linnasalo
Lavastus: Matti (Matteus) Marttila
Puvut: Marja Mykkänen (Harlemputiikki)
Naamiointi: Inkeri Terävä
Kampaukset: Kurppa
Ohjaajan assistentti: Pirjo Hokkanen
Kuvaussihteeri: Orvokki Taivalsaari
B-kuvaus: Juha-Veli Äkräs, Pekka Aine
Kamera-assistentti: Erkki Perkiömäki
Valokuvat: Eirikuva (mainoskuvat)
Miksaus: Matti Ylinen, Tuomo Kattilakoski
Käännökset: Jussi Korhonen (suomi – kreikka – suomi)
Käännöstekstit (flaami – suomi): Antero Helasvuo
Muusikot:
Markku Kopiston orkesteri:
Keijo Aho (oboe)
Veijo Lankinen (altto- ja sopraanonokkahuilu, harmonikka, trumpetti)
Pekka Lappalainen (huilu)
Heikki Laurila (mandoliini)
Mikko Nikula (viulu)
Risto Pensola (bassoklarinetti)
Timo Ryymin (kitara)
Ilkka Virta (kitara)
Musiikki
”Marjukka surullinen”
Sävellys: Markku Kopisto
”Onnellinen Marjukka”
Sävellys: Markku Kopisto
”Kreikkalainen tanssi”
Sävellys: Markku Kopisto
”Lampaan tuonti”
Sävellys: Markku Kopisto
”Lammastango”
Sävellys: Markku Kopisto
”Valssi lammasjuhlissa”
Sävellys: Markku Kopisto
”Oboe-valssi-sekoilu”
Sävellys: Markku Kopisto
”Salaperäinen”
Sävellys: Markku Kopisto
Esittäjä: Maarit Nikula
Tekniset tiedot
Kesto: 113 min.
Värillisyys: väri
Kuvasuhde: 1 : 1.66
Tuotantotiedot
Kuvausaika: kesäkuu, elokuu-syyskuu, marraskuu 1976
Tuotantokustannukset: 1 074 062 mk
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy, Suomi-Filmi Oy / Jorma Korpinen
Äänitysstudio: Fennada-Filmi Oy, Suomi-Filmi Oy, Crea-ääni, Cinemix Oy
Musiikin äänitysstudio: Finnvox Oy
Esitystiedot
Ensi-ilta Helsingissä: 17.12.1976 (La Scala, Ritz, Sininen Kuu)
Elokuvateatterilevitys: Suomi-Filmi Oy
Esitysoikeudet:
Risto Jarva -seura ry.
Filminor Oy:n konkurssipesä: Takkinen
MTV Oy (televisio)
Tarkastustiedot
Ikäraja: Sallittu (S)
Veroluokka: 10 %
Elokuvan taustaa
Filminor sai jo 1972 Suomen elokuvasäätiöltä tuotantotukea joukkoturismia satiirisesti käsittelevälle elokuvaprojektille. Tuolloin hankkeesta kuitenkin luovuttiin sen kalleuden ja Risto Jarvan työn valtion elokuvapoliittisen komitean puheenjohtajana viemän ajan takia, rahat palautettiin ja tehtiin sen sijaan Yhden miehen sota (1973). Nyt vanha aihe kaivettiin esiin, kun Filminorin vakituisen henkilökunnan toimeentulo oli miltei yksinomaan pitkän elokuvan varassa ja uuden elokuvan valmistelut piti käynnistää mahdollisimman pian. Edellisen elokuvan, komedian Mies, joka ei osannut sanoa ei (1975) menestyksen jälkeen Loman vaatima taloudellinen satsaus oli mahdollinen.
Idea Lomasta oli syntynyt seuramatkailun räjähdysmäisen kasvun seurauksena. Tähtäimessä oli Sakari Toiviaisen Risto Jarva -kirjan mukaan alun perin lähinnä Espanjan, kärjistyneimmillään Mallorcan edustama aurinkorantamiljöö, persoonattomaksi ei-kenenkään-maaksi muuttunut, pohjoismaalaisten ja saksalaisten miehittämä turistialue. Elokuvatyöntekijöiden kansainvälinen yhdistys FISTAV oli kuitenkin asettanut Espanjan boikottiin, sillä Franco oli vielä vallassa. Niinpä uudeksi tapahtumapaikaksi valittiin toinen suosittu lomakohde, Rhodos.
Tällä Kreikan saarella massaturismi ei vielä ollut saavuttanut yhtä irvokkaita mittasuhteita kuin Espanjassa. ”Kaikki tapahtuu vielä inhimillisessä, kotoisessa ilmapiirissä ja historia on jatkuvasti läsnä katkenneiden temppelinpilareiden varrella”, havainnoi Kullervo Kukkasjärvi. Tämä pehmensi suunnitellun satiirin kärkeä. Lisäksi Jarva oli käynyt Kreikassa jo -50-luvun matkoillaan, jolloin hän vietti pari viikkoa Mykonos-saarella, valokuvaten ja tehden ensimmäisiä kaitafilmejään, ja hänen siteensä Kreikkaan oli säilynyt. Tuntuma kreikkalaisiin ihmisiin, miljööseen ja kulttuuriin toi oman myötätuntoisen värinsä Lomaan. Samaan inhimillistävään suuntaan vaikutti Antti Litjan mukaantulo. Hän esitti samannimistä ja -tapaista henkilöhahmoa kuin elokuvassa Mies, joka ei osannut sanoa ei, nyt vain papin ammatti vaihtui runoilevaan pankkivirkailijaan. Litjasta tuli Loman myötä Suomen suosituin elokuvanäyttelijä Uuno Turhapuroa esittävän Vesa-Matti Loirin ohella. Loman sävyyn vaikutti myös Jarvan ihaileman Jacques Tatin komedia Riemuloma Rivieralla (1953).
Risto Jarva totesi: ”Komedia on vaativampi laji kuin vakava elokuva, jos tähtää sellaiseen tulokseen että itsekunnioitus säilyy. Jos yleisö ei naura, siinä ei ole mitään selittelemistä. Se on silloin yksinkertaisesti epäonnistunut. Vakavaa aihetta voi aina puolustella monin tavoin.”
Filminorin tiedotteessa kerrottiin: ”Elokuvan antropologinen tai sanoisimmeko kansatieteellinen päämäärä on esittää komedian kaapuun puettuna pienoiskuva suomalaisista siirrettyinä pois omasta ympäristöstään. Teollistunut seuramatkailu on antanut jokamiehelle mahdollisuuden ylellisyyteen. Viikko aurinkorannalla on kuin päivä kuninkaana tai kaksi filmitähtenä. Konkreettinen pako todellisuudesta.
Elokuva kertoo toiveista. Mikä on onni? Onko se haavekuva, jota ei koskaan tavoita? Vai löytyykö se läheltä, toisista ihmisistä, keskeltä arkipäivää – jos pystyisi näkemään?”
Käsikirjoitustyöryhmä oli Lomassa sama kuin elokuvassa Mies, joka ei osannut sanoa ei: Jussi Kylätasku, Risto Jarva ja Kullervo Kukkasjärvi. Naispääosassa oli Yhden miehen sodassa näytellyt Tuula Nyman. Onnenpelin (1965) Eija Pokkinen palasi Jarvan näyttelijäryhmään. Mukana oli muitakin tuttuja kasvoja edellisistä Jarvan elokuvista: Jukka Sipilä, Helena Notkonen, Martti Pennanen, Eero Rinne, Arto Tuominen ja Ritva Vepsä.
Musiikin Lomaan sävelsi edellisen elokuvan tapaan, ja nyt myös sovitti, Markku Kopisto. Elokuvassa kuullaan kolmisenkymmentä uutta ja vanhaa sävellystä, mm. buzukimusiikkia. Kopisto on kertonut: ”Oli Kreikka, kreikkalainen saari, musiikki, etelämaalainen kansanluonne, vastapainona joukko sinne lennähtäviä suomalaisia… Oli luotava jotakin… Esimerkiksi tämä Marjukka ja hänen teemansa – ”Marjukka onnellinen” ja ”Marjukka surullinen” – olivat ongelmia, joihin sopi suomalaisesta kansanlaulusta lähtevä ratkaisu, siis kansanlaulutyyppiset melodiat. Kaiken tämän suomalaisuuden vastapainoksi jouduin valmistamaan lammasjuhlakohtaukseen kreikkalaista musiikkia, johon sisään päästäkseni jouduin perusteellisesti tutustumaan aiheeseen levyjen ja teorian välityksellä. Kolmantena tekijänä, elementtinä on tämä ”Salaperäinen”, kuva Aimon kaukaisesta haaveiden kohteesta. Hän sai mielessäni oman teemansa jonkinlaisessa seireenin ja Afroditen hengessä.”
Kuvaukset tapahtuivat Rhodoksen saarella (Rhodoksen kaupungissa, Lindoksessa ja sen Akropoliksella sekä pikkukylissä) pääosin kesäkuussa 1976. Paikkausotokset tehtiin heinä-elokuun vaihteessa. Suurin osa hotellin sisäkuvista ja suomalaiset interiöörit toteutettiin Helsingissä heinäkuussa, talvinäkymät marraskuussa.
Opetusministeriö tuki elokuvan tuotantoa 180 000 markan ennakkotuella ja Suomen elokuvasäätiö 200 000 markan lainalla. MTV maksoi ennakkoa esitysoikeuksista.
Vuonna 1980 ruotsalainen ohjaaja Lasse Åberg toteutti Kanarian saarilla vastaavantyyppisen komedian Seuramatkat, joka kotimaassaan keräsi ennätysmäiset 2,5 miljoonaa katsojaa.
Elokuvan juoni
Säntillinen, penkkiurheilua ja runojen kirjoittamista harrastava pankkivirkailija Aimo Niemi on juuri eronnut vaimostaan ja päättänyt lähteä lomalle. Tarkoitus on mennä Innsbruckin olympialaisiin seuraamaan hiihtokilpailuja ja kannustamaan suomalaisia hiihtäjiä. Aimo on suunnitellut matkansa tarkoin ja maksanut etukäteren sekä syömiset että huvittelut. Hän pukee ylleen hiihtoasun ja ottaa mukaan sukset.
Lentoasemalla tapahtuu sekaannus ja Aimo joutuu väärään koneeseen, Rhodokseen suuntautuvalle seuramatkalle. Joku Mrs. A. Niemi sen sijaan lentää kohti Innsbruckia. Hotellissa Aimo majoitetaan rouva Niemen tilalle ja näin hänestä tulee naistenlehden toimittajan Marjukka Notkolan huonetoveri. Aimon matkalaukku on myös vaihtunut, täynnä naisten vaatteita ja ehostustarpeita.
Aimo yrittää päästä eroon suksistaan, jotka itsepäisesti palautetaan hänelle. Hän ihailee kaukaa salaperäistä kaunotarta, jota ei tohdi lähestyä. Hän haaveilee ja näkee nälkää. Aimon joka-aamuinen kananmunansyöntiyritys epäonnistuu aina.
Hotellin muista matkalaisista Rahikainen on perussuomalainen viinaanmenevä jurrikka. Portinvartija Supinen esiintyy rikkaana johtajana. Oikeasti rikas johtaja Helminen esiintyy ”tavallisena duunarina”. Nuori tarjoilija Brita, joka haluaisi olla filmitähti, on kiinnostunut miehistä ja tutustuu Helmiseen. Valma on apuhoitaja, joka esiintyy lääkärinä rakastuessaan ”epäsäätyisesti” ”johtaja” Supiseen. Mukana on myös kuntoilua harrastava Keskisten opettajapariskunta, jonka mies vilkuilee muita naisia.
Marjukka lukee Aimon nälkäisen katseen kohdistuvan itseensä. Hän kutsuu Aimon mukaansa yökerhoon – naisen vaatteissa. Hän lukee Aimon kirjoittamia runoja ja luulee niiden romanttisen naishahmon tarkoittavan itseään.
Lopulta ihmisten henkilöllisyydet paljastuvat. Eksoottinen kaunotar on kotoisin Savosta. Aimo ja Marjukka löytävät toisensa.
Elokuvan vastaanotto
Loma oli Risto Jarvan uran suurin yleisömenestys ja vuoden katsotuin elokuva: se keräsi yli 500 000 katsojaa. Tämä ylitti vuoden Spede-komedian, Ere Kokkosen ohjaaman Lottovoittaja U.K.K. Turhapuron katsojamäärän (joskin Spede-tuotanto oli halvempi ja näin sittenkin tuottavampi).
Loma myytiin Ruotsiin, Norjaan ja Tshekkoslovakiaan. Se kiersi myös festivaaleilla Reykjavikissa, Intiassa, Uudessa Seelannissa ja Australiassa.
Televisiossa Loma kohosi tammikuussa 1980 kuukauden katsotuimmaksi ohjelmaksi valtavalla, lähes 2,5 miljoonan katsojan voimalla.
Lehtikritiikiltä Loma sai vaihtelevan, ristiriitaisen vastaanoton. Arvostelijat esittivät nyt kokonaisuutena enemmän varauksia kuin Jarvan edellisen elokuvan Mies, joka ei osannut sanoa ei yhteydessä. Mielipiteet elokuvien keskinäisestä paremmuudesta menivät kuitenkin aika tavalla ristiin. Helsingissä vastaanotto oli myönteisempi kuin keskeisissä maakuntalehdissä. Risto Jarvaa koko 8-vuotisen olemassaolonsa aikana tukeneessa Filmihullussa esitettiin kielteisiä näkemyksiä. Kullervo Kukkasjärvi kommentoi: ”Yhden miehen sodan ajoista tilanne oli mennyt päälaelleen: katselijat ja elokuvien levittäjät hyväksyivät komediat, kun taas osa arvostelijoista katsoi Miehen ja varsinkin Loman liian keveiksi aikaansaannoksiksi Työmiehen päiväkirjan ja Sodan ohjaajalta. Eipä silti, Filminorinkin piirissä Loman jälkeen oltiin epävarmoja. Mies oli ollut lähempänä alkuperäistä ajatustamme kertoa komedian keinoin ajankohtaisista tärkeistä asioista, mutta Loma koettiin sisältönsä puolesta koko lailla heppoiseksi, mikä tietysti johtui osittain meistä riippumattomista syistä.” Jussi Kylätasku piti kuitenkin Lomaa Miestä onnistuneempana komediana.
Loma oli X-Paronin ohella Risto Jarvan pitkistä elokuvista ainoa, joka ei saanut elokuvana valtionpalkintoa tai laatutukea. Martti Pennanen sai kuitenkin valtion elokuvataiteilijapalkinnon. Tuula Nyman sai vuoden naisnäyttelijä-Jussi-palkinnon.
Luonnehdintoja elokuvasta
”Minusta Loma on paljon parempi elokuva kuin Jarvan edellinen suosittu komedia Mies, joka ei osannut sanoa ei. Tässä on enemmän perspektiiviä ja asiaa. – –
Risto Jarvan kerronta on mieluisan pehmeätä, jotenkin myös uudenilmeistä: komediallisuudessa erottaa sekä kaihomieltä että hyvähenkistä irvailua, etenkin kotoisista suomalaisista tyypillisyyksistä. – – Hassunkuriset tilanteet on asennettu lomailun yhteyteen luontevasti ja ne esitetään herkullisesti. Antti Litja on jälleen mainio karttelevassa kömpelyydessä.”
(Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat, 18.12.1976)
”Risto Jarvan edellinen komedia Mies, joka ei osannut sanoa ei oli aivan toista luokkaa.
Lomassa koko aiheen kartoitus on jäänyt puolitiehen. – – Kyllä, kyllä: onhan elokuva hupaisa. Sen lähtökohtakin on mainio: suomalaisessa etelänmatkailussa riittää kyllä sijaa ironialle ja satiirille. – – Eväät eivät kuitenkaan ole riittäneet, vaikka elokuvassa syödäänkin paljon… Risto Jarvan, Jussi Kylätaskun ja Kullervo Kukkasjärven käsikirjoituksessa on muutamia ovelia heittoja, mutta komedian ja satiirin taidollinen riemu puuttuu. Loma alkaa jauhaa paikallaan, se viskelee pilan toisensa jälkeen usein pelkkinä uusintoina, horjahtelee niin tunnelmissaan kuin ihmiskuvauksessaan.”
(Erkka Lehtola, Aamulehti 18.12. 1976)
”Tässä elokuvassa on vivahteita paljon enemmän kuin edeltäjässään.
Loma ei tyydy tutkimaan yksin suomalaista lomakäyttäytymistä. Se tutkii myös suomalaista kansanluonnetta. Se ei tutki kumpaakaan tuloksetta. Ja tulokset ovat paitsi hauskoja myös salaa tai avoimesti vallan viisaita. – – Loma on perin rakastettava, aurinkoinen uutuus, joka todistaa, että monet tilanteet elämässä ovat sivusta nähtyinä parodiaa jo sinällään, tätä puolta ei mitenkään tarvitse korostaa eikä alleviivata. Loma ei naura ihmisille, se nauraa heidän kauttaan, heidän mukanaan. Antaessaan itselleen alaotsikon ”lämminhenkinen komedia meistä ihmisistä” se ei ole kurkottanut kuuseen. Siksi se ei myöskään kapsahda katajaan.”
(Heikki Eteläpää, Uusi Suomi, 18.12.1976)
”Miehen veroinen elokuva Loma ei kuitenkaan ole, sillä siitä puuttuu se suomalaisen kansannäytelmän pohja, jolle Mies, joka ei osannut sanoa ei onnistumisensa rakensi. Loman henkilöt ovat ilman juuria, ja kun Jarva ystävineen jättää henkilöiden taustan pohjustamatta, ei heidän lomaongelmiinsakaan oikein pääse sisälle. Kaikki tapahtuu liian pinnassa, eivätkä muutamat takaumajaksot Suomeen pysty kuin sekottamaan tilannetta. Lisäksi vitsit toimivat pelkästään sanallisella tai tilannekomiikan tasolla, eivätkä riittävästi nouse henkilöiden persoonista. Aivan liikaa nojataan myös päähenkilön nälkäkohtauksiin ja pitkät otokset maisemista venyttävät kokonaisuutta. Farssi kaipaisi iskevyyttä ja tiiiviyttä nyös muodossaan, ei vain tapahtumissaan.”
(Markku Tuuli, Katso, 53 / 1976)
”Ihailtavinta Lomassa onkin komediallinen kuri, joka ei juuri herpaudu; sen sijaan turismia yleisemmin luonnehtivan ja nähtävästi pittoreskiksi tarkoitetun täytemateriaalin osuus tuntuu joskus ylimitoitetulta ja aiheuttaa tarpeetonta tyhjäkäyntiä.
Lomaa ei varsinaisesti miellä pettymykseksi, koska sen tavoitteet ja tarkoitukset toimivat niin kuin pitääkin, omalla tasollaan moitteettomasti. Mitään rajusti uuttaluovaa siihen ei kuitenkaan sisälly eikä tarpeettomia riskejä ole nähtävästi haluttu ottaa.
Lempeys ja ymmärtävyys johdattelevat tekijöiden asenteita roolihahmojen ja tilanteiden luonnissa. Loman ihmiset ovat toki pitkälle tyypiteltyjä, mutta heissä on kuitenkin säilynyt elävien ihmisten maku; tämä on seikka, joka aivan ratkaisevasti erottaa Jarvan ja Speden komedianteon toisistaan. – –
Näyttelijöiden taitava luonnekomiikka, joka yhtyy hyvin täsmällisesti kehiteltyihin gageihin, saa katsojan väliin varsin hervottomaksi naurusta; naurattamisessa kunnostautuvat varsinkin yhä sisäistyneemmän näyttelemistyylin omaksunut Antti Litja ja Jukka Sipilä. Mutta missään vaiheessa yksityiset suoritukset eivät riistäydy otteesta, vaan pysyvät harkitun kokonaisuuden lujina osina.”
(Pertti Lumirae, Suomen Sosialidemokraatti, 22.12.1976)
”Loma ei ole pystynyt nousemaan materiaalinsa yläpuolelle. Seuramatkoihin liittyvät vitsit ja kommellukset, suomipoikien ja -tyttöjen edesottamukset on koottu mutta käsittely on jäänyt raaka-asteelle.”
(Kari Karemo, Kaleva, 21.12.1976)
”On mielenkiintoista, miten joustavasti ja saumattomasti liittyvät toisiinsa Loman alussa oleva matkatoimistomainos ja itse elokuva. Enteellisesti mainoksen teksti alkaa… tästä alkaa …Rhodos. Ja itse elokuva. Tarkemmin katsottuna tuon mainoksen kuvat esiintyvät myöhemmin itse elokuvan oleellisina osina. Yhteensopivuus on täydellinen. Tämäkö on tulevaisuus: mainospaloja ja itse elokuvaa ei erota toisistaan muu kuin mainoksen lopussa oleva tuotteen nimi.”
(Timo Humaloja, Filmihullu, 1 / 1977)
”Antti Litjan roolinimi on Lomassa jälleen Aimo Niemi, ehkä muistuttamassa että kyseessä on sama perustyyppi kuin Miehessä, vaikkei välttämättä sama mies.”
”Jos elokuva pystyy loihtimaan pimeisiin huoneisiin illuusion kaukaisista maista ja unelmamaailmoista, niin teollistuneen seuramatkailun aikakaudella suomalainen voi oikeastikin siirtyä muutamassa tunnissa pimeästä ja kylmästä pohjolasta etelän aurinkorannalle, kansainvälisen pintaloiston ilmapiiriin. – – Loma huomioi tarkasti tilanteen suomalaisia ominaispiirteitä, henkilögalleriassa voi nähdä pienoiskuvan suomalaisista siirrettyinä pois omasta ympäristöstään. Vaikka ihmiset heittävät ulkoisen minänsä taakseen, he tuovat mukanaan aurinkorannalle ennakkoluulonsa, pelkonsa ja salaiset kaipuunsa. – – Suomalaisen minuuden teennäinen, groteskia hipova tehostus saa ilmaisunsa myös yhteisissä kohtauksissa – –
Aimo Niemi ei ole ainoa jonka henkilöllisyys ja todellisuus alkavat aurinkoloman kuluessa näyttää häilyviltä. – – Aiheen muunnelmat tarjoavat tilanteita joissa inhimillinen turhamaisuus ja naurettavuus yhdistyvät surumielisiin sävyihin ja joiden huumorissa tuntuu häivähdys ihmisten pinnanalaisista, perustavista ahdistuksista. Painopiste on kuitenkin suorasukaisessa tilannekomiikassa, joka näyttää varmemmin rakennetulta ja jäsennetyltä kuin Miehessä. Koomiset kehittelyt lähtevät usein pienistä asioista ja arkisista tilanteista, mutta ne on annosteltu siten että kärki säilyy eivätkä kohtaukset karkaa. Toistoa käytetään Lomassa kernaasti tehokeinona – – toistot välittävät ajan kulumisen, jatkuvuuden, toimintojen kehämäisyyden ja turhuuden kokemusta; niiden herättämä nauru on mekaanista ja perustuu tuttuuden ja ennaltanähdyn tunteeseen. Yhtä hyvin nauru saattaa näissä kohtauksissa takertua kurkkuun, sillä niissä on myös painajaisen piirteitä: kauhu ja nauru eivät tunnetusti liiku kaukana toisistaan.
Miehen lailla Loma saattaa jättää vaikutelman tasapaksuudesta, hidastelusta, jopa kliimaksittomuudesta. Tarkempi katselu paljastaa, että kuvat ja kohtaukset ovat varsin lyhyitä, yhteydessään täsmällisiä ja ihailtavan ekonomisia; useimmiten niillä on myös kärkensä ja mielekkyytensä. Jarva kertoi Heikki Eteläpäälle, että inhimillisyytensä takia Frank Capra sopii esikuvaksi komediantekijälle, mutta ”hänen amerikkalainen temponsa ei ole siirrettävissä suomalaiseen elokuvaan: jos suomalainen alkaa toimia yhtä nopeasti se ei ole enää luonnollista – se on kulmikkuutta, siihen tulee tekemisen maku.”
”Tämä on Loman tyylilajin ja verkkaisen rytmin puolustus, samalla kun havainto on yleisemminkin osuva. Joka tapauksessa se vastaa Jarvan temperamenttia ja hänen tapaansa tehdä komediaa. Koomisten tilanteiden ja kehittelyjen rinnalla Lomassa on tilaa tunnelmien ja maisemien maalailulle, hiljaisille ja näennäisen tyhjäkäyntisille tuokioille. – –
Niin varmasti ja tyylikkäästi kuin Loma onkin rakennettu, tasapainoilu koomisen aineksen ja taustan rakentamisen, tyypin ja ihmisen välillä jää yhä hieman ongelmalliseksi. Laaja henkilögalleria, poikkeamat tunnelma- ja miljöömaalailuun antavat elokuvalle epäilemättä ilmaa ja viehkeän mietiskelevän, jopa runollisen sävyn, mutta ne voi nähdä myös rakennelmaa löysentävinä tekijöinä. Kaiken aikaa läsnä oleva tajunnallinen taso unelmineen, painajaisineen, takautumineen ja välähdyksineen ihmisten arkiympäristöstä rikastaa elokuvaa, estää ihmisiä latistumasta pelkiksi tyypeiksi. Se sitoo teemat uudella tavalla todellisuuteen: ihminen on kokonaisuus, siihen kuuluvat hänen unelmansa, pettymyksensä, koko kulttuuritaustansa ja menneisyytensä, mitä naurettavaa roolia tai tehtävää hän sitten yrittääkin toimittaa.”
(Sakari Toiviainen, Risto Jarva, 1983)
”Loman teemoina ovat pako ja salatut identiteetit. Sen henkilöhahmot ovat lähteneet lomalle, mutta samalla pakoon Suomea, perhettään, rakkaussuhteitaan, työtään, statustaan ja rooliaan. Näin lomalaisten välille kehittyvät ihmissuhteet tulevat perustuneeksi valheelle: johtaja esiintyy duunarina, vahtimestari johtajana, tarjoilija filmitähtenä, sairaanhoitaja lääkärinä; myös Aimo Niemen unelmien ”salaperäinen kaunotar” osoittautuu aikanaan savoa viäntäväksi tavalliseksi tytöksi. Bahtinia seuraten voisi sanoa, että Loman päähenkilön, hiukan hölmön ja naiivin Aimon, emansipatorinen tehtävä liittyy näiden sinänsä viattomien sosiaalisten valheiden paljastamiseen, ihmissuhteiden normalisoimiseen ja sen kautta ihmisten vapauttamiseen olemaan oma itsensä.
Jos Jarvan edellinen työ toi mieleen kesäteatterin, Lomassa on kotielokuvan tuntu, sellaisen, jota tällaisten lomamatkojen jälkeen kokoonnutaan joukolla katsomaan ja jonka kautta yhteiset muistot eletään naurunremakoiden säestyksellä uudelleen. Ulkopuolisten kannalta sisäpiirin hauskanpito ei kuitenkaan ole samalla lailla tarttuvaa. Lomasta ei kehity missään vaiheessa kunnon farssia. Ohjaaja tyypittelee henkilönsä melko raskaalla ja estottomalla kädellä, mutta ei juurikaan käytä hyväkseen niitä tilannekomiikan mahdollisuuksia, joita tällaisen suomalaisjoukon rantaloma kohtuudella voisi tarjota.
Loma paljastaa paljon Risto Jarvan komediallisesta näkemyksestä. Hauskoja tilanteita enemmän häntä näyttävät kiinnostavan sentimentaalisen ja romanttisen komedian elementit, unelmien ja todellisuuden ristiriita, mentaalisten maailmojen ja karun arjen yhteensopimattomuus. Lomassa on hetkittäin sitä ”mentaalisen slapstickin” häivähdystä, joka on tyypillistä Woody Allenin urbaanien komedioiden vieraantuneelle päähenkilölle – mutta vain häivähdys. – –
”Runoilija, siviilissä pankkivirkailija; mies jolla on naisen paperit” ei kenties toimi parhaalla tavalla Rhodoksen sannoilla, mutta tätä hahmoa kehitellessään Jarva ja Litja kuitenkin olivat jälleen lähempänä sitä näkemystä, josta klassiset komedialliset hahmot nousevat.”
(Olli Alho, teoksessa Suomen kansallisfilmografia 8, 1999)