RISTO JARVA -SEURA ON 40-VUOTIAS

Risto Jarva -seuran perustava kokous pidettiin 15.12.1978 Säätytalolla. Läsnä oli 47 henkilöä. Osallistujaluettelo osoittaa, että paikalla oli runsaasti aikakauden elokuva- ja kulttuurialan keskeisiä vaikuttajia. Ilahduttavan moni osallistujista (18) on seuran jäsenenä edelleen.

 

Ensimmäisen puolen vuoden aikana yhdistyksen voimavaroja suunnattiin klassikkoelokuvan maahantuontiin. Sitä muistelee seuran silloinen sihteeri Eeva Kurki:

SUUREN ILLUUSION MAAHANTUONTI 1979

Suomalaisen elokuvakulttuurin kultakaudella 1970-alussa kerhoja syntyi yhtenään, arkiston maakuntasarjat ja kunnankinot perustettiin, oli taide-elokuvien maahantuojia ja esittäjiä, isot elokuvayhtiöt pitivät levityksessään uusintoja varten vanhempaa tuotantoa ja klassikkoja. Lisäksi elokuva-arkisto sai klassikkolahjoituksia joidenkin maiden kulttuuri-instituuteilta ja jopa itse hankki muutaman taide-elokuvan ei-kaupalliseen levitykseen. Eli koko elokuvakulttuurinäkymä oli hämmästyttävä, kun Elokuvasäätiölläkin vielä tuolloin oli kulttuuritehtävä, ja se esimerkiksi pystyi apurahoittamaan maahantuontien hankinta- ja kopiokuluja.

Tuona unelma-aikana oli luontevaa, että Risto Jarva -seura toi maahan Riston mielielokuvan Jean Renoirin Suuren illuusion kunnianosoituksena hänen innoittuneelle katseluharrastukselleen. Käytännössä edettiin niin, että sen aikaista joukkorahoitusta varten täytyi ensin hankkia virallinen keräyslupa tietyksi ajanjaksoksi Sisäasianministeriön poliisiosastolta. Lupa saatiinkin aika vaivattomasti – kiitos Riston hyvän maineen, myös poliisilaitoksen piirissä.

Sen jälkeen piti painattaa tilillepanokortteja, jakaa niitä kaikkialle, missä elokuvaväkeä, muuta kulttuuriporukkaa tai ylipäätään julkisissa tiloissa liikkui. Rahaa alkoi heti tulla, oikeastaan tulvimalla odotuksiin nähden. Lahjoittajia oli paljon odotettua enemmän, samoin lahjoitetut summat suurempia.

Alun alkaen oli tähdätty Suuren illuusion saamiseen edes ei-kaupalliseen, mutta kun keräysaika päättyi, rahaa oli niin paljon, että se pystyttiin hankkimaan kaupallisin oikeuksin. Eikä ensi-iltateatterin saannissakaan ollut ongelmaa, kun Aito Mäkisen Diana Erottajan puistikossa oli heti tarjolla. Kaupallinen menestys oli myös tavaton, ja jatkui Helsingin esitysten jälkeen ensin Aiton Turun teatterissa, sitten Tampereella, Jyväskylässä,  Kuopiossa,  Oulussa ja muuallakin ennen kerholevityskautta.

Filminorin arkistosta on löytynyt seuran silloisen varapuheenjohtajan Kullervo Kukkasjärven muistiinpano:

28.7.1979 Lauantai

”Suuri illuusio” sai uusintaensi-iltansa eilen. Risto Jarva -seuran varapuheenjohtajan ominaisuudessa olen käytännössä joutunut hoitamaan elokuvan maahantuonnin – rahoittajana on osittain toiminut myös Filminor. Olen vuosien varrella nähnyt elokuvan 13 kertaa ! Mielestäni se on kaikkien aikojen suurin elokuva. 

*

Suuri illuusio esitetään sunnuntaina 16.12.2018 klo 17.55 elokuvateatteri Orionissa.