TERVANPOLTOSTA ROCK’Y VI:een

Itsenäisen Suomen lyhytelokuvia

Suomalaisen lyhytelokuvan juhlanäytöksessä nähdään klassikoita itsenäisyytemme ajoilta.

Elokuvissa näkyy niin elokuvataiteen kehitys, kulttuurihistorialliset yhteydet kuin kokonainen kansakunnan muisti. Millaisia me olimme, millaisiksi tulimme?

Näytöksen on koostanut Risto Jarva -seura yhteistyössä Kansallisen Audiovisuaalisen Instituutin (KAVI) kanssa. Sitä ovat tukeneet AVEK, Suomen elokuvasäätiö, Taiteen edistämiskeskus ja Suomen Kulttuurirahaston Uudenmaan rahasto.

Juhlasarjanäytös on tilattavissa Risto Jarva -seuralta vuoden 2018 aikana korvauksetta.

Tulevat esitykset:

Blue Sea Film Festival, Rauma 25.8. klo 16.30 (Kino Iso-Hannu)

Red Carpet Film Festival, Hyvinkää 30.8. klo 12.30 (Kino Julia)

Vuotalo, Helsinki  17.9. klo 18.00

Stoa, Helsinki  4.10  klo 14.00

Näytöksen mykkäelokuvia säestävät Lau Nau ja Topias Tiheäsalo.

Aiemmat esitykset:

Elokuvateatteri Orion, Helsinki, ensi-ilta 18.11.2017

Studio 1, Järvenpää 18.11.2017

Kino Kuvakukko, Kuopio 23.11. ja 6.12.2017

Kinokopla, Turku 15.2.2018

Kino Iglu, Karkkila 24.2.2018

KannuKino, Espoo 2.3.2018

Tampere Film Festival / Loud Silents 6.3.2018

Suomalaisen elokuvan festivaali, Turku 14.4.2018

Elokuvateatteri Virtain Pirtti 15.4.2018

Ilokuvafestivaali, Mäntyharju 2.8. klo 20.30 (Kino)

Tampereen tapahtumien yö 9.8. klo 22.00 (Deli 1909 & Wine Bar terassilla, säävaraus)

Tuusulan taiteiden yö 10.8. klo 19 (Gustavelund)

 

OHJELMA

I  Mykkäelokuvat

Musiikki Lau Nau

Tervanpolttoa Lapissa (1918)

Kiljusen pojat koulussa (1921) ohj. Jalmari Finne

Jean Sibelius kotonaan (1927) ohj. Aho & Soldan

Ravintolayleisö kameran silmällä (1930) ohj. Valentin Vaala

Kun elohopea laskee (1933) ohj. Aho & Soldan

 

II  Sota ja sodan jälkeen

Finlandia-katsaus 7 (1943) ohj. Björn Soldan

Kansa siirtyy rauhan töihin (1946) ohj. Holger Harrivirta

Radio (1951)

Aamua kaupungissa (1954) ohj. Jörn Donner

 

III  Uusi aalto

Työtä Ylioppilasteatterissa (1961) ohj. Risto Jarva

Ovi (1965) ohj. Erkko Kivikoski

Hyppy (1965) ohj. Eino Ruutsalo

Eläköön nuoruus! (1968) ohj. Jaakko Pakkasvirta

Ampumarata (1969) ohj. Eila Kaarresalo-Kasari

 

EPILOGI  Nykyaika

Elsa (1981) ohj. Marja Pensala

Rock’y VI (1986) ohj. Aki Kaurismäki

+ ylimääräinen: These Boots (1994) ohj. Aki Kaurismäki

Kesto n. 124 min.

Saatteeksi

Johanneksen kentällä lapset luistelevat kameramiehen perässä. Siinä on Juhani Ahon poika, Björn Soldan. Lapset tuijottavat niin palavasti hänen kameraansa, että tuntuu kuin ulkopuolinen maailma katoaisi heidän ympäriltään ja kuin he kysyisivät meiltä katsojilta, tulevaisuuden ihmisiltä, mitä heille on luvassa.

On vuosi 1933 eikä lapsilla ole luonnollisesti aavistustakaan, että suurin osa heistä on vajaan vuosikymmenen kuluttua elämänsä suurimmassa käännekohdassa.

”Tervanpoltosta Rock’y VI:een – itsenäisen Suomen lyhytelokuvia” esittää elokuvia vuosilta 1918-1986. Sarjan teokset ovat osa kansakunnan muistia: millaisia me olimme, millaisiksi tulimme? Voi myös kysyä, kertovatko lyhytelokuvat jotain sellaista maastamme, johon pitkät näytelmäelokuvat eivät ikinä pysty. Antaisivatko ne laaja-alaisemmin vinkkejä siitä, mikä suomalaisille on ollut tärkeintä?

Valitessamme juhlasarjan elokuvia koski ensimmäinen keskeinen päätös niitä sotavuosia, joita julkisesti muistellaan ja käsitellään kaikkein eniten historiamme tapahtumista. Tällä kertaa emme halunneet esitellä laajasti sotatapahtumia emmekä määritellä historiaamme niiden kautta.

Ratkaisuksi löytyi mm. sodan jälkeen tehty dokumentti, jossa katsotaan aluksi taaksepäin: mitä sotavuodet ovat merkinneet ja millaista inhimillistä kärsimystä se on tuottanut? Mutta sitäkin olennaisempaa elokuvassa on kysyä, miten tästä eteenpäin. Sodasta palasivat niin miehet kuin naisetkin, ja kaikki oli muuttunut. Muutosta ei ollut kuitenkaan aikaa pohtia kauan, koska työtä oli jatkettava. ”Vain työllä selviäisimme”, on elokuvan sanoma.

Jälleenrakentaminen ja valtavat sotakorvaukset tiesivät työtä periaatteessa kaikille. Miehet puursivat telakoilla ja sahoilla. Metsää alkoi kaatua enemmän kuin koskaan. Kolmannes sotakorvauksista teetettiin paperi- ja puunjalostusteollisuudella. Luotiin lopullinen pohja sille Suomelle, jossa metsä määriteltiin muilla kuin luonnonsuojelullisilla arvoilla. Lyhytelokuvien antaman kuvan mukaan Suomi nostettiin ylös metalliteollisuudella, savotoilla ja olympia-aatteen eteen tehdyllä työllä.

Kun Jörn Donner teki esikoiselokuvansa, lyhytkuvan Helsingin aamusta 50-luvun alussa, oli kaupunki kovin melankolinen. Se oli ehkä jo päässyt sinuiksi menneisyytensä kanssa, mutta ei aina ihmistensä kanssa. Paljon oli muualta tulleita, paljon oli unohdettavaa, muistettavaa ja elettävää, jotta uusista kaupunkilaisista tulisi kokonaisia. Uudelle sukupolvelle ei välttämättä osattu luoda tulevaisuuden haavekuvia.

Sodan jälkeisissä lyhytelokuvissa näkyy uuden sukupolven lapsia yllättävän vähän. Siksi hyppäys 60-luvun elokuviin tuntuu radikaalilta, ja kontrasti on erityisen silmiinpistävä verrattuna siihen, miten sota-aikana lasten roolia jaksettiin korostaa kaikissa medioissa.

Juhlasarjan yksi avainkohtauksista on Finlandia-katsauksessa, kun partiolaislapset istuttavat kuusentaimia keväällä 1943. Monissa mainoksissa ja lyhytfilmeissä lapset esiintyivät palstoilla, kasvimailla, kaivamassa, kyntämässä, istuttamassa ja kylvämässä. Siinä oli nuorison tehtävä, siihen heitä oli velvoitettu ja pyydetty kaiken muun ohella. Heille korostettiin, että pitää olla huolellinen maan valinnassa, maata pitää riittävästi lannoittaa, koska muuten ei voi saada parhaita satotuloksia. Siemenet pitää kylvää oikeaan aikaan ja huolellisesti.

Mihin kaikkeen lapsia velvoitettiinkaan, mitä kaikkea heiltä vaadittiin ja pyydettiin? Sitä elokuvat eivät suoraan kerro, mutta se on luettavissa pinnan alta. Lapset olivat toimineet sotilaspoikina ja lottatyttöinä, he menivät Kannaksen linnoitustöihin kun käskettiin ja lopulta rintamalle kun annettiin ymmärtää, että he olivat viimeinen toivomme.

Historian käännekohdat kiehtovat ja ruokkivat myös mielikuvitusta. Sotatapahtumien sijaan voisimme määritellä itseämme myös sillä, minkä roolin nuoriso on saanut ja minkä ottanut – ja miten se näkyy elokuvissamme.

Lyhytelokuvien takaa löytyy se menneisyys, josta meidät on tehty. Historian peili on kameran silmässä. Tätä juhlasarjaa katsellessa moni katsoja palaa aikaan, jolloin kaikki oli vielä itselläkin edessä.

Antoisia elokuvahetkiä itsenäisen Suomen kuvien parissa.

Ville Suhonen

elokuvaohjaaja, kirjailija

Risto Jarva -seuran puheenjohtaja