RUNON JA DOKUMENTIN POLKUJA
Dokumentaristi Lasse Naukkarinen 70 vuotta
DocPoint, Dokumenttikilta, Risto Jarva -seura ja Suomen elokuvakontakti järjestävät keskiviikkona 17.10.2012 klo 12:00 – 20:00 Ateneum-salissa Lasse Naukkarisen elokuviin keskittyvän tapahtuman.
Tilaisuudessa nähdään valikoima Naukkarisen laajasta ja monipuolisesta tuotannosta eri vuosikymmeniltä ja käsitellään hänen elokuviensa teemoja. Puhujina ovat mm. tutkijat Jari Sedergren ja Ilkka Kippola, taiteilija Miina Äkkijyrkkä ja elokuvantekijät Markku Heikkinen, Tuuli Kuittinen, Timo Linnasalo ja Jouko Aaltonen. Tapahtuma huipentuu Naukkarisen tuoreen elokuvan Matkamuistoja (2012) ensimmäiseen julkiseen esitykseen.
Tilaisuuteen on vapaa pääsy. Ohjaaja Naukkarinen on myös paikalla koko tapahtuman ajan, kertoo elokuvistaan ja osallistuu keskusteluun.
Ohjaaja-kuvaaja-käsikirjoittaja-tuottaja Lasse Naukkarinen on suomalaisen dokumenttielokuvan suuria nimiä. Naukkarinen on dokumentoinut varsinkin suomalaista yhteiskuntaa ja sen ihmisiä läpi vuosikymmenten ja on edelleen aktiivinen tekijä. Naukkarinen on herkkä taiteilija, joka on pystynyt uusiutumaan läpi uransa. Hänen tiensä kulkee taistelevasta poliittisesta elokuvasta havainnoivan tyylin kautta henkilökohtaiseen otteeseen. Lyyrisyys on läsnä hänen useimmissa elokuvissaan. Tuotannossa on suuria teemoja ja aihepiirejä, jotka toistuvat läpi elokuvien: yksilön suhde yhteiskuntaan, historia ja muisti, miljöön muutos, taide ja kulttuuri. Naukkarinen on myös vahvasti taiteilija, hänellä on oma erityinen tapansa nähdä, kokea ja kertoa siitä katsojille. Naukkarisen kamera on hänen siveltimensä.
Naukkarisen tunnetuimpia elokuvia ovat mm. Muistoja Sinebrychoffin puistosta (1981), No Comments (1984), Madame E (1997), Taiteilijaelämää (1999), Miinavaara! (2001), Koululaisen elämää (2002) ja Olipa kerran Utopia (2004). Naukkarisen elokuvat ovat saaneet palkintoja eri puolilla maailmaa ja niitä on mm. Pariisin Pompidou-keskuksen ja New Yorkin MOMA:n kokoelmissa. Taiteilijaprofessorina hän toimi 1991 – 1995, DocPoint-elokuvafestivaalin elämäntyöpalkinnon Naukkarinen sai 2003.
Lisätiedot: Jouko Aaltonen (0500 877458), Markku Varjola (046 6626822)
RUNON JA DOKUMENTIN POLKUJA
Dokumentaristi Lasse Naukkarinen 70 vuotta
Avoin elokuvatapahtuma keskiviikkona 17.10.2012 klo 12:00 – 20:00
Ateneum-sali (Ateneum, Kaivokatu 2, Helsinki)
Vapaa pääsy
TAPAHTUMAN OHJELMA
- 12:00 – Ruusuja Sinulle (1996, 5 min.)
- 12:05 – Tilaisuuden avaus: Suomen elokuvasäätiön toimitusjohtaja Irina Krohn
- 12:15 – Elokuvantekijä ajassa ja paikassa – Lasse Naukkarisen tuotanto, esitelmöitsijänä elokuvaohjaaja-, -tuottaja ja -tutkija Jouko Aaltonen
- 12:45 – Tasavallan päiväkirja (1971, 35 min.)
- Politiikka, yhteiskunta ja elokuva, puheenvuoro elokuvaohjaaja Markku Heikkinen, keskustelemassa Lasse Naukkarinen
- 13:35 – Miinavaara! (2001, 90 min., K12)
- Päähenkilön ja elokuvantekijän suhde – puheenvuoro: taiteilija Miina Äkkijyrkkä, keskustelemassa Lasse Naukkarinen
- 15:20 – Tauko
- 16:20 – Näyte elokuvasta Ainon ja Kullervon maa (2000, 10 min.)
- Karjala ja Kalevala Naukkarisen tuotannossa, puheenvuoro: Lasse Naukkarinen
- 16:45 – Olipa kerran Utopia (2004, 90 min.)
- Leikkaajan ja ohjaajan yhteistyö – puheenvuoro: leikkaaja Tuuli Kuittinen, keskustelemassa Lasse Naukkarinen
- 18:30 – Matkamuistoja (2012, 35 min, ENSIESITYS), esittely: Lasse Naukkarinen
- 19:10 – Loppukeskustelu: elokuvatutkija Jari Sedergren, elokuvatutkija Ilkka Kippola, elokuvaäänittäjä, -ohjaaja ja –leikkaaja Timo Linnasalo, leikkaaja Tuuli Kuittinen, ohjaaja Markku Heikkinen, mukana Lasse Naukkarinen, keskustelun vetäjänä elokuvakriitikko Markku Varjola
- 19.55 – Tanssikaveri (1988, 5 min.)
Tervetuloa!