Rosornas tid / Time of Roses / Le Temps des roses / Zeit der Rosen
Maa: Suomi
Valmistumisvuosi: 1969
Ohjaus: Risto Jarva
Tuotanto: Elokuvaosakeyhtiö Filminor
Näyttelijät
Arto Tuominen (Raimo Lappalainen, Historian instituutin tutkija)
Ritva Vepsä (Kisse Haavisto, Kuortaneen ydinvoimalan käyttöinsinööri / Saara Maija Katriina Turunen)
Tarja Markus (Anu Huotari, Lappalaisen assistentti)
Eero Keskitalo (Raimon työtoveri)
Kalle Holmberg (Ronni, Kissen työtoveri, lakon johtaja)
Eila Pehkonen (Historian instituutin johtaja)
Paavo Jännes (Saaran miesystävä)
Unto Salminen (Saaran entinen aviomies Matias Turunen)
Aino Lehtimäki (Saaran nuoruudentuttava, strippauksen opettaja)
Matti Lehtelä (valokuvaaja)
Jukka Mannerkorpi (autonkuljettaja)
Urpo Peltonen (vahtimestari)
Juhani Jotuni (siivooja)
Anja Toivola (matkustaja autossa / nainen ravintolassa)
Heikki Hämäläinen (TV-toimittaja 1970-luvulla)
Kristina Helevä (nainen Historian instituutin käytävässä)
Esa Vuorinen (elokuvaaja)
Allan Pyykkö (valvomon päällikkö Historian instituutissa)
Matti Kuortti (baarimikko / kuvausryhmän jäsen / mies ravintolassa / liikennetiedotteiden kuuluttaja / miehen ääni pornofilmissä)
Päivi Istala (televisiokuuluttaja)
Erkki Peltomaa (elokuvaaja)
Anneli Hakala (tunnistamaton rooli)
Ulla Kapari (tunnistamaton rooli)
Hilkka Kesti (tanssija)
Arja Saijonmaa (Historian instituutin työntekijä)
Ilkka Vanne (mies suihkuhuoneessa)
Ossi Autere (mies auditoriossa / juhlija)
Tuomas Vesterinen (mies auditoriossa / juhlija)
Anssi Blomstedt (junasta pudonnut mies / juhlija / vahtimestarin ääni / kuvausryhmän jäsen)
Titta Karakorpi (työntekijä Historian instituutissa)
Sointu Angervo (työntekijöitä Historian instituutissa)
Arvo Lehesmaa (kuuluttajan ääni Historian instituutissa)
Pekka Streng (mies Kuortaneen voimalassa / pelaaja)
Timo Kallinen (pelaaja)
Marjoriitta Gustavson (suudeltava pelaaja / tanssija)
Kullervo Kukkasjärvi (mies suihkuhuoneessa)
Saini Salonen (ravintolan asiakas)
Annina Holmberg (Kissen työtoverin lapsi)
Leena Abdine (juhlija)
Lauri Anttila (juhlija)
Irma Kukkasjärvi (juhlija)
Juha Tanttu (juhlija)
Heikki Mäkelä (juhlija / mies eroottisessa elokuvassa)
Mathew Vergese (musta mies juhlissa)
Akiko Maguro (tarjoilija)
Antti Peippo (kuvaaja helikopterissa)
Risto Jarva (mies helikopterissa / haastattelijan ääni)
Peter von Bagh (professori Hämeen ääni / kuvausryhmän jäsen)
Erik Wiik (Rullaati Rullaata kuunteleva mies)
Muut esiintyjät
John F. Kennedy (Yhdysvaltain presidentti dokumenttikatkelmassa)
Risto Elo
Maunu Haukka
Aulikki Hohtamo
Fabian Kohvakka
Aarne Koponen
Reino Laine
Riitta Mennola
Pentti Minkkinen
Leena Nuotio
Matti Oksanen
Oili Turunen
Pekka Virtanen
Viola Vuotila
Valokuvamateriaali:
Josephine Baker (valokuva)
Louise Brooks (muotokuva)
La Gioconda (valokuvajäljennös)
Tekijät
Ohjaus ja tuotanto: Risto Jarva
Käsikirjoitus: Peter von Bagh, Risto Jarva, Jaakko Pakkasvirta
Suunnitteluryhmä: Antti Peippo, Kullervo Kukkasjärvi, Titta Karakorpi, Seppo Palosaari
Kuvaus: Antti Peippo
Leikkaus: Risto Jarva, Lasse Naukkarinen, Jukka Mannerkorpi
Äänitys ja miksaus: Tuomo Kattilakoski
Musiikki: Otto Donner
Lavastus: Lauri Anttila, Antti Peippo, Juhani Jauhiainen, Kullervo Kukkasjärvi, Matti Mansner
Puvut: Saini Salonen / Saini Design
Kampaukset ja peruukit: Salon Inkeri Harri
Naamiointi: Ulla Floyd
Tanssit: Titta Karakorpi, Kullervo Kukkkasjärvi
Apulaisohjaus: Titta Karakorpi
Kuvauspäällikkö: Jukka Mannerkorpi
Kuvaussihteerit: Kristina Helevä, Titta Karakorpi
Järjestäjä: Juhani Jotuni
Kamera-assistentit: Esa Vuorinen, Erkki Peltomaa
Äänitehosteet: Anssi Blomstedt, Erkki Kurenniemi
Äänitysassistentti: Matti Kuortti
Lavastusapulainen: Ossi Viskari
Valokuvat: Esa Pyysalo
Dokumenttivalokuvat: Lasse Oras, Christian Olsson, UPI
Muu tekninen henkilökunta:
Anja Toivola
Ulla Kapari
Anneli Hakala
Berit Rusko
Musiikki
”Näettekö tulevaisuuteen”
Esittäjä: Arja Saijonmaa
Sävellys: Kaj Chydenius
Sanoitus: Arvo Turtiainen
”Slow Motion”
Sävellys: Eero Ojanen
”Pääskystorni”
Esittäjä: Otto Donner & Blues Section
Sävellys: Otto Donner
Sanoitus: Su Tung-p’o
Suomennos: Pertti Nieminen
Tekniset tiedot
Kesto: 108 min. (ennen ensi-iltaa 111 min.)
Värillisyys: mustavalkoinen
Kuvasuhde: 1 : 1.66
Tuotantotiedot
Kuvausaika: syksy 1968
Tuotantokustannukset: 320 000 mk
Laboratorio: Kurkvaara-Filmi Oy / Jorma Korpinen
Äänimenetelmä: Picot
Äänitysstudio: Finnvox Oy
Esitystiedot
Ensi-ilta Helsingissä: 7.2.1969 (Elysée, Maxim, Tuulensuu)
Elokuvateatterilevitys: Oy Fenno-Filmi
Esitysoikeudet:
Filminorin konkurssipesä: Pinomaa / Takkinen (elokuvateatterit, 16 mm filmi, video, insertit)
MTV Oy (televisio)
Tarkastustiedot
Ikäraja: K 12
Veroluokka: 10 %
Elokuvan taustaa
Risto Jarvan leski Hilkka Jarva ja Filminorin toiminnanjohtajana Risto Jarvan jälkeen toiminut Kullervo Kukkasjärvi ovat kertoneet, että Ruusujen aika sai alkunsa Hilkan tädin muotokuvasta. Tämän kuvan ja vaimonsa kertomusten sysäyksestä Jarva alkoi ajattelemaan mikä tämä nainen oikeastaan oli, miten hän oli elänyt, mitä hänen olosuhteistaan voidaan tietää.
Risto Jarva itse on kertonut: ”Ensiksi meillä oli idea siitä, miten joku tutkii kuolleen ihmisen elämää jäljellejääneiden dokumenttien pohjalta. Sitten tuli ajatus, että näkökulma voitaisiin siirtää tulevaisuuteen ja käyttää hyväksi sitä materiaalia, mitä meidän aikamme ihmisestä on olemassa. Ensimmäiset kuvat, joissa kävellään näyttelyssä, ovat vielä jäljellä alkutilanteesta. Oli tarkoitus, että museo-opas kuljettaisi kävijöitä eri aikakausien läpi, ikään kuin huomaamatta menneisyydestä nykyisyyden ohi tulevaisuuteen. Tämä oli tilanne, josta kaikki lähti liikkeelle.”
Tekijät lähtivät erilaisten prognoosien perusteella hahmottamaan tulevaisuuden kuvaa, johon liittyi pohdinta politiikasta ja meritokratiasta. Tässä käytettiin hyväksi mm. Herman Kahnin teosta Maailma vuonna 2000 ja Michael Youngin satiiria Meritokratian nousu. Risto Jarva piti kypsyttelyvaiheessa yhteyksiä moniin ihmisiin ja eri ryhmiin. Seppo Palosaari, nyttemmin tekniikan tohtori, osallistui tähän tulevaisuuden visioimiseen.
Ruusujen aika tapahtuu 50 vuotta Sikojen lahden maihinnousun jälkeen, josta käsin katsotaan taakse nykypäivään ja lähitulevaisuuteen. Elokuvan suunnittelu- ja tekovaiheessa tapahtuivat Pariisin opiskelijamellakat, Martin Luther Kingin ja Robert Kennedyn murhat, Tshekkoslovakian miehitys ja Vanhan valtaus. Lehdistössä ja Eino S. Revon johtamassa Yleisradiossa yhteiskunnallinen keskustelu kävi kuumana. Ruusujen aika on Euroopan ”hullun vuoden” 1968 kunnianhimoinen tuote.
”Kaikki mitä yritimme ennustaa tapahtui paljon nopeammin. Olimme aina vain muutamia kuukausia ajasta edellä.” (Kullervo Kukkasjärvi)
”Elokuva on täynnä -60-luvun uusvasemmistolaisia ideoita viestinnästä ja vallasta –, se on oikeastaan niiden antologia. Siihen sisältyy koko senhetkisen tiedon ja tietoisuuden taso. On kuin siihen elokuvaan olisi pantu kaikki mitä silloin tiedettiin ja tunnettiin, kuin elämän arvoitus olisi ratkaistu ja sitten haluttu esittää suurelle yleisölle”
(Peter von Bagh)
Elokuvan päähenkilö, ”puolueeton tiedemies” Raimo Lappalainen sai Peter von Baghin mukaan vaikutteita kamerataiteen laitoksen yliopettajasta Raimo Hallamasta ja opetusministeriön hallitussihteeri Olli Närvästä.
Risto Jarva arvioi valmista elokuvaa ja pyrkimyksiään: ”Meritokratia tuli – – hieman totaalisemmaksi kuin mitä alunperin olimme ajatelleet. Tämä johtunee osittain dramaattisesta konstruktiosta, osittain siitä että ihmisellä on aina taipumus liioitella näitä taustavoimia. Ei siis ole kysymys siitä, että meritokratia olisi totaalinen, vaan siitä että ihmiset ovat sisäistäneet sen. – – Sitten on (televisio)kanava jolla kuka tahansa saa vapaasti esittää mielipiteitään. Mutta tätä kanavaa ei kukaan katsele. Purkautumisteitä on siis mahdollisimman paljon (mielialapillereitä ym.), olosuhteet on tehty mahdollisimman miellyttäviksi purnaajille. Ja niin kapinalliset vaiennetaan. – – Siitä ajasta sinänsä me emme halua väittää mitään, vaan lähdemme siitä mitä meillä tällä hetkellä on ja mitkä tendenssit ilmeisesti tulevat voimistumaan.”
Peter von Bagh liittyi tässä elokuvassa Risto Jarvan käsikirjoittajaryhmään. Hän oli seurannut läheltä Jarvan elokuvien valmistumista Yöstä vai päivästä (1962) asti. Von Baghilla oli samaan aikaan tekeillä pro gradu -tutkielma Hitchcockin Vertigosta, mikä toi mukanaan teeman kaksoisolennosta, fiktion ja todellisuuden suhteesta sekä pakkomielteestä sovittaa todellisuus sepitteen muottiin. Nainen omaksuu manipuloivan miehen ajamana toisen naisen identiteetin niin Hitchcockin elokuvassa kuin Ruusujen ajassa. Taustalla väijyy myös Edgar Allan Poen novelli The Oval Portrait.
Varsinainen käsikirjoitus syntyi siten, että Jarva ja von Bagh rakensivat juonirungon ja henkilöt, joille Jaakko Pakkasvirta kirjoitti vuorosanat. Pakkasvirta oli viimeistä kertaa mukana Jarvan käsikirjoitusryhmässä; hän oli mukana kirjoittamassa Jarvan kaikkia -60-luvun pitkiä elokuvia.
Jarva turvautui tällä kertaa kaikissa keskeisissä osissa ammattinäyttelijöihin. Pääosiin hän valitsi Arto Tuomisen, Ritva Vepsän (kaksoisrooli) ja Tarja Markuksen. Pyrkimyksenä oli silti löytää kasvoja, jotka eivät olleet kovin kuluneita ja joita ei aivan selvästi pystynyt tiedostamaan tämän päivän ihmisiksi. Ritva Vepsä tosin oli kohtalaisen tunnettu elokuvanäyttelijä, mutta hän ei ollut viime vuosina ollut tapetilla ja teki nyt come-backin. Arto Tuomista ei tunnettu elokuvan puolella ja Tarja Markus oli lähes uusi tulokas, juuri näytellyt Maunu Kurkvaaran ohjaamassa elokuvassa Miljoonaliiga (1968). Näyttelijöiden hahmoja myös muutettiin. Sivuosissa on monia vanhan polven näyttelijäveteraaneja, kuten Eila Pehkonen, Paavo Jännes, Unto Salminen ja Matti Lehtelä, kolme viimemainittua viimeisen kerran valkokankaalla. Kalle Holmbergia Jarva kaavaili pääosaan; hänet nähdään tärkeässä sivuroolissa.
Ruusujen ajan esittämän tulevaisuuden visuaalisen hahmon luomiseen osallistui monta lavastussuunnittelijaa, mm. Risto Jarvan lapsuudenystävä, arkkitehti Juhani Jauhiainen.
Tässä elokuvassa Filminorin ja Risto Jarvan tiimiin liittyivät Jukka Mannerkorpi (kuvauspäällikkönä), Matti ”Rekku” Kuortti (äänitysassistenttina) sekä Erkki Peltomaa (kamera-assistenttina).
Ruusujen ajan musiikki oli X-Paronin (1964) tavoin Otto Donnerin. Hän sävelsi musiikin myös Jarvan moniin lyhytelokuviin.
Kuvauksia suoritettiin Filminorin omalla studiolla ja Pasilan työväentalossa, mutta paljon myös studion ulkopuolisissa tiloissa Espoon Otaniemessä, Helsingissä ja Jyväskylässä, enimmäkseen interiööreissä. Metro on kuvattu Tukholmassa.
Elokuva piti alun perin kuvata cinemascopena, mutta Saksasta (BRD) hankittuja linssejä ei saatu toimimaan. Myös väreistä luovuttiin kustannussyistä. Elokuvassa on käytetty myös taustaprojisointia. Arkistomateriaalia on Helsingistä, Vietnamista, Pariisista, Yhdysvalloista, DDR:stä ja Tshekkoslovakiasta. Tällaisenakin elokuva maksoi kaksi kertaa enemmän kuin Työmiehen päiväkirja (1967).
Ruusujen aika on ensimmäinen varsinainen tieteiselokuva Suomessa. Ruusujen ajasta sai kimmokkeen myös Kullervo Kukkasjärven futurologian harrastus, jonka tuloksena ilmestyi 1975 romaani Aurinkotuuli. Timo Linnasalo ohjasi sen pohjalta samannimisen elokuvan, jonka Filminor Kukkasjärven johdolla tuotti 1980.
Elokuvan juoni
Suomi vuonna 2012. Historian instituutin virallisen katsauksen mukaan yhteiskunta on 1960- ja 1970-lukujen levottomien aikojen jälkeen muuttunut ihmiskeskeiseksi, demokraattiseksi ja liberaaliksi. Edistys kukoistaa. Luokkarajat ovat hävinneet, valta on siirtynyt järkeville, ”puolueettomille” asiantuntijoille, tiede- ja virkamiehille.
Näitä edustava tutkija Raimo Lappalainen valmistelee tv-ohjelmaa, jossa hän aikoo lähestyä menneisyyttä yksilötarinan kautta. Hänen havaintoesimerkkinään on ”tavallinen tyttö” Saara Turunen (1946 – 1976), kemikaliokaupan myyjä, strippari ja valokuvamalli, joka kuoli tapaturmaisesti kuvaustilanteessa. Raimo keksii kuortanelaisen insinöörin Kisse Haaviston ”eläväksi malliksi” ohjelmaansa ruumiillistamaan Saaraa.
Vaurauden ja rauhan alla yhteiskunnassa kytee kuitenkin jännitteitä. Ydinvoimalassa puhkeaa lakko. Anu Huotari, Raimon assistentti ja rakastajatar, haluaa tovereineen paljastaa Raimon ja hänen menetelmiensä epärehellisyyden.
Raimo kokoaa dokumenttimateriaalia ja haastattelee Kissen läsnäollessa Saaran tunteneita ihmisiä: valokuvaajaa, miesystävää, entistä aviomiestä. Useimmat yllättyvät Kissen yhdennäköisyydestä Saaran kanssa. Raimo rakastuu Kisseen, ja heidän välilleen kehittyy suhde.
Lakkojohtaja tunkeutuu television suosituimman kanavan suoraan lähetykseen, jolloin hänet ammutaan. Kisse alkaa yhä enemmän samastua Saaraan miesten ja yhteiskunnallisten olosuhteiden uhrina. Kisse filmaa ohjelman huipennusta, Saaran junaonnettomuutta, ja jää oikeasti junan alle. Raimo sammuu katsoessaan omaa ohjelmaansa.
Elokuvan vastaanotto
Ruusujen aika epäonnistui kaupallisesti, suuri yleisö ei sitä löytänyt. Vuosi oli muutenkin kaupallisesti huono; Spede Pasasenkin kolmesta tuotannosta vain Näköradiomiehen ihmeelliset siekailut oli menestys.
Ruusujen aika saatiin myytyä joihinkin Etelä-Amerikan maihin, Itävaltaan, Ruotsiin, Saksan liittotasavaltaan, Sveitsiin ja Yhdysvaltoihin. Levikki oli silti pieni.
Kriitikoiden vastaanotossa hajonta oli suuri, se jakautui ylistävään, varaukselliseen ja torjuvaan. C. G. von Willebrand piti Ruusujen aikaa mestariteoksena, niin myös Sakari Toiviainen, jonka arvio muuttui Risto Jarva -kirjaan (1983) mennessä varautuneemmaksi. Elokuvan visuaalinen muoto sai kehuja. Runsasta ajatuksellista antia saatettiin kiittää, tai elokuvaa saatettiin syyttää neutraalisuudesta ja kompromissileimasta, toisaalta taas päähenkilö saatettiin kokea räikeäksi karikatyyriksi. Elokuvaa voitiin pitää liian pitkänä, epäselvänä, hajanaisena tai täyteen ahdettuna. Myös ryhmätyön käyttö kohtasi arvostelua. Näyttelijätyön suhteenkin mielipiteet menivät ristiin. Ruusujen aika herätti keskustelua sekä elokuvana että yhteiskunnallisena visiona.
Ruusujen aika sai valtion elokuvapalkinnon. Ritva Vepsä palkittiin parhaana näyttelijättärenä Triesten tieteiselokuvafestivaaleilla 1969. Hän sai naisnäyttelijä-Jussin Ruusujen ajasta ja Jörn Donnerin ohjaamasta elokuvasta Sixtynine 69 (1969).
Ruusujen aika on Risto Jarvan kunnianhimoisimpia elokuvia ja niitä, jotka 2000-luvulla eniten kaipaavat uudelleenarviota.
Luonnehdintoja elokuvasta
”Epäilemättä Ruusujen aika on Risto Jarvan toistaiseksi merkittävin saavutus, uskaltaisiko sanoa: suomalaisen elokuvan ensimmäinen mestariteos.”
(Sakari Toiviainen, Suomen Sosialidemokraatti, 9.2.1969)
”Ruusujen aika on ajatuksellisesti varmasti kehittynein ja monipuolisin elokuva mitä Suomessa on koskaan tehty. Ruusujen aika on ensimmäinen suomalainen elokuva, joka psyykkisesti kattaa koko länsimaisen tajunnan, ne toivon ja pelon utopiat, jotka opettavat ihmiskuntaa seuraavan vuosituhannen alussa.”
(Pertti Lumirae, Päivän Sanomat, 9.2.1969)
”Ruusujen aika kuuluu selvimmin ajateltuihin ja parhaiten hahmoteltuihin elokuviin joita olen koskaan nähnyt.”
(C. G. von Willebrand, Nya Pressen, 3.2.1969)
”Paitsi upea elokuva Ruusujen aika on myös katsojalta poikkeuksellista valppautta vaativa elokuva. Sen visuaalinen loisto vangitsee huomion täysin, hämmästyttää siinä määrin, että korva ei enää samaan aikaan jaksa ottaa vastaan kaikkea mitä pitäisi – -. Visuaalinen loisto ei ole vain Antti Peipon häikäisevää kameratyötä, mutta on kokonaisuudessaan kirjattava tämän miehen nimiin, Peippo on näet myöskin ollut lähinnä vastuussa siitä skenografien työryhmästä, joka tässä on tehnyt yhden perustavan työosuuden, avannut lavasteellisesti tämän ällistyttävän uuden maailman. Keinot ovat käsittääkseni verottaneet enemmän kekseliäisyyttä, mielikuvitusta ja vaivannäköä kuin pankkitilejä, tulos on selkeydessään yhtä aikaa vakuuttava ja äärimmäisen raffinoitu, missä tahansa näytettäväksi kelpaava.”
(Heikki Eteläpää, Uusi Suomi, 9.2.1969)
”Tavallaan Ruusujen aika on käsittääkseni Jarvan tähän asti etevin elokuva.”
”Vahinko vain, että kokonaisuutena itse elokuvakin jää liian verettömäksi, laimeaksi, hankalasti tajuttavaksi ja liian epämääräiseksi. – – Ilmeisesti jo käsikirjoitus on jäänyt myös liian viitteelliseksi tai hataraksi ja mm. dialogi kauttaaltaan lainatunmakuisiksi kliseiksi, kaikkien kohdalla myös persoonattomaksi.”
(Paula Talaskivi, Helsingin Sanomat, 9.2.1969)
”Eilen ryhmätyö, tänään ryhmäseksi, huomenna jottei jo – ryhmäajattelu.”
(Yrjö Kemppi, Ilta-Sanomat, 8.2.1969)
”Ruusujen ajassa on aineistoa ylitsepursuavan runsaasti. Emme ole varmasti koskaan aikaisemmin kokeneet kotimaista elokuvaa joka sisältäisi tällaisen älyllisen haasteen. Ja enimmäkseen analyysi on terävää, oivallukset näköaloja avaavia. Samalla ei voi välttää vaikutelmaa, että aineiston karsiminen ja tiivistäminen olisivat selkeyttäneet päämäärää. Itsessään miltei jokainen jakso on argumentoinnissaan kiinnostava ja visuaalisessa hahmotuksessaan kiehtova, mutta kokonaisuudeksi saatettuina eivät kaikki jaksot ole samaa tasoa.
On merkittävää että kotimaisessa elokuvassa on päästy siihen pisteeseen jossa korkeatasoinen materiaali on liian runsas. Ruusujen ajassa on lähellä ylimitoitus, kun taas siitä puuttuu Työmiehen päiväkirjan yksinkertainen voima.”
(Bengt Pihlström, Nya Pressen, 1969)
”Tämä elokuva sisällyttää kuviensa informaatioon laaja-alaisimman ajankohtaisen problematiikan verkoston mitä kotimaisessa elokuvassa olen nähnyt. Vallan ja vallankumousten kansainväliset asetelmat sekä keskeiset kotimaisen debatin ainekset vähemmistöistä, roolikysymyksistä, ihmisen alistussuhteista, itsesensuurista, yksilön vaikutusmahdollisuuksista. Tämän päivän tutkitusta todellisuudesta Jarva on vetänyt oikein kauniita hypoteeseja kielteisistä ja myönteisistä kehittymismahdollisuuksista. Suorituksena tällainen kehityksen lihallistaminen pelkän kuvittelun varassa on huomattavasti vaativampaa kuin sen silkka informoiminen elokuvitse.”
(Eero Tuomikoski, Peter von Baghin teoksessa Elävältä haudatut kuvat, 1969)
”Meidän on kysyttävä, onko tämänpäiväisessä suomalaisessa demokratiassa kehityspiirteitä, jotka ovat johtamassa vaihtoehtoja vailla olevaan yksiulotteiseen teknokratiaan, joko me nyt elämme ruusujen aikaa?”
(Kalevi Suomela, Suomen Sosialidemokraatti, 9.3.1969)
”Mihin johtaa yhteiskunnallinen kehitys silloin kun ei tapahdu mitään dramaattisia valtarakenteen muutoksia. Siinä (Ruusujen ajassa) on esitetty koko joukko tällä hetkellä ilmassa olevia positiivisia teemoja jo toteutuneina. On sukupuolten välinen tasa-arvoisuus, on sensuaalista lämpöä ja ystävyyttä, on hyvinvointia kaikille. Mutta liberaalin ajattelun mukaan on jätetty kajoamatta yhteiskunnan perustana olevaan valtarakenteeseen. Elokuvassa näytetään, että tämän asian huomiotta jättäminen kuitenkin johtaa valtataisteluihin. `Insinöörit´, sen ajan työläiset eivät tyydy asemaansa sensuelleina ja estoistaan vapaina pallonpelaajina, vaan haluavat osallistua yhteiskunnallisten päätösten tekoon.”
”Elokuva on siitä hyvä, että siinä näkyy historiallinen ja yhteiskunnallinen jatkuvuus.”
(Klaus Mäkelä, Ylioppilaslehti, 21.3.1969)
”Tuon kulissin taustalta alkaa elokuvan edetessä kuitenkin löytyä merkkejä siitä, että kaikki ei olekaan hyvin, että ihminen on alistettu, manipuloitu ja identiteettinsä menettänyt ja että virallisen julkisivun ja todellisen, joskin vaiennetun tietoisuuden välillä on viiltävä ristiriita.”
(Sakari Haapaniemi, Spektri, 1 / 1978)
”Risto keskitti tähän elokuvaan kunnianhimonsa ja ajattelutapansa. Se on kestänyt aikaa hämmästyttävän hyvin. Yleisotteeltaan se on varsin käypä puheenvuoro, jossa teknologisen kehityksen ilmiöt on punnitusti sovitettu Suomen olosuhteisiin. Tulevaisuuden asumisen ja elinympäristön kuvauksena se on varmasti monessa mielessä oikeilla jäljillä, kuten myös siinä mitkä innovaatiot ovat toteutuneet. Kymmenen vuotta Ruusujen ajan jälkeen voidaan nähdä selvästi, miten langattomien kuvallisten viestien käyttö on laajentunut, esimerkiksi henkilöhaku on murtautunut läpi.”
”Riston töistä se (Ruusujen aika) on ehkä kaikkein eniten säilyttämisen arvoinen – eräänlaisena skenaariona 50 vuoden päässä olevasta tulevaisuudesta.”
(Pekka Rytilä)
”Kisse suostuu yhteistyöhön, josta vähitellen kehkeytyy läheisyys, rakkaussuhde. Aidot tunteet, seksuaalinen vetovoima, eräänlainen rikoskumppanuus eläytymisessä menneisyyden rooleihin ja salaisuuksiin kietoutuvat suhteessa vaikeasti eroteltavaksi vyyhdeksi. Joka tapauksessa sekä Raimon että Kissen tuntuu valtaavan pakkomielle tunkeutua yhä syvemmälle Saaran elämään, herättää se henkiin. – – ”Haluatko sinä Saaran vai minut”, kysyy Kisse Raimolta eräässä vaiheessa, samalla kun hän itse on peruuttamattomasti sotkeutumassa Saaran rooliin.”
”Raimon maailman kulissi alkaa horjua ja säröillä juuri kun työ hänen kannaltaan näyttää sujuvan hyvin, ja kun hänen suhteensa Kisseen saa täyttymyksensä kauniissa kohtauksessa, pehmeän tunnelman ja läpikuultavan sisustuksen uni- ja peilimaailmassa – musiikkitaustana Otto Donnerin kiinalaisen runoilijan Su Tung-p’on sanoihin säveltämä ja esittämä laulu ”Pääskytorni” (”Me tuijotamme menneisyyteen, suremme tulevaa aikaa, ja vertaamme niitä keskenään – keltainen torni hohtaa yössä”).”
”Yhteiskunnan ruusuinen ulkokuori ja sen pinnanalaiset tuhoavat voimat, elokuva elokuvassa -teema, kaksoisolennon aihelma, takertuminen menneisyyteen ja vanhoihin rooleihin, itsensä toteuttamisen ja siis todellisen ihmissuhteen ja rakkauden mahdottomuus, tutkijan ja tieteen ja elokuvantekijän moraali, minuuden etsiminen ja sen särkyminen, ihmisyyden mahdollisuudet ja ihmisen hyväksikäyttö – kaikki nämä teemat kohtaavat loppukehittelyissä.”
”Viimeisen 20 minuutin aikana, jolloin ylimääräiset koukerot ovat pudonneet pois, elokuvan satiiri ja melodraama yltävät huomattavaan tehoon. Alkupuolta hallitsevat ajankohtaiset yhteiskunnalliset tai futurologiset viitteet, sinänsä nautittavat satiiriset pistot eivät kauttaaltaan kuulu draaman välttämättömän pohjustuksen piiriin. Ne ovat vaarassa liueta pelkiksi abstraktioiksi, älyllisiksi syöteiksi tai rakenteeseen ulkokohtaisesti oksastetuiksi heitoiksi. Kehittelystä puuttuu selkeä linja: mukana on turhia henkilöitä, liikaa selittelyjä. Ote tihenee, kun Kisse ja Raimo pääsevät kahdenkeskiseen näytelmäänsä.”
(Sakari Toiviainen, Risto Jarva, 1983)