”Käsitykseni mukaan lyhytfilmi ei ole yhtään pitkää teosta arvottomampi eikä niiden välisessä vaikeusasteessa ole eroja. Lyhyet ja pitkät elokuvat täydentävät toisiaan.”
– Risto Jarva
Risto Jarva ohjasi Sakari Toiviaisen kokoaman filmografian (kirjassa Risto Jarva, 1983) mukaan 27 lyhytelokuvaa, joista kuusi yhteistyössä. Luvusta puuttuu joitakin 8-millisiä kaitafilmejä, kuten kaksi noin puolituntista Mykonos-aiheista, kadonneina pidettyä dokumenttia.
Teekkarien elokuvakerho Montaasin piirissä Risto Jarva ohjasi ja leikkasi 8 mm:n lyhytelokuvia, jotka hän kirjoitti ja kuvasi yleensä yhdessä koulutoverinsa Juhani Jauhiaisen kanssa. Nämä olivat vapaamuotoisia kokeiluja, joissa Jarva aloitti elokuvan muotokielen tutkailun esteettisen modernismin, avantgarden ja abstraktismin hengessä.
Kun Montaasi ja Ylioppilasteatteri ryhtyivät yhteistyöhön vuonna 1960 hankittiin Montaasiin 16 mm:n kamera ja äänilaitteet. Jarva aloitti yhteistyön Ylioppilasteatterin (toisen) johtajan Jaakko Pakkasvirran kanssa, yhdessä elokuvassa yhteistyökumppanina oli Juhani Savolainen. Nyt etsittiin uutta ilmaisua rinnan elokuvan ja teatterin keinoin. Samoihin aikoihin syntyivät myös tilauselokuvat Teknilliselle korkeakoululle ja kunnallisvirkamiesliitolle.
Jarvan ensimmäisen pitkän elokuvan Yö vai päivä tekemisen yhteydessä kuvatusta materiaalista syntyi myös kaksi lyhytelokuvaa, jotka aloittivat vastaperustetun Filminorin lyhytelokuvatuotannon. Niistä jälkimmäinen merkitsi Jarvan siirtymistä 35-milliseen tekniikkaan myös lyhytelokuvassa.
Kun Jarva alkoi ohjata pitkiä elokuvia, hän ei missään vaiheessa lopettanut lyhytelokuvien tekoa. Teollisuuden ja julkishallinnon tilauselokuvat muodostivat tärkeän osan Filminorin taloutta ja ylläpitivät ryhmän työllisyyttä. Eräissä Postipankin tuottamissa elokuvissa, joista osan käsikirjoitti Pertti Maisala, Jarva sai lisäksi tilaisuuden käsitellä varsin vapaasti hänelle tärkeitä asumiseen, kaupunkisuunnitteluun, luontoon ja elinympäristöön liittyviä ajankohtaisia ja pitkän tähtäimen kysymyksiä. Nämä lyhytelokuvat täydensivät hänen limittäin syntyneitä pitkiä elokuviaan ja päinvastoin.
Allaolevat Sakari Toiviaisen nimissä olevat sitaatit ovat hänen kirjastaan Risto Jarva (1983).
Kaupungin rytmiä / Kaupungin kasvot (1957)
(Suomen elokuva-arkistossa käytettyjä käsittelynimiä)
Ohjaus ja tuotanto: Risto Jarva
Lyhyt dokumentti
8 mm filmi
Episodi (1959)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus ja kuvaus: Risto Jarva, Juhani Jauhiainen
Tuotanto: Teekkarien elokuvakerho Montaasi
Rooleissa:
Risto Jarva
Juhani Jauhiainen
8 mm filmi
Pyörii (1959)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus ja kuvaus: Risto Jarva, Juhani Jauhiainen
Tuotanto: Montaasi
Rooleissa:
Pirkko Katila
8 mm filmi
”Boulognen metsässä tehtiin elokuva Pyörii: kyseessä oli abstrakti kokeilu pyörimisliikkeellä, joka toteutettiin siten että pyörimisliike jatkui pyörivästä naisesta (Pirkosta) kameran panorointina metsään, joka tuuheine lehtipuineen muodosti jännittäviä sisäisiä tiloja.”
”Pyörii ja 9 runoa edustavat kokeellista linjaa puhtaimmillaan. Huimaava pyörimisliike on edellisen elokuvan ainoa, samalla kertaa fyysisesti koettava ja abstraktiksi jäävä sisältö.”
”Monien todistajien mukaan tanssikohtaukset kiehtoivat Ristoa erityisesti. Hänen varhaistuotantonsa elokuvissa niillä onkin merkittävä sija. Tanssin pyörivä liike oli keskeinen aihe monissa Riston valokuvissa ja lyhytelokuvassa Pyörii. Työtä ylioppilasteatterissa sisältää tanssillisia kohtauksia, Yön vai päivän juhannustansseissa tutkittiin edelleen pyörivän liikkeen ja siihen kohdistuvan näkökulmatekniikan ulottuvuuksia. X-Paronissa ilotellaan – etäältä ja ironisessa hengessä – twistin ja sadetanssin merkeissä.
Ehkäpä Ristoa (jonka kukaan ei muista koskaan tanssineen sen paremmin kuin laulaneenkaan) veti puoleensa tanssin irrationaalinen elementti, sen sisältämä fyysinen ilmaus sanoin tavoittamattomasta mielentilasta, kiihtymyksestä, jopa hurmiosta. – – Onnenpelin kaksi tanssia ovat tehokkaita, sähköisiä kohtauksia – – (Tellen ja Jussin soidintanssin) lopputuloksesta näkee, että Risto ei ole uhrannut kameransa ja ihmistensä pyörivää huumaa leikkaukselle, joka myötäilee tapahtumien ja musiikin rytmiä ilman keinotekoisia tehosteita.”
(Sakari Toiviainen)
Jarvan suosikkielokuviin kuului Marcel Camus’n Rion karnevaaleihin sijoittuva Musta Orfeus (1959), eikä niinkään yllättäen.
9 runoa (1959)
Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Risto Jarva
Kuvaus: Risto Jarva, Ilkka Salomaa
Tuotanto: Montaasi
8 mm filmi
Rooleissa:
Risto Jarva
Marketta Aaltonen
Kesto: 8 min.
”Tässä varhaisessa vaiheessa Jarva itse asiassa oli surrealistis-avantgardistinen elokuvantekijä, keskittynyt kokeelliseen ilmaisuun, ”visuaaliseen protestiin” aivan -20-luvun hengessä.”
”9 runoa on jo (elokuvaan Pyörii nähden) ulotteisempi, kokemuksellisesti ja henkilökohtaisesti latautunut työ hurjine, välähdyksenomaisine näkyineen. 8-minuuttinen elokuva on rakennettu kahdeksan alaotsikoidun jakson tai pikkurunon varaan, jotka kokonaisuutena muodostavat yhdeksännen runon. Jaksot nimiltään ”Inho”, ”Omakuva”, ”Muisto”, ”Aivomekanismi”, ”Ympyrä”, ”Alas pimeyteen”, ”Omatunto”, ”Rippi” sivuavat kaikki ihmisen olemassaolon, ajattelun, tajunnan tai tuntemusten jotakin puolta – ja jo toisesta jaksosta selviää että kyse on Ristosta itsestään, elokuvan eräänlaisesta visuaalisesta minä-kokijasta.
Tässä elokuvassa Risto Jarva luo omakuvaa nuoruuden kaikella patoutuneella ilmaisutarpeella, sellaisella suoruudella, jolle hänen myöhemmässä tuotannossaan ei ole vastinetta. – –
9 runon toteutusta leimaavat nopea leikkaus, alituinen (ja usein pyörivä) liike, heiluva kamera, näkyvät ja sulamattomat vaikutteet esimerkiksi Pudovkinin Aivojen mekanismista ja Shakkikuumeesta, Buñuelin Andalusialaisesta koirasta. Tuloksena on ahdistuksen tajunnanvirta, surrealistisissa yksityiskohdissaan paikoin tehokas, mutta kaikessa konkreettisuudessaan, tajunnallisessa kokemuksellisuudessaan kokonaisuus jää abstraktiksi ja keinotekoiseksi. Ulkoiset tehokeinot, kokeellisuus kokeellisuuden vuoksi, montaasi montaasin vuoksi nousevat etualalle, niin selvästi kuin elokuva onkin sydänverellä tehty.”
(Sakari Toiviainen)
Leikkejä yksinäisille (1960)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus ja kuvaus: Risto Jarva, Juhani Jauhiainen
Tuotanto: Montaasi
8 mm filmi
Teekkarien tempaus Spexi-Sampo / Sampo (kuuluu teekkarien tempaus-spexiin) (1960)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta
Kuvaus ja leikkaus: Risto Jarva
Tuotanto: Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta, Montaasi
16 mm filmi
Kesto: 6 min.
”Montaasin ja Ylioppilasteatterin yhteistyö oli alkanut keväällä 1960 teekkarien jokavuotisen tempauksen, suurisuuntaisen show-tapahtuman merkeissä. – – Jarva pyysi Pakkasvirtaa ohjaamaan esityksen, joka tunnetaan Sampo-musikaalina. Samalla Jarva teki itse tähän yhteyteen muutamia täytefilmejä. Ohjelma esitettiin vapun tienoilla 1960 ja Pakkasvirran mukaan se oli suhteellisen onnistunut kokonaisuus.”
(Sakari Toiviainen)
”Se oli kunnianhimoinen, estoton ja henkisesti hyvin aktiivinen show-tapahtuma, jossa ilmassa olevia elokuva- ja teatteripyrkimyksiä yhdistettiin aika luovalla tavalla.”
(Jaakko Pakkasvirta)
Teknillinen korkeakoulu 1959 (1960)
Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus ja leikkaus: Risto Jarva
Tuotanto: Teknillisen korkeakoulun ylioppilaskunta, Montaasi
Kesto: 30 min.
16 mm filmi
Hairauksia (1960)
Ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Risto Jarva, Juhani Savolainen
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Juhani Savolainen (William Shakespearen näytelmästä Hairauksia)
Tuotanto: Montaasi, Ylioppilasteatteri
16 mm filmi
Kyseessä on Ylioppilasteatterin Shakespeare-esityksen tiivistetty elokuvaversio.
”Jarvan ja Savolaisen elokuva Hairauksia on vain viidesosa näytelmän varsinaisesta kestosta. Juonen mutikikkaat polveilut on suoristettu ja mukaan on otettu tärkeimpiä kokonaisia kohtauksia, jotka sellaisenaan yhdistettiin peräkkäin. Samalla kuitenkin pyrittiin säilyttämään Shakespearelle ominainen tunnelmien äkillinen vaihtuminen lyyrisestä absurdiin tai päinvastoin.”
Tekijät kirjoittivat myöhemmin Teekkari-lehteen (4 / 1960) ”artikkelin teatterielokuvan perusteista, lähtökohtana juuri tämä käytännön kokemus – – Jarvan ja Savolaisen artikkelissa tarkastellaan teatterin ja elokuvan suhteita pitkälle niiden suuntaviivojen mukaan joita André Bazin esitti kuuluisassa tekstissään Elokuva ja teatteri. Jarva ja Savolainen polemisoivat sitä käsitystä vastaan, että teatterin filmaaminen voisi olla pelkästään dokumentaarista tallennusta sellaisena kuin salin keskelle pystytetty kamera esityksen näkee. Teatterin tila on erilainen kuin elokuvan tila eikä kaksiulotteiselle pinnalle heijastettu kuva vastaa teatteriesityksen tilaa.”
(Sakari Toiviainen)
Jarva ja Savolainen kuvasivat pyrkimyksiään: ”Pääasiana olivat kuitenkin näyttelijäsuoritukset, ja näyttelijäin liike pyrittiin hahmottamaan siten, että samalla myöskin näyttämön muodostama tila hahmottuisi. Filmin ja teatterin erilaisesta luonteesta johtuen oli useinkin luovuttava teatteriohjauksen tilakompositiosta, jotta katsoja kokisi vastaavanlaisen elämyksen kuin näytelmää seuratessaan.”
Teknisistä syistä elokuvassa ei voitu käyttää niin paljon ja niin pitkiä kameranliikkeitä kuin tekijät olisivat halunneet, eikä taloudellisista syistä voitu päästä myöskään täydelliseen äänisynkroniin. Näin filmi jäi luonnoksen asteelle.
Tämä on kunnallisvirkamiesliitto (1960)
Ohjaus, kuvaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Kari Uusitalo
Tuottaja: Kai Vakkuri
Äänimiksaus: Filmiääni / Tuomo Kattilakoski
Musiikin valinta: Esko Helminen
Tuotanto: Mainosprisma
16 mm filmi
Kesto: 10 min.
Työtä ylioppilasteatterissa (1961)
Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Risto Jarva
Selostusteksti: Jaakko Pakkasvirta
Kuvaus: Pertti Maisala, Ilkka Salomaa
Tehosteet: Kari Rydman
Tekniset apulaiset: Juhani Savolainen, Heikki Kalli, Matti Huhtala, Juhani Timgren
Laboratorio: Aarne Syväpuro Ky / Suomi-Filmi Oy
Tuotanto: Montaasi, Ylioppilasteatteri ry
Näytteet:
Franz Kafkan näytelmästä Haudanvartija
Ylioppilasteatteri, 1961
Ohjaus: Jaakko Pakkasvirta, Kai Lappalainen, Kai Savola, Jyri Schreck
Rooleissa:
Kai Lappalainen
Jyri Schreck
Selostus:
Raija Sinkkonen
Lauri Markos
16 mm ja 35 mm filmi
Kesto: 8 min.
Syntyi idea valmistaa Ylioppilasteatterin toiminnasta lyhytelokuva, jolla ”pyrittiin hahmottamaan taiteellisia tavoitteita ja myös yhdistämään siihen tietty elokuvatyyli, luomaan jonkinlainen elokuvallinen kokonaisilmaisu teatterintekemisen tekniikasta ja ehdoista” (Jaakko Pakkasvirta).
”Työtä ylioppilasteatterissa jakaantuu kahteen osaan, joita liikekuvioiden vastaavuudet liittävät visuaalisella tasolla toisiinsa. Ensimmäinen puolisko on dokumentaarista esittelyä Ylioppilastettaerin tiloista, ihmisistä, harjoituksista, ilmapiiristä. Suoraviivainen kamera-ajo paljastaa valonheittäjiä, kulisseja ja muuta teatterin rekvisiittaa. Jaakko Pakkasvirran selostusteksti kertoo nuorten tulevan näyttelemään suunnilleen samoista syistä kuin naiset menevät mannekiinikouluun: saamaan esiintymistottumusta, itseluottamusta ja kykyä rentoutua ja nauttia elämästä.
Kuvista rooleihinsa valmistautuvista näyttelijöistä – – siirrytään katkelmaan Kafkan näytelmästä Haudanvartija – – Näyttelijöiden tasaiset liikekuviot määräävät elokuvan rytmin. Näyttelijät pyörivät tai kietoutuvat toisiinsa, kiipeävät tikapuille tai ryömivät, kameran vaihtaessa näkökulmaa liikkeiden mukaan.
Hufvudstadsbladetin Greta Brotheruksen mielestä elokuvan ensimmäinen puolisko on tuoreesti ja mielikuvituksellisesti toteutettua elokuvamontaasia, jonka yksittäisissä kuvissa on ilmaisun lyyristä intensiteettiä: ”Ne välittävät sen elävän kokeilun hengen ja tunnelman joka ilmeisesti on innoittanut ryhmää. Vain Jaakko Pakkasvirran sovinnainen selostusteksti häiritsee impressionistisen leikin vaikutelmaa. Vaikka toiseen puoliskoon on tarttunut jotain Kafkan painajaismaisesta ilmapiiristä, on katkelma älyllisen erittelyn ulottumattomissa. Se siis täyttää vieraannuttamisen ehdon sikäli että siitä ei ymmärrä rahtuakaan.”
Brotherus siis naljaili brechtiläisille ja muille modernin taiteen ”vieraannuttamiskeinoille”, jotka Ylioppilasteatterin kautta olivat tunnustelemassa suomalaisenkin teatterin maaperää. Kansan Uutisten Martti Savo puolestaan vähätteli Jarvan ja Savolaisen artikkelin ”väärinkäsitettyä filmiteoriaa”, jonka hän näki heijastuvan myös Jarvan elokuvassa: ”Maamme elokuvataide ei voita yhtään mitään, jos sen teokset siirtyvät vanhahtavan ja sovinnaisen teatterin linjalta modernin ja kokeilevan teatterin piiriin. Teatteri on elokuvalle kuolemaksi, jopa hyvä teatteri. – – ”
Näissä kuten muissakin arvioinneissa myönnettiin Jarvan elokuvan kiistattomat ansiot, tällaisten kokeilujen tarpeellisuus ja valtionpalkinnon oikeutus. – – Mutta samaan hengenvetoon toivottiin tekijöiden taide- ja elokuvakäsityksen kypsyvän realistisempaan suuntaan, pois kokeiluista.”
(Sakari Toiviainen)
Työtä ylioppilasteatterissa kuvattiin 16 mm:n filmille, jolta se levennettiin 35 mm filmille.
Tuolloin oli käytössä ns. veronalennusjärjestelmä, jossa pääfilmi sai korkeatasoisen, opetuksellisen lyhytelokuvan myötä veronalennusoikeuden. Valtion elokuvatarkastamossa Työlle ylioppilasteatterissa myönnettiin veronalennusoikeus, ”mutta muuten oltiin sitä mieltä, että tällaista lyhytelokuvaa ei pitäisi tehdä: sen arveltiin ylittävän yleisön älykkyystason eikä seuraavaa samantapaista työtä hyväksyttäisi veronalennuskuvaksi ollenkaan” (Sakari Toiviainen). Työtä ylioppilasteatterissa joutui levitysvaikeuksiin. Sitten Suomen elokuva-arkiston toiminnanjohtaja ja oman maahantuontiyhtiön perustanut Aito Mäkinen vuokrasi elokuvan levittämänsä Kenji Mizoguchin Kalpean kuun tarinoiden alkukuvaksi. Mäkinen perusteli Teekkari-lehdessä 2.2.1962:
”Työtä ylioppilasteatterissa on pitkästä aikaa todella persoonallinen suomalainen lyhytelokuva, joka sitä paitsi on merkittävä teatterielokuvan kokeiluna. Yllätys, sillä olen, täytyy myöntää, suhtautunut hiukan skeptisesti eräiden elokuvaa harrastavien teekkarien teorioihin, jotka aivan liiaksi pitäytyvät muodon analysointiin ja joiden lähtökohta tulee ikään kuin ulkopuolelta jostakin teoriasta. Tämä elokuva sen sijaan elää. Pidin tästä niin, että äänitykselliset puutteetkin kääntyivät mielestäni elokuvan eduksi.”
Työtä ylioppilasteatterissa sai valtion elokuvapalkinnon niiden ensimmäisellä jakokerralla. Sillä oli huomattava merkitys Risto Jarvalle ja Montaasille.
Torstai – eläviä kuvia Suomen kesästä (1963)
Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva (Matti Paavilaisen proosarunosta)
Kuvaus: Pertti Maisala
Musiikki: Kari Rydman
Tekniset apulaiset: Kari Nissinen, Martti Saarikivi, Juhani Savolainen
Tuotanto: Filminor
16 mm filmi
Kesto: 8 min.
Torstai kuvattiin Risto Jarvan ja Jaakko Pakkasvirran ensimmäisen pitkän elokuvan Yö vai päivä (1962) filmausten yhteydessä.
”Torstai, alaotsikoltaan Eläviä kuvia Suomen kesästä, on Kari Rydmanin musiikkiin ja Matti Paavilaisen tekstiin soviettu impressio yhdestä kesäisestä päivästä aamusta iltaan. Keskushenkilönä esiintyy tyttö, joka päivän mittaan käy markkinoilla, soutaa, unelmoi ja vetää verkkoa. Runollisen tihentyneessä tekstissä toistuvat kesän kuviot ja merkitykset, ohessa kuunnellaan veden ja muita luonnon ääniä. Luonnonkuvaus toteuttaa Yön vai päivän, tai pikemminkin (Jaakko) Ylisen Maisema-elokuvien pyrkimystä abstraktia lähenevään pelkistykseen näkymissään koko kuvan täyttävästä kaislikosta tai vedestä. Torstai on ennen kaikkea leikkausharjoitelma, pääasiallisena tutkimusalueena tekstin ja musiikin niveltäminen kuvien montaasiin.”
(Sakari Toiviainen)
Kitka (1963)
Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Risto Jarva
Kuvaus: Pertti Maisala, Martti Saarikivi
Musiikki: Kari Rydman
Tuotanto: Filminor
Kesto: 9 min.
Kitka kuvattiin Yön vai päivän filmausten loppuvaiheessa.
”Sormiharjoitelma on myös Kitka – – . Kyseessä on tällä kertaa kameraharjoitelma veden liikkeestä, soljumisesta, kimalluksesta, kuohusta koskissa ja rantoja vasten. Kitka liittyy Jarvan elokuvien luonto-tematiikkaan, mutta puhtaasti abstraktisena hahmotuksena se on enemmän hänen valokuviensa ja Ylisen tutkielmien heimoa. Pertti Maisala kertoo, että idea elokuvasta oli hänen: Montaasissa oli tehty vastaavanlainen ”saippuavaahto-kokeilu”, mistä syntyi ajatus, että tehdään samalla periaatteella ”taiteellinen koskikuva” ja otetaan valtionpalkinnon rahat pois.
Valmiissa elokuvassa Kuusamossa kuvattu filmi käytettiin miltei metrin tarkkuudella ja miltei samassa järjestyksessä kuin se oli kuvattu. Leikkausvaiheessa Jarva joutui musiikin takia hieman lyhentämään ja järjestämään aineistoa. Sinänsä Kitka on osaavasti tehty, kauniisti kuvattu, jonkinlaiseen rytmiin puristettu, tiettyjen kuva-aiheiden toistoon perustuva kokeilu, jossa tekninen luistavuus ei peitä pohjimmaista mekaanisuutta ja tyhjänpäiväisyyttä. ”Mutta oli liikuttavaa nähdä”, muistelee Maisala, ”millä vakavuudella kriitikot elokuvaan suhtautuivat”.”
(Sakari Toiviainen)
”Kitkan jälkeen voin sanoa”, Jarva kertoi Heikki Eteläpäälle Kinolehden haastattelussa 1964, ”että olen nyt tarkoin tutkinut ja oppinut myöskin hallitsemaan yhden alkuelementin, veden. Sitten kun opin vielä maan, ilman ja tulen, osaan tehdä elokuvia. Täytyisi kai lähteä Saharaan…”
Kitka voitti valtionpalkinnon sekä A.G.I.S. -palkinnon Italiassa (1964).
Tampere, iloisen kesän kaupunki (1964)
Ohjaus ja käsikirjoitus: Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta
Kuvaus: Antti Peippo
Musiikki: Kari Rydman
Tuotanto: Filminor
Kesto: 12 min.
Asuminen ja luonto (1966)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Pertti Maisala
Kuvaus: Antti Peippo, Lasse Naukkarinen
Äänitys: Jaakko Pakkasvirta, Anssi Blomstedt
Tehosteet: Otto Donner, Anssi Blomstedt
Selostus: Jaakko Pakkasvirta
Asiantuntija: Bengt Lundsten
Piirrokset: Markku Annila
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Kesto: 24 min.
”Vuosina 1966 – 1971 Risto Jarva valmisti Postipankin tilaustyönä joukon lyhytelokuvia, joista erityisesti yhteiskuntasuunnitteluun paneutuvat Asuminen ja luonto ja Kaupungissa on tulevaisuus sekä naisen asemaa tarkasteleva Nainen ja yhteiskunta ovat ja säilyvät suomalaisen kriittisen dokumenttielokuvan uranuurtajina.”
(Sakari Haapaniemi, Elokuvalehti Spektri, 1 / 1978)
”Filminorin pyrkiessä vakiinnuttamaan asemiaan ja talouttaan -60-luvun puolimaissa toimintaa laajennettiin ottamalla tuotantosuunnitelmiin tilauslyhytelokuvien valmistus. Erilaisten tarjousten ja yhteydenottojen jälkeen tilaajaksi ja rahoittajaksi löytyi Postisäästöpankki, jolle Filminor seuraavina vuosina teki sarjan korkeatasoisia dokumentaarisia lyhytkuvia. Aloite ja aiheita koskeva ideointi tulivat Filminorin puolelta, Pertti Maisalalta, joka kahden vuoden ajan oli Filminorin palkkalistoilla, tehtävänään juuri tilauslyhytelokuvatuotannon käynnistäminen.”
”Pertti Maisala kertoo valmistelleensa huolella yhdessä Jarvan kanssa Filminorin tilauslyhytelokuva-projektin. Tehtiin markkina-analyysiä, mietittiin kenelle ideaa voitaisiin tarjota. Ennen kuin Postisäästöpankki tuli mukaan, selustatukea haettiin mm. Rakennustaiteen museosta, jolla ei kuitenkaan ollut todellisia taloudellisia mahdollisuuksia osallistua suunnitelmaan. Periaatteessa oli näet sovittu, että ensimmäiset elokuvat tehdään asumisesta, josta Maisalalla oli jo synopsikset olemassa.”
(Sakari Toiviainen)
Aihe kiinnosti pankkia, koska se luotoillaan tuki asunnonrakennustoimintaa. Toteutukseen se antoi vapaat kädet; elokuvan esittämät ajatukset ja mielipiteet ovat Maisalan ja Jarvan omia.
Yhteistyö Postipankin kanssa alkoi elokuvalla Asuminen ja luonto, joka tehtiin vuoden 1965 aikana – rinnan Onnenpelin kanssa – ja joka sai ensiesityksensä tammikuussa 1966. Jarva ja Maisala pohtivat miten esittää arkkitehtuuria elokuvalla (Jaakko Ylinen oli käsitellyt aihetta tutkielmissaan). He tutkivat opetus- ja informaatioelokuvien keinoja ja rakennetta. Esikuvina vaikutti kaksi IBM:n lyhytelokuvaa, Feedback ja Information.
”Asuminen ja luonto, alaotsikoltaan Suomalaista korvenraivausta 60-luvulla, on havainnolliseen tietoiskutyyliin, asiasisällöstä tinkimättä toteutettu esitys elinympäristön ja kaupunkiasutuksen eräänlaisesta rakennemuutoksesta, mistä se kääntyy pamfletiksi asumisen ja rakentamisen vinosuuntausta vastaan. Tähtäimessä ovat lähiöt, kaupunkimaisen ja luonnonläheisen asumisen nopeasti kasvanut välimuoto, joka saattaa tarjota illuusion kummastakin, mutta ei ole täysipainoisesti kumpaakaan. Ihanneasuinympäristö, joka pystyy antamaan kaupunkimaisen asumisen palvelut ja mukavuudet sekä samalla kertaa koekstuksen luontoon, ei ole lähiörakentamisessa toteutunut.”
”Vaihtoehtoisena linjana elokuva esittelee pikkukaupunkimaisen asumismuodon kehityksen jalkoihin jääneen perinteen, esimerkkinä käytetään Rauman puutalokortteleita. Asuminen ja luonto osaa käsitellä laajaa ekologista ja sosiaalista ongelmakenttää havainnollisin pistoin. – – Asuminen ja luonto haastaa kysymään, miten voidaan rakentaa kaupunkimaisen tiiviisti ja saada samalla esiin luonnonläheisen asumisen hyvät puolet, miten vähentää moottoriliikenteen haittoja tai ottaa huomioon erilaisten ihmisryhmien vaatimukset; kuinka lyhyesti sanoen voidaan rakentaa viihtyisä, kehittyvä ja luova ympäristö?”
(Sakari Toiviainen)
Asuminen ja luonto sai valtionpalkinnon.
Kaupungissa on tulevaisuus (1967)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Pertti Maisala
Kuvaus: Antti Peippo, Lasse Naukkarinen
Äänitys: Jaakko Pakkasvirta, Anssi Blomstedt
Musiikki ja tehosteet: Otto Donner
Asiantuntija: Jaakko Salonen
Piirrokset: Kari Nissinen
Selostus: Jaakko Pakkasvirta
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Kesto: 22 min.
Kaupungissa on tulevaisuus jatkaa elokuvan Asuminen ja luonto asuinympäristöä käsittelevää tematiikkaa. Se syntyi limittäin Työmiehen päiväkirjan kanssa.
Elokuvaa kuvattiin Suomen lisäksi lähinnä Ruotsissa ja Keski-Euroopassa: Tukholmassa, Göteborgissa, Kööpenhaminassa, Amsterdamissa, Pariisissa.
”Yhteiskunnalliset kysymykset ovat perustavia pyrkimyksilleni. Tein useita sosiologisia lyhytelokuvia, kuten Kaupungissa on tulevaisuus, joka on suunniteltu herättämään keskustelua kaupungistumisen virheistä.” (Risto Jarva)
”Kaupungissa on tulevaisuus on elimellinen jatko Risto Jarvan ja hänen työryhmänsä edelliseen filmiin Asuminen ja luonto: laajan ja tärkeän ongelmakentän havainnollinen ja älyllisesti tinkimätön hahmotus, harvinaisen runsas materiaaliltaan, huolellisesti ja uskaliaasti hahmotettu pienimpiä yksityiskohtia myöten. Uusi teos lienee edeltäjäänsä jäntevämmin jaksoteltu, äänitaustaltaan rohkeammin jäsennelty.”
(Suomen elokuva-arkiston esitteestä)
”Aihe oli omamme ja Postisäästöpankki antoi meille sekä täudellisen vapauden että taloudelliset edellytykset – tilaisuuden antajan myötämielinen asenne oli tavattoman innostava tekijä. Filmillä on olennaisesti kaksi funktiota: Tavalliselle katsojalle annetaan selonteko tärkeistä asioista, ilmaistaan probleema ja osoitetaan millaiseksi maailma ehkä tulee. Toiseksi annetaan asiantuntijoille alustus keskusteluun (edellistä filmiämme Asuminen ja luonto onkin jo käytetty tällaiseen tarkoitukseen). Päämäärämme on ottaa kantaa, antaa virikkeitä, aktivoida, ei siis pelkästään esitellä ongelmakenttää.
Edellistä työtämme ovat jotkut moittineet liiasta puheliaisuudesta. Tässä on puhetta yhtä paljon, ja koen sen jälleen tarpeelliseksi. Asiantuntijainkin on tällaisesta elokuvasta saatava kyllin. Näin suurta ongelmakimppua ei nähdäkseni voi ilmaista pelkin kuvin. Filmissämme lähinnä teksti kertoo asian, kuva taas liittää sen todellisuuteen, konkretisoi sanan ja tuo mukaan rikastuttavia assosiaatioita.”
(Risto Jarva, Suomen elokuva-arkiston esitettä varten annettu haastattelu)
”Käsikirjoittaja oli jälleen Pertti Maisala, jolle Kaupungissa on tulevaisuus on säilynyt rakkaimpana elokuvatyönä; hän kertoo panneensa siihen eniten itseään, kaiken mitä elokuvasta ja arkkitehtuurista oli siihen mennessä oppinut. – – Hän teki käsikirjoituksen teksteineen ja piirsi elokuvan valmiiksi paperilla – – ”niin tarkkaan kuin elokuvan yleensä voi suunnitella”. ”Tietysti meillä tässä vaiheessa oli yhteinen inspiraatio ja yhteiset tavoitteet, mutta elokuvan sisältöön ja rakenteeseen Risto ei vaikuttanut juuri ollenkaan, hänen panoksensa tuli esiin kuvaus-, leikkaus- ja miksausvaiheissa. Riston ominta aluetta oli tämä voimakas kuvamontaasin käyttö, mistä myös minä olin innostunut. Niinikään osallistuin leikkaukseen. äänen ja musiikin synkronointiin, ja näistä asioista opin Ristolta paljon. Riston luonteelle ja hänelle elokuvantekijänä tyypillinen piirre on se insinöörin työ mitä hän tekee näissä vaiheissa: näprää, rakentaa, konstruoi, kokeilee erilaisia yhdistämismahdollisuuksia.” (Maisala) Jarvan mukaan käsikirjoitus tehtiin useaan otteeseen uudelleen ja elokuvan lopullinen muoto jäsentyi vasta leikkausvaiheessa. Tekijöiden kesken käytiin neuvotteluja aivan viimeisiin työvaiheisiin saakka.
”Asumisen ja luonnon pohtivan, eri vaihtoehtoja kyselevän ja esittävän linjan rinnalla Kaupungissa on tulevaisuus kehkeytyi selvästi poleemisemmaksi. Maisalan mukaan tässä elokuvassa vedetään näkyviin ”se valtavan laaja perspektiivi, josta käsin ja jonka osana on nähtävä sellaiset ilmiöt kuin maaltapako ja kaupunkien räjähdysmäinen kasvu. – – Elokuva ei esitä ehdottomia ratkaisuja, koska sellaisia ei ole olemassa. Tarkoitus on on lähinnä herättää: elintaso ei riipu kulutustason amerikkalaistyyppisestä lisääntymisestä, vaan ensisijassa sellaisista asioista kuin miten, millaisessa ympäristössä, mitä tehden ihminen käyttää aikansa.” (Maisala)
(Sakari Toiviainen)
”Tavoitteena on ollut mahdollisimman havainnollinen asiamateriaali, se että kokonaisuus heijastaisi ongelman täsmällisesti ja konkreettisesti. Erityyppinen materiaali on tietoisesti sekoitettu: karttoja, piirroksia, eri maissa kuvattua aineistoa (n. 30 % lopullisesta versiosta on kuvattu ulkomailla) – näin siksi että filmin ideologiakin koskee koko maailmaa, käytännön syistä emme voineet tehdä kuvausmatkoja laajemmalle kuin Eurooppaan. Liikenteen nopeuttaminen muutamissa jaksoissa on vasta toissijaisesti huvitusmielessä; ennen kaikkea siksi että vasta nyt, kun liike nopeutetaan 3-4-kertaiseksi, sen voi todella tajuta liikenteeksi, katsoja näkee tapahtuman rytmiikan oikeassa suhteessa ja ymmärtää esim. jalankulkijalle asetetut koukeroiset liikkumisvaatimukset. – – ” (Jarva)
”Elokuvan ideologia hahmottui yhteistyössä tekijöiden käyttämän asiantuntijan, arkkitehti Jaakko Salosen kanssa – – Kaupungissa on tulevaisuus on kaupunkimaisen asumismuodon ylistys ja pamfletti kaupunkikehityksen vinosuuntauksia, tylsää suunnittelua, autoliikenteen, melun ja saasteen epäkohtia vastaan. Elokuva peräänkuuluttaa vanhojen kaupunkien viihtyisää ilmapiiriä, inhimillisyyttä ja kykyä käyttää kiehtovaa mielikuvitusta ja esittää edes yhden kunnollisen suurkaupungin luomista Suomeen – –
Pertti Maisala ei pitänyt valmiin elokuvan kaikista ratkaisuista ja painotuksista. Hän ei ollut mukana kuvausmatkalla ulkomailla, ja mukaan tuli sellaista kuva-aineistoa jota hän ei ollut tarkoittanut: ”- – En myöskään pitänyt nopeutetuista jaksoista ja niihin liitetystä ujeltavasta ääniefektistä. – – Ulkopuolisen asiantuntijan ehdotuksesta loppuun tuli lisäksi sellainen kansainvälisyyshymistys, joka nykyään vaikuttaa vanhentuneelta.- -”
Kaupungissa on tulevaisuus sai lyhytelokuvaksi varsin paljon julkisuutta. Siitä ilmaisivat mielipiteensä sekä elokuvakriitikot että ympäristöasiantuntijat. Kriitikot yleensä myönsivät Jarvan ilmaisun kehittyneen sitten Asumisen ja luonnon, mutta valittivat, että elokuvaan on ahdettu niin paljon tietoa ja niin hengästyttävään tahtiin, ettei sitä maallikko voi yhdellä istumalla millään omaksua ja sulattaa.”
”Suomen Kunnallislehdessä (6 / 67) aiheesta käytiin elokuvan pohjalta asiantuntijakeskustelu – – Useimmat keskustelijat olivat selvästi innostuneita elokuvan tarjoamista herätteistä ja sen ajamasta linjasta. Jorma Aaltosen mukaan ”asiat eivät sinänsä ole uusia, mutta tuskin koskaan ennen niitä on pystytty toteuttamaan näin onnistuneessa ja tuoreessa muodossa. Tästä filmistä uhoaa sitä urbaania henkeä, joka puuttuu lähiöistämme. Filmin positiivisimmat ideat ovat mielestäni sen kaupunkiystävällisyys, kansainvälisyys ja Helsingin metropoli-ajatus. Me emme vielä tajua sitä, mikä merkitys Helsingillä on ainoana suurkaupunkinamme.”
Tatu Vanhanen puolestaan moitti elokuvaa juuri tästä Helsinki-keskeisyydestä, suurkaupunki-innostuksesta, ikään kuin se olisi ainoa milekäs kaupunkimaisen asumisen muoto, ja muistutti myös muista, suurkaupungin ja maaseudun väliin jäävistä vaihtoehdoista.”
(Sakari Toiviainen)
Kaupungissa on tulevaisuus sai valtionpalkinnon. Se voitti myös kolmannen palkinnon Buenos Airesissa arkkitehtuurisarjassa 1969.
Kansanvakuutus turvanamme (1967)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Juha Nevalainen, Jaakko Pakkasvirta
Kuvaus: Antti Peippo
Äänitys: Anssi Blomstedt, Tuomo Kattilakoski
Musiikki: Otto Donner
Animaatiot: Osmo Kaipainen
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Kansaneläkelaitos
Selostus:
Timo Virkki
Kesto: 32 min.
”Risto Jarva työryhmineen oli parin pitkän elokuvan lomassa ehtinyt valmistaa puoli tusinaa uutta tilauslyhytelokuvaa: Kansanvakuutus turvanamme, Nainen ja yhteiskunta, Parempaan asumiseen, Tietokoneet palvelevat, Turvallisuutta metsätöihin, Helsingin tuntomerkit ja Pakasteet. Määrä kertoo ammattitaidollisesta valmiudesta täysin teolliseen tuotantotahtiin, otsikot kertovat asteikon laajuuden, mutta tuoreita ideoita ja näkökulmia ei enää riittänyt joka yritykseen – poikkeuksena Nainen ja yhteiskunta. Tärkeimmän roolinsa eli tiedotus- ja opetustehtävänsä ne epäilemättä täyttivät aivan tyydyttävästi: esimerkiksi kansaneläkejärjestelmästä ja tietokoneista ne onnistuivat tekemään miltei inhimillisiä.”
(Sakari Toiviainen)
Kansanvakuutus turvanamme sai valtionpalkinnon.
Nainen ja yhteiskunta (1968)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Anja Koski, Titta Karakorpi
Kuvaus: Antti Peippo, Lasse Naukkarinen
Äänitys: Anssi Blomstedt, Tuomo Kattilakoski
Musiikki: Otto Donner
Asiantuntijat: Riitta Auvinen, Irja Eskola, Kimmo Leppo, Marjatta Marin, Matti Ranki, Marina Sundström
Ideointiryhmä: Seppo Palosaari (teksti), Paul Osipow (animaatiot ja lehtimateriaali)
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Selostus:
Tytti Paavolainen
Reima Kekäläinen
Kesto: 29 min.
Nainen ja yhteiskunta on elokuvan Kaupungissa on tulevaisuus rinnalla Risto Jarvan tunnetuin lyhytelokuva.
Tässä elokuvassa Jarva on kertonut ”halunneensa yrittää kumota joitakin myyttejä naisen yhteiskunnallisesta roolista”.
”Nainen ja yhteiskunta puolusti tämän kauden töistä parhaiten Filminorin edustamaa laadun ja haastavuuden tavaramerkkiä. Jarvan oman luonnehdinnan mukaan Nainen ja yhteiskunta pyrki olemaan elokuvan muotoon saatettu puheenvuoro tuolloisessa – ja edelleen jatkuvassa – roolikeskustelussa. Tähtäimessä oli jakaa asiasta helppotajuista tietoa ja tarvittaessa toimia alustuksena keskustelutilaisuuksissa. Aineistoa jouduttiin pakostakin rajaamaan mielekkäiksi koettuihin puitteisiin:
”Elokuva keskittyy melkein yksinomaan vallitseviin asenteisiin ja jättää ongelmien ratkaisumahdollisuudet keskustelulle. Edelleen elokuva keskittyy kaupunkiväestöön ja suurelta osin keskiluokan ammatteihin. Tämä johtuu osittain siitä, että käsittely paremmin liittyisi kasvatukseen ja tiedotusvälineiden luomiin ja ylläpitämiin asenteisiin ja ihanteisiin, joita on haluttu pitää kriittisesti esillä, osittain siitä että kuvallisen kertomistavan ollessa kyseessä on katsottu tarkoituksenmukaiseksi käsitellä nimenomaan naisen kuvaa ja sen suhdetta todellisuuteen.” (Jarva)
Elokuva käy läpi naisen roolin totuttuja ilmenemismuotoja ja saattaa ne ironiseen tai kyseenalaiseen valoon etäännyttämällä ja liittämällä ne uuteen, yllättävään yhteyteen. Nainen ja yhteiskunta lähtee liikkeelle kuvalla pikkutytön pitsipöksyistä, varhaislapsuudessa alkavasta kasvatuksesta naisen perinteisen roolin tehokkaaseen sisäistämiseen, jonka täyttymys on edullinen ulkonäkö, avioliitto ja äitiys ja jota tuetaan mainonnan ja joukkotiedotuksen koko voimalla. Sarjakuvista ja mainoksista, Hefnerin puputytöistä ja Botticellin maalauksista rakennetuilla kollaaseilla, dokumenttikuvilla naisen arjesta ja lavastetuilla, ilmaisevasti kärjistetyillä sketseillä naisen asemasta elokuva luo todella kuvaa naisesta, sellaisena kuin se yhteiskunnassamme esiintyy, ja samalla osoittaa kuvan nurinkurisuuden ja irvokkuuden.
Elokuva näyttää, miten naista saatetaan arvostaa korkealle pelkkänä sukupuolikohteena tai työvoimana, mutta kysyy, mitä tapahtuu sen jälkeen kun naisella ei ole arvoa seksisymbolina eikä työntekijänä. ”Naisen arvo kohteena ja kuvana vähenee iän mukana”, vastaa selostusteksti. Näiden keski-iän ohittaneiden naisten kohtalon myötä Jarvan elokuva on mutkattomasti ja lämpimästi naisen täyden itseisarvon ja täysien mahdollisuuksien puolella, vastapainoksi sille epäsuoralle ja satiiriselle tavalle jolla elokuva lähestyy naisen alistetun ja riistetyn osan kärjistyneimpiä ilmauksia. Tämänsuuntaiset kehittelyt tiivistyvät ja huipentuvat loppukohtauksessa, jossa palloja heittävät miehet yrittävät pudottaa Linnanmäen vedenneitoja altaaseen. Koko asetelmassa, miesten kiiluvissa katseissa, tyttöjen vaivaantuneessa hymyssä ja teennäisessä poseerauksessa tihentyvät saalistajan ja uhrin osat ja eräänlaisen prostituution tila muistettavalla, omaatuntoa pistelevällä tavalla.
Nainen ja yhteiskunta herätti myönteistä huomiota eikä lainkaan vastaväitteitä. Etenkin naispuoliset kirjoittajat ottivat elokuvan innostuneesti vastaan, eivätkä vähemmän myönteisiä olleet toki Leo Stålhammarin (Suomenmaa) tai Erkka Lehtolan (Aamulehti) poikkeuksellisen laajat arviot. Selvästikin Nainen ja yhteiskunta osui -60-luvun ”yhden asian liikkeiden” erääseen polttopisteeseen. Sosiologi Katariina Eskola kirjoitti Uudessa Suomessa, että kyseessä on ”paikallaan oleva ja hienosti valmistettu elokuvapuheenvuoro sukupuoliroolikeskustelussa. Elokuvana se todennäköisesti onnistuu myös tavoittamaan useampia ihmisiä kuin kirjoitettu ja puhuttu sana konsanaan. Vielä sen ansioksi on luettava, että se tuo kuuluviin, ettei miehenkään asema helppo ole.”
”Jarvan elokuvissa minua on aina viehättänyt”, kirjoitti Eskola edelleen, ”hänen tapansa puhua esineiden ja yleensä ympäristön rapautumisen kautta. Pikkulasten työssäkäyvän tai kotiäidin, tuon pitkän päivän naisen arjessa tiskaaminen ei todellakaan tapahdu siistin, sievän keittiön kiiltävän astianpesupöydän ääressä kädenkäänteessä; kulumisen merkit näkyvät, pesupöytä on tässä työssä usein todella likainen ja astioita, vauvan maito- ja mehupulloja, kattiloita, keitoksia, sotkuja on loputtomiin.”
Suomen Sosialidemokraatin Inkeri Lius pani merkille, että Nainen ja yhteiskunta vaikuttaa ”paitsi asiatiedoillaan, ennen kaikkea kuvillaan viisaasti tunnepuoleen. Tarvitaan vielä jotain muuta kuin pelkkää tietoa, jotta vaikutettaisiin perimmäisiin ajatustottumuksiin. Se jokin tässä elokuvassa on huumori.” Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat) antoi elokuvalle tunnustusta ansiokkaana, läpikotaisella ammattitaidolla toteutettuna havaintopuheenvuorona, jossa Jarva, ”niin mies kuin onkin”, uskaltaa ennakkoluulottomasti ja avaramielisesti kosketella eräitä tabujamme, asettaa kyseenalaiseksi kauan luonnollisina pidettyjä rajauksia sukupuolten välillä, muistuttaa iäkkäiden naisten olemassaolosta, työkyvystä ja mahdollisesta henkisestä vireydestä, esittää näiden pahimmin unohdettujen puolesta vetoomuksen, jopa selvän kysymyksen yhteiskunnalle: Vanhuus pitäisi arvioida yksilön aktiivisuuden ja toimintakyvyn eikä ikävuosien mukaan – Miksi yhteiskunta on unohtanut vanhenevat naiset?”
(Sakari Toiviainen)
Nainen ja yhteiskunta levisi mm. Maunu Kurkvaaran Rottasodan alkukuvana.
Nainen ja yhteiskunta voitti valtionpalkinnon ja yhden kolmesta pääpalkinnosta Oslossa (1969) ja toi Jarvalle Jussi-palkinnon.
Tietokoneet palvelevat (1968)
Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Pertti Jotuni, Risto Jarva, Lasse Naukkarinen
Kuvaus: Antti Peippo, Lasse Naukkarinen
Leikkaus: Lasse Naukkarinen
Äänitys: Jaakko Pakkasvirta
Musiikki: Erkki Kurenniemi
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Selostus:
Kalle Holmberg
Kesto: 14 min.
”Huikea, futuristinen elokuva”
(Ilkka Kippola, Suomen elokuva-arkisto, suullinen lausunto)
Parempaan asumiseen (1968)
Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Jorma Aaltonen
Kuvaus: Antti Peippo
Leikkaus: Risto Jarva, Lasse Naukkarinen
Äänitys: Anssi Blomstedt
Musiikki: Otto Donner
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Helsingin Asuntokeskuskunta Haka
Selostus:
Arto Tuominen
16 mm filmi
Kesto: 19 min.
Helsingin tuntomerkit (1969)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Pertti Maisala (kaupunkikuvan hahmotus Lynchin city image -teorian mukaisesti)
Kuvaus: Antti Peippo
Musiikki: Otto Donner
Äänitehosteet: Anssi Blomstedt
Piirrokset: Erkki Mäkiö, Kari Nissinen ja lasten piirroksia
Tuotanto: Filminor, Helsingin kaupunki
Selostus:
Arto Tuominen
Ruotsinkielisen version selostus:
Bengt Ahlfors
Kesto: 16 min.
”Helsingin kaupunki asetti heinäkuussa 1967 toimikunnan kaupunkia esittelevän uuden lyhytvärielokuvan valmistamista varten. Toimikunta kääntyi 25 kotimaisen elokuvatuottajan puoleen ja pyysi näiltä käsikirjoitusehdotuksia n. 15 minuuttia kestävää, sekä koti- että ulkomaiselle yleisölle tarkoitettua elokuvaa varten, jonka tulisi herättää mielenkiintoa Helsinkiä kohtaan ja antaa informaatiota taiteellisen muodon puitteissa. Määräajan sisällä toimikunta sai kaikkiaan 37 käsikirjoitusluonnosta 18 tuottajalta. – – Toimikunta päätyi yksimielisesti ehdottamaan kaupunginhallituksen yleisjaostolle, että elokuvan valmistaminen annettaisiin Elokuvaosakeyhtiö Filminorille Risto Jarvan ja Pertti Maisalan laatiman Helsingin tuntomerkit -nimisen ehdotuksen pohjalta. Toimikunta piti tätä ehdotusta informatiivisena, asiallisena ja Helsinkiä monipuolisesti valaisevana. – – Suuremmassa määrin kuin mikään muu toimikunnan vastaanottamista käsikirjoitusluonnoksista Filminorin ehdotus rakentui johdonmukaisen, asiapitoisen ja tunteilusta vapaan idean varaan. Se tarjosi määrätyn näkökulman, josta Helsinkiä voitaisiin tarkastella filmaattisesti. Tämä näkökulma oli kaupunkikuvan jäsentely maamerkkien, pääväylien, solmukohtien ja näiden määrittelemien alueiden pohjalta. Käsikirjoitus antoi toiveita siitä, että tämä itsessään ehkä hieman teoreettinen, amerikkalaisen Kevin Lynchin kaupunkisuunnitteluideoihin pohjaava perusnäkemys voitaisiin toteuttaa kaupunkilaista, siis itse ihmistä, lähtökohtana käyttäen.”
(toimikunnan puheenjohtajan Bengt Bromsin puhe elokuvan ensiesityksessä 3.6.1969)
Helsingin tuntomerkit jakaantuu haastattelu- ja piirrosjaksoon, ihmisiä ja kaupunkia, kaupunkikuvaa, kaupungin historiaa ja tulevaisuutta sekä tuloa Helsinkiin käsitteleviin jaksoihin.
”Helsingin tuntomerkkien esittely, etukäteen ajatellen Jarvan vahva laji, jäi yllättävän pintapuoliseksi ja kuivakkaaksi kuvasarjaksi.”
(Sakari Toiviainen)
Turvallisuutta metsätöihin (1969)
Ohjaus: Risto Jarva, Jukka Mannerkorpi
Käsikirjoitus: Jukka Mannerkorpi
Kuvaus: Antti Peippo
Leikkaus: Risto Jarva
Äänitehosteet: Matti Kuortti, Anssi Blomstedt
Piirrokset: Osmo Kaipainen
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Selostus:
Veikko Honkanen
Kesto: 23 min.
Pakasteet (1969)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Jukka Mannerkorpi, Kullervo Kukkasjärvi, Risto Jarva
Kuvaus: Antti Peippo, Lasse Naukkarinen
Äänitehosteet: Erkki Kurenniemi, Anssi Blomstedt, Matti Kuortti
Tuotanto: Filminor, Paulig Oy
Rooleissa:
Jukka Sipilä
Erik Helenius
Tarja Markus
Ruotsinkielisessä versiossa rooleissa:
Ulf Törnroth
Pertti Roisko
Margit Lindeman
Kesto: 15 min.
Suomalainen elokuvatiede ei ole vielä löytänyt tämän elokuvan esteettisiä, poliittisia ja filosofisia ulottuvuuksia, mutta tässä ne kaikki ovat säilyneet pakastettuina. Asialla ovat olleet maamme parhaat voimat, ja päänäyttelijä Jukka Sipilän tuntien kyseessä on ”must see” -tapaus.
Maaseudun tulevaisuus? (1970)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Pertti Maisala
Käsikirjoitustyöryhmä: Risto Jarva, Jaakko Salonen, Kirsti Kasnio, Atte Blom
Kuvaus: Antti Peippo, Lasse Naukkarinen
Musiikki: Otto Donner
Äänitys: Matti Kuortti, Timo Linnasalo
Äänimiksaus: Finnvox / Tuomo Kattilakoski
Tekniset assistentit: Juhani Jotuni, Jukka Mannerkorpi, Erkki Peltomaa
Piirrokset: Kari Nissinen
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Selostus:
Matti Oravisto
Jaakko Pakkasvirta
Titta Karakorpi
Kesto: 25 min.
”Vuonna 1970 Asuminen ja luonto sekä Kaupungissa on tulevaisuus saivat eräänlaisen jatko-osan, elinympäristöä käsittelevän trilogian kolmannen lenkin, kun Maaseudun tulevaisuus? valmistui, jälleen Postisäästöpankin kustantamana. Ehkäpä siitä kaavailtiin myös jonkinlaista tasapainottajaa kahden edellisen elokuvan kaupunkikeskeiselle ja -myönteiselle näkemykselle. Käsikirjoittaja Maisalan mukaan elokuva syntyi rutiinilla ja ilman innoitusta. Vaikka jälki on yhä taidokasta ja ongelman asettelut yhtä haastavia kuin ennenkin, elokuvasta näkyy, että tekijöiden sydän ei ole samalla tavalla mukana kuin kaupunkielokuvissa.
Jarva kuitenkin antoi ymmärtää, että juuri kaupunkielokuvia tehdessään hän pakostakin joutui kysymään, mikä sitten on oleva maaseudun tulevaisuus kaupungistumisen ja elinkeinorakenteen muuttumisen seurauksena. Elokuvan nimeen jätettiin harkitusti kysymysmerkki: siinä määrin arvoituksellisena – ellei peräti vieraana – maaseudun tulevaisuus näyttäytyi tekijöille itselleenkin. Elokuva ei pyri antamaan ratkaisumalleja, ei edes ehdotuksia, vaan se tuo esille eri vaihtoehtoja varsin yleisluontoisella tasolla:
”Elintason nousu ja kulutuksen vapaus eivät kosketa kaikkia kansalaisia. Suuressa osassa maaseutua tulotaso on pysynyt varsin alhaisena. Jos tavoitteena on kansantulon mahdollisimman voimakas lisääminen, mikä on perinteellisten maaseutuelinkeinojen osa jatkuvasti kansainvälistyvässä markkinataloudessa?
Maataloudella on liikatuotantoa, mutta onko yhteiskunnalla varaa sijoittaa vuosittain maalta kaupunkiin muuttavat. Entä muuttajien sopeutuminen. Mikä on edullisin työttömyystyö yhteiskunnallisten rakennemuutosten aikana? Suurin osa Suomea on kehitysaluetta. Tulevatko köyhät köyhemmiksi ja rikkaat rikkaammiksi? Missä ratkaistaan maaseudun tulevaisuus?”
Yleisilmeeltään ja kuvastoltaan Maaseudun tulevaisuus? on edeltäjiään rauhallisempi ja lähempänä sovinnaisen tilauselokuvan linjaa. Se ei herättänyt polemiikkia eikä kukaan valittanut että informaatiota tuputettiin liian paljon tai liian yksisilmäisesti. Paula Talaskivi (Helsingin Sanomat) näki kuvan ja tekstin suhteen luontevana ja elokuvan vaikutukseltaan herättävänä, sellaisena joka jää askarruttamaan ”maallikkoakin”, ja suositteli elokuvaa käytettäväksi kouluopetuksessa, lukioasteella sekä seminaareissa ja kerhoissa.” (Sakari Toiviainen)
Maaseudun tulevaisuus? sai valtionpalkinnon. Perusteluissa lautakunta totesi Jarvan työn ”runsaasti asiaa sisältäväksi ja hyvin jäsennellyksi informaatioelokuvaksi. Yhteiskuntamme teollistuminen ja kaupungistumisen vaikutukset maaseutuun on kiinnostavalla tavalla liitetty kansainväliseen taloudelliseen kehitykseen. Elokuvallinen toteutus tukee varmoin keinoin asiasisältöä. Persoonalliset kommentit rakentuvat perinpohjaiselle yhteiskunnan muutosprosessin erittelylle.”
Yötäpäivää (1970)
Ohjaus: Jukka Mannerkorpi, Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Jukka Mannerkorpi, Kullervo Kukkasjärvi, Antti Peippo
Kuvaus: Antti Peippo, Erkki Peltomaa
Leikkaus: Timo Linnasalo
Äänitys: Timo Linnasalo, Matti Kuortti
Tuotanto: Filminor, Yhtyneet Ravintolat Oy
Kesto: 11 min. (1. versio), 19 min. (2. versio)
Filminorin tutkiva ryhmä kosteiden perustotuuksien äärellä. Tilaustyö Yhtyneille Ravintoloille ”sisälsi hyvää aineistoa tavallista uskaliaammin ja vauhdikkaammin käsiteltynä” (Sakari Toiviainen). Valitettavasti osa aineistosta oli tilaajalle liian uskaliasta, joten se jouduttiin jättämään pois virallisesta versiosta.
Pyhäsalmi – kaivosteollisuuden nykyaikaa (1970)
Ohjaus ja leikkaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Risto Jarva, Kullervo Kukkasjärvi
Kuvaus: Antti Peippo, Liisa Helminen, Erkki Peltomaa
Äänitys: Matti Kuortti, Timo Linnasalo / Finnvox
Piirrokset: Kari Ropponen
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Outokumpu Oy
Selostus:
Yrjö Tähtelä
Kesto: 20 min.
Uusittu versio (1975)
Kuvaus: Erkki Peltomaa
Piirrokset ja animaatiot: Hannu Peltomaa
Englanninkielinen selostus: Joseph Brady
Venäjänkielinen selostus: Rostislav Holthauer
Luonnon talous (1971)
Ohjaus, käsikirjoitus ja leikkaus: Risto Jarva
Lähdemateriaali: Georg Borgström, Erik Dahmén, Ilppo Kangas, Pentti Malaska, Raimo Näättä, Pertti Seiskari, Nalle Valtiala
Kuvaus: Antti Peippo, Erkki Peltomaa
Äänitys: Matti Kuortti, Timo Linnasalo / Finnvox
Piirrokset: Kari Ropponen
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Selostus:
Heikki Mäkelä
Kesto: 30 min.
”Risto Jarvan varsinaisena joutsenlauluna lyhytelokuvan alueella voi ehkä pitää Luonnon taloutta, jonka takana oli vielä todellista innoitusta ja sosiaalista tilausta: vuonna 1970 vietettiin luonnonsuojelun vuotta ja saman vuoden keväällä Jarva esitti Postipankille synopsiksen elokuvaan, jonka tarkoitus oli osallistua jo tuolloin käynnissä olleeseen luonnonsuojelukeskusteluun. Samalla suunnitelma oli luonteva jatko sille ympäristötematiikalle, jota olivat käsitelleet Asuminen ja luonto, Kaupungissa on tulevaisuus ja Maaseudun tulevaisuus?.
– – Elokuva määriteltiin yleistajuiseksi perusteokseksi, joka kertoo luonnon kiertokulusta, ihmisen siihen aiheuttamista vaikutuksista sekä haittavaikutusten voittamisesta. Erityisesti pyrittiin painottamaan ympäristönsuojelun vastuukysymyksiä ja taloudellisia näkökohtia sekä jätteitä raaka-aineenaan käyttävän uuden tekniikan välttämättömyyttä.”
”Luonnon talouden näkökulma on riittävän avara sulkeakseen sisäänsä sekä menneisyyden esimerkit että tulevaisuuden pahaenteisen ounastelun, sekä yksityiskohtia että yleisluontoisia linjanvetoja. Elokuva muistuttaa, että luonnon pahoinpitely ei suinkaan alkanut teollisen vallankumouksen myötä: jo 3000 vuotta sitten kiinalaiset kaatoivat metsät ylängöiltään saadakseen lisää peltoa ja kärsivät sen vuoksi ankarista kuivuuden ja tulvien kausista. Parituhatta vuotta sitten kastelujärjestelmät suolasivat Mesopotamiassa maan valkoiseksi ja hedelmättömäksi. Espanjalaiset taas kaatoivat nykyisten kuivien keskiosiensa metsät ja sovelsivat samaa maanviljelystekniikkaa 500 vuotta sitten Meksikossa.
Elokuvassa esitetään, miten nykyinen teollisuus ja tekniikka ovat antaneet entistä enemmän mahdollisuuksia puuttua luonnon kiertokulkuun ja järkyttää sen tasapainoa. – – elokuva kertoo veden happipitoisuuden vähenemisestä, pohjaveden saastumisesta, ilman pilaantumisesta, öljystä, teollisuuden myrkyistä, savukaasuista ja muista saastejätteistä.
”Luonnon hallitsemiseksi sitä on toteltava”, sanoo selostusteksti paradoksaalisesti. Samalla kun todetaan yksioikoisen pyrkimyksen kasvuun ja tehokkuuteen kuluttavan yhä enemmän luonnonvaroja ja tuhoavan sellaista yhteistä omaisuuttamme kuin puhdasta ilmaa ja vettä, muistutetaan myös, ettemme kuitenkaan voi palata takaisin luontoon, emme edes läheiseen menneisyyteen. Teollisuus on elinehto ja useimmat joutuvat elämään kaupungeissa. ”Meidän on joko maksettava elintasostamme tai luovuttava siitä.”
Luonnon talous ei käsitä aihettaan ahtaassa mielessä, vaan laajentaa ongelman myös maailmantalouden ja -politiikan alueille: paremman tulevaisuuden ehdottomana edellytyksenä mainitaan ravinnon määrän lisääminen ja entistä oikeudenmukaisempi jako sekä maailmanlaajuisissa puitteissa että kunkin maan sisällä.”
”Jarvan ilmaisua ja käsittelytapaa tässä elokuvassa leimaavat yleisesti ottaen viileys, asiallisuus, tasapainoisuus. – – Luonnon taloudessa ei enää ole edeltävien ympäristöelokuvien paloa, hyökkäävyyttä, kuvista ja tekstistä ja niiden vuorovaikutuksesta solkenaan iskeviä rinnastuksia ja ironisia latauksia. Kuvat köyhän perheen häädöstä kerskakulutuksen kuvien vastapainona ovat enemmän surumielisessä kuin satiirisessa vaikutuksessaan lähinnä tällaista lähestymistapaa.
Luonnon talous osaa erinomaisesti käyttää piirrostekniikkaa, musiikkia, niin vanhaa kuin uuttakin dokumenttikuvastoa. Kuvien ja äänten taidokkaassa rakennelmassa kaunis kuvaus ja taloudellinen leikkaus ovat korvanneet kokeilevan ja hurjastelevan mielen. Luonnon talous on jo lähellä sovinnaisen tilauselokuvan ilmettä, paitsi asiansa ja toteutuksensa tason puolesta. Joka tapauksessa se on enemmän opetuselokuva kuin keskustelupuheenvuoro tai alustus, mitä Asuminen ja luonto, Kaupungissa on tulevaisuus tai vielä Nainen ja yhteiskunta olivat ensisijaisesti olleet.
Luonnon talous on siis sekä kypsynyttä että väsähtänyttä Jarvaa. Samalla se osoittaa tilauselokuvan rajoitukset, jotka ennen pitkää tulevat vastaan kelle tahansa lajia tiiviisti viljelevälle elokuvantekijälle: ihanteellisuus, kokeilevuus, vimmaisuus laantuvat tai etsiytyvät ilmaisun tavanomaisempiin uomiin. Eron huomaa, jos vertaa Luonnon taloutta nuoren Timo Linnasalon samana vuonna valmistuneeseen, samaa aihetta käsittelevään lyhytelokuvaan Luonto ja työ, joka oli riippumattomasti rahoitettu tuotanto, näkökulmaltaan melkoisesti haastavampi ja tyyliltään rajumpi.”
(Sakari Toiviainen)
”Selkeällä, helppotajuisella ja kauniilla kerronnallaan Luonnon talous sijoittuu Jarvan parhaiden pamflettielokuvien joukkoon. Siirtymät hyvinvointiyhteiskunnan tuhlauksesta luonnonrikkauksiin ja koskemattomaan luontoon silloin kun se on kauneimmillaan muodostavat hyvin hallitun kokonaisuuden, jossa musiikki ja ääni kommentoivat kuvan sisältöä. Luonnon kiertokulkua havainnollistetaan tehokkaasti piirretyillä jaksoilla. Kuvien väriasteikko tekee ne kauniiksi niissä lyhyissä jaksoissa, joissa niillä on lupa olla kauniita.”
(Greta Brotherus, Hufvudstadbladet)
Luonnon talous sai valtionpalkinnon.
Kuluttaja (1972)
Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Annikki Ukkonen, Risto Jarva, Timo Linnasalo
Kuvaus: Erkki Peltomaa
Leikkaus: Risto Jarva, Timo Linnasalo
Äänitys: Matti Kuortti, Timo Linnasalo
Piirrokset: Jorma Hautala
Laboratorio: Suomi-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Postisäästöpankki
Selostus:
Raiku Kemppi
16 mm filmi
Kesto: 28 min.
”Luonnon talous ja Kuluttaja olivat Risto Jarvan ja Postisäästöpankin viimeisiä yhteisä yrityksiä ”tiedostavan ja taiteellisen” lyhytelokuvan alueella. Jälkimmäinen kartoittaa tuttuun havainnolliseen ja poleemiseen tapaan tuotannon ja kulutuksen noidankehää, kulutushysterian ilmiöitä ja esittää vaihtoehtona avaramman ja monipuolisemman näkemyksen elintasosta, johon kuuluvat yhtälailla ruumiillinen, henkinen ja sosiaalinen hyvinvointi. Kuluttajan toteutus ei kuulu Jarvan lyhytelokuvatuotannon eloisimpiin ja mieleenjäävimpiin.”
(Sakari Toiviainen)
Sähkölaitos rakentaa (1973)
Ohjaus: Kullervo Kukkasjärvi, Risto Jarva
Kuvaus: Erkki Peltomaa
Leikkaus: Timo Linnasalo
Äänitys: Timo Linnasalo, Matti Kuortti / Finnvox
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Helsingin kaupungin sähkölaitos
Selostus:
Esa Hellgrén
Leo Nummela
Kesto: 13 min.
Ystävien seurassa (1977)
Ohjaus: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Kari Kyrönseppä, Jukka Mannerkorpi, Kalevi Lehtinen, Risto Jarva
Kuvaus: Lasse Naukkarinen, Erkki Peltomaa
Leikkaus: Risto Jarva, Matti Kuortti, Timo Linnasalo
Äänitys: Matti Kuortti
Apulaisohjaus: Jukka Mannerkorpi
Laboratorio: Suomi-Filmi Oy
Tuotanto: Filminor, Suomi-Neuvostoliitto -seura
16 mm filmi
Kesto: 28 min.