Ruusujen aika on säilyttänyt asemansa suomalaisen elokuvan merkittävimpänä scifiteoksena. Vuoteen 2012 sijoittuva elokuva kertoo maailmasta, jossa demokratia on kuollut. Päätösvalta on siirtynyt poliitikoilta eri alojen asiantuntijoille. Varsinainen päätösvalta ei oikeastaan edes kiinnosta ihmisiä vaan he tyytyvät siihen, kun saavat leipää ja sirkushuveja. Näin asiantuntijoiden totalitarismi, näennäinen puolueettomuus, on saanut otteen kansalaistensa henkisestä laiskuudesta.
Elokuvan päähenkilö on virallista linjaa edustavan historian instituutin tutkija Raimo Lappalainen, joka valmistelee tv-dokumenttia 50 vuoden takaisesta menneisyyden Suomesta. Hän haluaa luoda kuvan tuosta aikakaudesta vaikuttavan yksilötarinan kautta. Dokumentin päähenkilöksi valikoituu vuosina 1946-1976 elänyt Saara Turunen, joka eli lyhyen ja kuumeisen elämän. Stripparin, valokuvamallin ja eroottisen näyttelijän ammatteja kokeillut Saara joutui miesten hyväksikäyttämäksi ja kuoli enemmän tai vähemmän itseaiheutetusti liikenneonnettomuudessa. Tarkoitus on näyttää, miten kurja ihmisen kohtalo saattoi olla 1960- ja 1970-lukujen levottomina, luokkaristiriitojen repiminä demokratian vuosikymmeninä. Raimo törmää Saaran kaksoisolentoon, ydinvoimalainsinööri Kisse Haavistoon, jota aikoo käyttää dokumenttinsa elävänä mallina. Taustalla häärivät koko ajan Raimon virallista totuutta vastustavat työtoverit, jotka haluavat ravisuttaa Raimon kaltaisten ihmisten sokean uskon asiantuntijatotalitarismin ylivaltaan.
Ruusujen aikaa on mielenkiintoista verrata nykypäivän todellisuuteen. Tällä hetkellä länsimainen yhteiskunta tuntuu elävän tiedon jälkeiseksi ajaksi kutsutta vaihetta. Tänä päivänä ihmiset tuntuvat perustelevan mielipiteidensä oikeutusta enemmänkin tunteella kuin tosiasioilla. Ruusujen ajan tulevaisuudenkuvauksessa ihmiset ovat menneet vielä pidemmälle. He elävät aineellisessa yltäkylläisyydessä ja hyvinvoinnissa, jossa tosiasioilla ei ole enää vähäisintäkään merkitystä. Tietäminen on ulkoistettu puolueettomille asiantuntijoille. Ihminen itse voi keskittyä pelkkiin nautintoihin. Samalla tavalla kuin monet tämän päivän ihmiset, myös monet Ruusun ajan henkilöt elävät omassa kuplassaan.
Hyvänä esimerkkinä tästä toimii elokuvan rakastelukohtaus, jossa Antti Peipon kuvaajantaidot tulevat jälleen kerran hienosti esille. Aistillisesti valaistu kohtaus on kuvattu suoraan läpinäkyvän muovisen sohvan lävitse. Näin Raimon ja Kissen rakastelu tapahtuu ikään kuin heidän omassa kuplassaan, keskellä hekumaa ja nautinnonhalua, pois siitä yhteiskunnallisesta tiedostavuudesta, jota samaan aikaan ääniraidalla soiva musiikkikappale edustaa.
– Henri Waltter Rehnström 2017
ohjaus Risto Jarva
käsikirjoitus Peter von Bagh, Risto Jarva ja Jaakko Pakkasvirta
kuvaus Antti Peippo
leikkaus Jukka Mannerkorpi (kreditoimattomat: Risto Jarva, Lasse Naukkarinen)
äänitys Tuomo Kattilakoski
äänitehosteet Anssi Blomstedt, Erkki Kurenniemi
musiikki Otto Donner, Kaj Chydenius, Eero Ojanen
lavasteet Lauri Anttila, Antti Peippo, Juhani Jauhiainen
puvut Saini Salonen
naamiointi Ulla Floyd
näyttelijät Arto Tuominen, Ritva Vepsä, Tarja Markus, Eero Keskitalo, Kalle Holmberg, Eila Pehkonen, Paavo Jännes, Unto Salminen, Aino Lehtimäki, Matti Lehtelä, Jukka Mannerkorpi, Urpo Peltonen, Juhani Jotuni, Päivi Istala
111 min