Risto Jarva -seura jakaa ensimmäisen Peter von Bagh -stipendin
Elokuvataiteen kohtalo riippuu siitä, minkälaista keskustelua se herättää. Elokuvakirjoittamisen, niin kritiikin, esseistiikan kuin tutkimuksenkin tehtävänä on sysätä keskustelu käyntiin, hakea uusia näkökulmia, oivaltaa, haastaa, pohtia ja joskus ärsyttääkin.
Sivistysvaltio Suomessa elokuvasta kirjoittaminen on huonossa hapessa, ei kirjoittajien kykyjen vaan mahdollisuuksien takia. Suurten mediayhtiöiden tehostaessa toimintojaan ja lakkauttaessa kulttuuritoimituksiaan on elokuvakriitikosta tulossa sukupuuttoon kuoleva laji. Samat harvat kritiikit kiertävät konsernin lehdestä toiseen. Kun moniäänisyys katoaa, on sananvapauskin vaarassa.
Myös elokuvakirjojen julkaiseminen on koventuvan kilpailun kustannusmarkkinoilla tullut entistä vaikeammaksi. Eikä elokuvatutkimuksenkaan tilanne ole hääppöinen. Se on jäämässä kuriositeetiksi, mediatutkimuksen ja viestinnän pikkuruiseksi osa-alueeksi, vaikka juuri elokuvan tutkimus taiteena on se selkäranka ja näkökulma, jonka päälle uusien ilmaisumuotojen ymmärrys rakentuu. Sama koskee varsinaisen elokuvatutkimuksen rapautuvaa opetusta.
Kiinnittääkseen huomiota elokuvasta kirjoittamisen surkeaan tilanteeseen ja helpottaakseen omalta osaltaan kirjoittajien huonoa asemaa, Risto Jarva -seura ry. julistaa yleiseen hakuun Peter von Bagh -stipendin. 3 000 euron suuruinen apuraha myönnetään työsuunnitelmalle, joka edustaa elokuvajournalismia, -kritiikkiä, -tutkimusta tai muuta elokuvasta kirjoittamista. Stipendiä ei ole tarkoitettu opinnäytetöihin eikä elokuvien käsikirjoitustyöhön.
Apurahan jakajana toimiva Risto Jarva -seura ry. on vuonna 1978 perustettu elokuvakulttuuriyhdistys, joka edistää elokuvataiteen tuntemista, elokuvaan liittyvää tutkimusta, rakkautta elokuvaan sekä ottaa kantaa elokuvakulttuurioloihin. Elokuvataiteen puolesta väsymättä uurastanut Peter von Bagh ei päässyt perustavaan kokoukseen Säätytalolle joulukuussa 1978, mutta lähetti sinne viestin: ”Elokuvakulttuurille Risto Jarva -seura tulee epäilemättä olemaan samanlainen viime tingan pelastus kuin ratsastajat Griffithin elokuvissa. Kyllä Suomi ehkä sittenkin selviää. Tervehdin perustavaa kokousta. Peter v. Bagh.”
Vielä ei ole myöhäistä pelastaa suomalaista elokuvakirjoittamista, yllättäviä käänteitä tapahtuu muuallakin kuin elokuvissa. Tämän tervehdyksen innoittamina haluamme nimetä jakamamme stipendin Peter von Baghin mukaan. Olihan hän muiden ansioidensa ohella maamme tunnetuimpia ja tuotteliaimpia elokuvakirjoittajia.
Peter von Bagh -stipendi on tarkoitus jakaa vuosittain ja, mikäli mahdollista, nostaa jatkossa apurahan määrää. Apuraha maksetaan suoraan Risto Jarva -seuran saamista tekijänoikeuskorvauksista.
Apurahan hakuaika päättyy elokuun 15. päivänä 2023. Stipendin saaja julkaistaan syyskuussa. Hakuohjeet löytyvät Risto Jarva -seuran nettisivuilta: ristojarvaseura.fi/pvb-stipendi
Lisätietoja: seuran puheenjohtaja Ville Suhonen – pj.ristojarvaseura@gmail.com