Risto Jarva -seuran järjestämän Uuden ja unohdetun elokuvan festivaalin teemana ovat 3D ja mykkäelokuvat. Teemaelokuvien lisäksi festivaalilla esitetään kiinnostava ja monipuolinen sarja sekä uutta että harvemmin nähtyä suomalaista elokuvaa.
3D-teemaelokuvina nähdään kaksi Suomen ensimmäistä 3D-elokuvaa, vuodelta 1953 ja vuodelta 1991. Uutta 3D-elokuvaa edustavat kaksi 3D-animaatiota viime vuodelta. Mykkäelokuvia esitetään neljä, Janne Kuusen mykkälyhytelokuvat vuodelta 1984 (joissa Martti Suosalo tekee ensimmäiset roolinsa) sekä kaksi mykkälyhytelokuvaa viime vuodelta.
Ensi-iltoina nähdään mm. Herra Ylpön ohjaama musiikkivideo Runoilija Ulos! (2015). Lisäksi luvassa on useita Helsingin ensiesityksiä ja festivaaliensi-iltoja. Unohdetumpien elokuvien osalta esitetään mm. Jörn Donnerin elokuva Hellyys (1972), jossa Vesa-Matti Loiri sekä näyttelee että on säveltänyt osan elokuvan musiikista.
Monipuolisesta ohjelmistosta löytyy myös animaatioelokuvia, dokumenttielokuvia, kokeellista elokuvaa, melodraamaa sekä valistuselokuvapastissi. Ensimmäistä kertaa järjestettävällä kaksipäiväisellä festivaalilla esitetään kaikkiaan 25 elokuvaa 21 ohjaajalta.
Festivaalin ovat perustaneet elokuvantekijät Joonas Ranta ja Joonas Einola, jotka vastaavat myös festivaalin ohjelmistosuunnittelusta.
Katso koko ohjelmisto festivaalin nettisivuilta.
Elokuvateatteri Orion. Kuva: Nauska