Antti Peippo on monipuolisesti sivistyneenä kuvataiteilija-elokuvaaja-ohjaajana löytänyt hedelmällisiä tapoja kuvata kuvataidetta elokuvan muodossa. Hän liikkuu kuvataiteen ja elokuvan rajapinnalla siten, että tekee poikkitaiteellisuudellaan oikeutta molemmille taidemuodoille. Elokuva sulattaa itseensä kuvataiteen tilallisuuden ja laajentaa sitä. Samalla elokuva tuo mukaan konkreettisen liikkeen, äänen (luonnon- ja hälyäänet, puhe, musiikki…), leikkauksen ja mobiilin aikaulottuvuuden.
Menneen ajan kuvissa kysymys on kansallismaisemasta: maalaustaiteemme klassisesta perinteestä ja sen jatkamisesta. Liikkeelle lähdetään sanataiteilija Aleksis Kivestä ja kansallisen heräämisen ajan kulttuurista 1800-luvulta, Ateneumista. Kultakauden kuvataiteilijat lähestyivät suomalaisuutta tavallisen kansan, työn, luonnon ja elinympäristön täsmällisen havainnoinnin kautta. Metsä näyttäytyy alkukotina. Peippo nostaa esimerkiksi Werner Holmbergin (1830-1860), joka oli luomassa myyttiä suomalaisesta maisemasta. (Romantikkonakin pidetty Holmberg maalasi paradoksaalisesti Düsseldorfissa.)
Pohjalainen Veikko Vionoja (1909-2001, Pro Finlandia -mitali 1959 ) esitetään realistisen kuvakielen perinteen jatkajana meidän ajassamme.
Lappalainen Andreas Alariesto (1900-1989) nähdään konkreettisessa todellisuudessa kadonneen, mutta taiteessa, muistissa ja unelmissa säilyvän menneisyyden ja siihen kuuluvien vanhojen kansanlegendojen ikuistajana. Niin maalauksillaan kuin laulullaan. Hänen kotikylänsä, alkuaan metsäsaamelaisten Sompio vajosi Lokan tekojärveen 1960-luvulla. Itseoppinut taiteilija piti ensimmäisen näyttelynsä 75-vuotiaana. (Lapin sodassa tuhoutui hänen laaja kansatieteellisten valokuvien arkistonsa.)
Vasta eläkkeellä aloittanut Jaakko Kallio edustaa elokuvassa amatööritaiteilijaa, joka jatkaa talonpoikaisen maailmankuvan ja luontomaalauksen perinnettä, kuin yksi vuosisata olisi pyyhkäisty pois välistä. Hänen taustansa on Viipurissa ja Kuopiossa (varastoesimies viljasiilossa) ja hänen temppelinsä on metsä. Hän puolustaa kauneutta ja historian eri kerrosten säilyttämistä rakennustaiteessa.
Elokuvantekijä Peipon omat nykyaikaiskuvat rinnastuvat kaiken aikaa esiteltäviin tauluihin vuoropuhelussa niiden kanssa, yhtäläisyyksien ja vastakkaisuuksien kautta. Eri aikatasot limittyvät. Historian hämäriin painunut elämäntapa elävöityy eteemme, keskellä oman aikamme urbaania (luonto- ja esteettisiä arvoja romuttavaa) miljöötä. Aikakausia yhdistävänä tekijänä toimii kuitenkin luonto, tai siis se mitä siitä onneksemme on vielä jäljellä. Lopussa lähestytään jo ydinkatastrofia.
Menneen ajan kuvat voitti elokuvatuotannon laatutukipalkinnon.
– Markku Varjola (2017)
ohjaus Antti Peippo
käsikirjoitus Antti Peippo, Lauri Anttila, Severi Parko ja Pekka Aine
kuvaus Antti Peippo ja Pekka Aine
äänitys Timo Linnasalo, Matti Kuortti ja Pekka Aine
leikkaus Timo Linnasalo
musiikki Heikki Valpola
selostaja Elias Härö
esiintyjät Andreas Alariesto ja Jaakko Kallio
21 min.