Ranskan elokuva-arkiston Cinematequen esitykset jättivät Antti Peippoon lähtemättömän vaikutuksen ja suuntasivat osaltaan Taideteollisen kamerataiteen opintoihin vuosina 1962–64. Peipon kamerasilmä kehittyi huippuunsa elokuvayhtiö Filminorissa Risto Jarvan elokuvien pääkuvaajana vuosina 1964–75. Näinä vuosina Filminor valmisti Postipankille myös uudenlaisia tilauselokuvia, joiden montaasikokeilut olivat Peipolle hyödyllinen sisäänajo oman Verity Films -yhtiön lyhytkuviin.
Tämän dokumentin myötä Alain Resnais sai Antti Peiposta elokuvallisen filosofiansa syvällisen ymmärtäjän. Peippoa kiehtoi läpi tuotantonsa Resnais´n 1950- ja 1960-luvun elokuvien aatetausta, Henry Bergsonin kulttuurifilosofa, Cinemateque-liikettä elävöittäneet kysymykset nykyisen ja historiallisen vuoropuhelusta, historian ymmärtämisen mahdollisuudesta ja rajallisuudesta elokuvan keinoin.
Kuten Resnais myös Antti Peippo käytti Bergsonin ajattelua dokumenttielokuviensa katalyyttinä, mutta omista lähtökohdistaan, oman kansakuntansa historiaan kohdentaen. Nuoruuden ystävä Lauri Anttila on muistellut Peipon ateljeessa vallinnutta ilmapiiriä ja seinälle kiinnitettyä kuvaa Max Ernstin maalauksesta Eurooppa sateen jälkeen. Kollaasi sodan hävityksestä implikoi syvälle Antti Peipon elokuvien tunnelaatuun ja merkityksiin, jotka olivat pysyvästi lähellä sodan tragediaa ja sodan lapsuudessaan kokeneen elokuvaajan mielenmaisemaa.
Peippo lähestyi toistuvasti dokumenttielokuviensa kautta historian varjokuvia: rakennuksia, veistoksia ja monumentteja, jotka kantavat itsessään sodan jälkiä ja samalla kätkevät inhimillisen kokemuksen lähihistoriaan tai kansakunnan syviin kerrostumiin.
Historiallisten kompilaatioelokuvien väliin sijoittui Antti Peipon ”Verity Films” -lyhytkuvien idearikas vaihe. Näissä tekijä testasi ja sovitti määrätietoisesti kompilaation estetiikkaa lyhyen elokuvan puhtaaseen muotoon. Välikauden lyhyistä, tiheistä elokuvateksteistä on kommentaari riisuttu tarpeettomana. Vain elokuvakerhojen ja asiantuntevan festivaaliyleisön nähtäväksi valmistuneet filmiesseet tiivistyivät parhaimmilleen Graniittipojan (1979) ja Seinien silmät -elokuvan rakenteissa. Nämä lyhytkuvat kytkeytyvät Peipolle luonteenomaisesti sota-aikaan. Nyky-Helsingin fasadit ja kadut kantavat itsessään pommitusten arpia, jotka täyttyvät nähtävässä elokuvassa sodan uutisfilmikudoksen todistusvoimalla.
Elokuvassa Seinien silmät (1981) Lasse Naukkarisen kamera tallentaa niitä paikkoja Helsingissä, joissa sodan jäljet yhä näkyvät. Rakennuksissa, muistomerkeissä ja patsaissa löytyy vuosikymmeniä sodan jälkeen pommitusten jälkiä. Näiden elokuvausten rinnalle Peipon kollaasin aineksiksi valikoituu sotakuvaaja Niilo Helanderin ottamaa filmiä yliopiston palosta. Peippo värittää mustavalkoiset kuvat voimakkaasti – tekniikka on hänelle uusi.
– Jari Sedergren 2017
ohjaus ja kuvaus Antti Peippo
käsikirjoitus Antti Peippo ja Lauri Anttila
äänisuunnittelu ja leikkaus Timo Linnasalo
musiikki Heikki Valpola ja Antti Hytti
9 min.
Valtion elokuvapalkinto 1981