Risto Jarva -seuran perustamisessa tiiviisti mukana ollut elokuvakulttuurin moniottelija, Sodankylä-palkinnolla kesäkuussa kukitettu elokuvataiteen tohtori Eeva Kurki muisteli yöttömässä yössä seuran alkutaipaleen kiinnostavia yksityiskohtia. Niistä historiankirjoihin ansaitsee tulla erityisesti Jean Renoirin Suuren illuusion levityksen eteen tehty hengenvaarallinen työ, josta ohessa Eevan kertomus:
Toimintansa aluksi vuonna 1978 Risto Jarva -seura järjesti kansalaiskeräyksen, jotta Jean Renoirin Suuri illuusio (Le Grande Illusion, 1937) voitaisiin tuoda Suomeen uudelleen esitettäväksi. Rahaa kertyi jopa niin paljon, että Renoirin mestariteos saatettiin hankkia kaupalliseen levitykseen. Tuolloin keskellä Helsinkiä oli vielä elokuvateatteri, jonka ohjelmisto ei karttanut klassikkoja, Aito Mäkisen Diana Yrjönkadulla Erottajan puistikon vierellä. Ensi-ilta oli 27.7.1979.
Elina Katainen suunnitteli hienostuneen julisteen, joka saatiin painettua, mutta muuhun mainontaan markkoja ei enää riittänyt. Niinpä seuran silloinen sihteeri Eeva Kurki päätti ryhtyä joitakin viikkoja ennen ensi-iltaa omatoimiseen julisteiden levitykseen yhdessä elokuva-arkiston esityksissä Joukolassa kantakortteja myyvän tuoreen ylioppilaan, nykyisen Helsingin Yliopiston ruokakulttuurin professorin, Johanna Mäkelän kanssa.
Ensin käytiin ostamassa rautakaupassa tapettiliisteriä ja sopivat sudit. Sitten pantiin polkupyörät kuntoon, jotta tarvikkeet voitiin näppärästi kuljettaa julisteiden liimaamiskierroksella. Vielä oli suunniteltava reitti, jota varten jo ennakolta katsastettiin sopivia sähkökaappeja kantakaupungin alueella. Työ päätettiin tehdä aamuyöllä, koska julisteiden liimaajat tiesivät olevansa luvattomalla asialla, tosin eivät tarkemmin, mitä säännöstä tulevat rikkomaan. Aamuyö oli sikälikin hyvä aika, kun sekä auto- että jalankulkijaliikenne oli vähäistä.
Kierros aloitettiin Kaivopuistosta, jatkettiin Kauppatorin ja Kruunuhaan kautta Hakaniemeen, mistä Kaisaniemenkadun kautta ydinkeskustaan. Oli jo toiseksi viimeinen kohde työn alla Aleksanterinkadun ja Keskuskadun risteyksessä, jossa liimattiin Suurta illuusiota Litoniuksen talon puolella oleviin sähkökaappeihin.
Mutta työ keskeytyi, kun poliisiauto pysähtyi Stockmannin nurkalle ja nuoret konstaapelit nousivat tutkimaan tilannetta. Kohteliaasti he valistivat, että oltiin rikkomassa Helsingin kaupungin järjestyssäännön sitä ja sitä pykälää. Ottivat sitten henkilötiedot ylös ja ilmoittivat, että kuulusteluun tulee kutsu joko puhelimitse tai postitse. Eivät kuitenkaan takavarikoineet julisteita ja tarvikkeita, sillä eivät halunneet autoaan liisterein liata. Näin vielä viimeinen juliste saatiin paikalleen Ruotsalaisen teatterin kupeeseen, missä kaikki Keskuskatua etelään ajavat autot välttämättä sen joutuivat näkemään.
Kutsu kuulusteluihin Pikku Roobertinkadun poliisilaitokselle tuli parin päivän päästä. Paikalla oltiin hyvissä ajoin, mutta kuulustelu alkoi hieman myöhässä, koska kuulustelija vaihtui häkellyttävästi ylikonstaapelista komisarioksi. Kurki vanhempana ja vastuullisempana kutsuttiin ensin. Kuulustelu sujui asiallisesti, vaikka komisario X ihmettelikin, eikö Jarva-seuran hallituksen jäseniltä olisi mainosrahoja liiennyt, ettei luvattomaan toimintaan olisi tarvinnut ryhtyä. Lopuksi hän ilmoitti, että rangaistus tulee todennäköisesti olemaan sakko ja Kurjen nimikirjaan tulisi rangaistuksesta virallinen merkintä, koska hänen tuolloinen työantajansa Suomen elokuva-arkisto oli muuttunut valtion laitokseksi. Pöytäkirjan ulkopuolelle jäävänä tietona kuulustelija paljasti asian, joka selitti, miksi hän komisariona ryhtyi lievän rikkomuksen tekijöitä kuulustelemaan: hänen virkapukunsa oli ollut lainassa Jäniksen vuoden kuvauksissa.
Mäkelää ei nuoren ikänsä ja puhtaan rikosrekisterinsä vuoksi katsottu tarpeelliseksi kuulustella lainkaan. Parin tunnin päästä komisario X soitti Kurjelle arkistoon ja ilmoitti kaksi vaihtoehtoa rangaistuksen suorittamiseksi: joko sakko tai julisteiden poistaminen. Jälkimmäinen vaihtoehto oli tietysti itsestäänselvä valinta. Vielä käytiin neuvottelu, mihin mennessä sähkökaappien pitäisi olla illuusiottomia. Komisario ehdotti seuraavaa viikonvaihdetta maanantaiaamuun mennessä, mihin Kurki todenmukaisesti parahti, että junaliput maalle menoa varten on jo ostettuina. Suopeasti komisario X tämän jälkeen antoi määräajan, joka ylsi ensi-iltaviikonlopun jälkeiseen maanantaiaamuun.
Määräaikaa tiukasti noudattaen julisteiden liimaajat palasivat edeltävänä sunnuntaina jo iltayöstä rikospaikoille mukanaan tällä kertaa liuottimet ja puiset paistinlastat hellävaraisina raaputtimina. Komisario X oli näet ystävällisesti varoittanut amatööriliimaajia naarmuttamasta sähkökaappeja, jottei sähkölaitokselta singahtaisi vahingonkorvausvaatimusta, jos kiinni jäätäisiin, vaikka nyt oltiinkin luvallisilla asioilla. Niin ei käynyt, ja maanantaiaamuna 30.7.1979 Keskuskadulta saattoi taas kaartaa Erottajalle ilman illuusioita.
Mutta moni jatkoi loppukesän ja syksyn mittaan aina Dianaan asti. Suuren illuusion menestys oli huikea ja esitysviikkoja kertyi monenkertaisesti arvioitua enemmän. Rikos siis kannatti, eikä Kurjen nimikirjaankaan koskaan ilmaantunut rangaistusmerkintää. (EK)
