ELINA SALO – 1950-60 -luvun retrospektiivi Cinema Orionissa 11.10. – 6.12.2021

Elina Salo (s. 1936) tupsahti valkokankaille parikymppisenä, säännellyistä studiopuitteista eloon ja riemuun herättävänä näyttelijänä, tyttömäinen hahmo – milloin naapurista, milloin kauempaa; lumoava sekoitus lapsenomaista, ikuista kesää lietsovaa viattomuutta ja itsetietoista kujeilua omaehtoisempien aikojen saapumisesta.

Aina 50-luvun huvitteluista 60-luvun uuteen aaltoon ja 70-luvun vakavuuteen Salo pysyi luottokasvona, valkokankaalla usein kuitenkin harmillisesti vain sivurooleissa. Ensimmäinen suuri tehtävä oli Aarne Tarkaksen Rintamalotassa (1956). Aikansa arvostetuimpiin komedioihin lukeutuva Justus järjestää kaiken (1960) tutustutti keksijänuorukaisen tyttöystävään Bellaan, kunnes Työmiehen päiväkirja (1967) räjäytti pankin – Elinasta tuli hetkessä uuden aallon ja osallistuvan elokuvan keulakuva.

MA 11.10. KLO 17 RINTAMALOTTA (1956, Aarne Tarkas,  84 min, K16,  35 mm) Ennen elokuvaa Sisko Rytkönen kertoo Elina Salon upeasta urasta.

Mitä tapahtuikaan Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen elokuvaversion jälkeisenä kesänä 1956 Suomessa? Tehtiin tietysti seuraavaa sotaelokuvaa. Porkkalan maastossa kuvattu Rintamalotta kertoo jo nimellään, että  näkökulma kohdistuu nyt naisiin. Pääosassa on Leena Häkinen, jonka näyttelemän Irman lottatovereina nähdään Eila PehkonenPia Hattara ja tietenkin Elina Salo ensimmäisessä suuremmassa roolissaan. Pienimuotoinen Rintamalotta on suuri elokuva siinä mielessä kuinka rohkeasti ja varhain se nostaa esiin vähemmälle huomiolle jääneen näkökulman sotaan. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tuli pieni lottaelokuvien buumi.

 

MA 1.11. KLO 17 JUSTUS JÄRJESTÄÄ KAIKEN (1960, Lasse Pöysti, 89 min,  S, 35 mm)

Haluatko tulla onnelliseksi? Ehkäpä työtön keksijä Justus (Lasse Pöysti) voi auttaa. Hän on perustanut asiakkaitaaan auttavan yhtiön yhdessä kodittoman Bellan (Elina Salo) kanssa. Oman aikamme monenkirjavaa valmennus- ja terapiakulttuuria yllättävästi ennakoiva Justus järjestää kaiken perustuu 1950-luvun lopun suositun tv-ohjelman Justus-hahmoon. Aikalaiskritiikissä Justusta verrattiin jopa Chapliniin. Ennen kaikkea Justuksen eriskummalliset keksinnöt auringonvalolla toimivasta herätyslaitteesta sanomalehdenkuljettimeen lienevät vaikuttaneet Spede Pasaseen. Tällä sangen onnistuneella komediallaan Lasse Pöysti jätti jäähyväiset elokuvaohjaajan uralleen.

MA 15.11. KLO 17 MINKKITURKKI (1961, Aarne Tarkas, 91 min, S, 35 mm)

Toimivan elokuvan voi tehdä vaikka vaatekappaleesta, sen todistaa Minkkiturkki. Kiertäessään henkilöltä toiselle turkki alkaa heijastaa koko yhteiskuntaa, sen ylä- ja alatasojen välistä sanatontakin vuorovaikutusta. Ensin vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja lahjoittaa sen rakastajattarelleen, joka taas vie sen panttilainaamoon… Eräässä vaiheessa turkki kelpaa juhlatamineeksi Elina Salon näyttelemälle opiskelijalle. Ohjaaja Aarne Tarkas teki ulkokuvauksia ”sääntöjen vastaisesti” pimeimpään talviaikaan, mikä tuo poikkeuksellisen tenhoavaa taustaa salonkikomedian ja hellahuonehupailun velmulle vuorottelulle.

MA 22.11. KLO 17 TIE PIMEÄÄN (1962, Ossi Skurnik, 103 min,  K16, DCP)

Erityisesti leikkaajana (Punainen viivaKaasua, komisario Palmu!) ansioituneen Ossi Skurnikin ainoaksi jäänyt ohjaustyö on harvinaisen korkeatasoinen esimerkki kotimaisesta psykologisesta trilleristä. Jarno Hiilloskorpi esittää nietzscheläiseen yli-ihmisteoriaan viehtynyttä lakitieteen ylioppilasta, joka suunnittelee täydellistä murhaa. Elina Salo nähdään tyttöystävänä, joka epätoivoisesti yrittää estää nuoren miehen aikeet. Hillitysti etenevän elokuvan tunnelma on kohtauksesta toiseen vahva.

MA 6.12. KLO 15 TYÖMIEHEN PÄIVÄKIRJA  (1967, Risto Jarva, 92 min, K12, 35 mm)

Aikansa kirkkain peili on tämä ohjaaja Risto Jarvan lopullinen läpimurto ja maineen luoja, suomalaisen yhteiskunnallisen elokuvan lujasti valettu peruskivi. Työmiehen päiväkirja on elokuva, jonka katsomisen soisi kuuluvan kansalaisvelvollisuuksiin. Työmiehen (Paul Osipow) ja konttoristin (Elina Salo) nuori avioliitto alkaa säröillä, kun mies saa työnjohtajan paikan toisesta kaupungista ja yksinäisyyden ja epäluulon tunteet kasvavat molemmin puolin. Todellisuutta sellaisena kuin se oli ja on, ilman lisämausteita tai välistävetoja, olkaa hyvät.

Vieraana Yrjö Tähtelä 25.11. – 2.12.

Ohjaajana, näyttelijänä, tuottajana ja mm. Yleisradion kirjeenvaihtajana toiminut Yrjö Tähtelä (s. 1936) on vieraana kahdessa erikoisnäytöksessä Cinema Orionissa, joissa esitetään 1960-luvun moderneja harvinaisuuksia Tähtelän tähdittämänä. Monialainen taiteilija on jo pitkään ollut myös aktiivinen romanikulttuurin puolestapuhuja ja analysoija.

Molemmissa näytöksissä Tähtelää haastattelee Päivi Istala.

25.11. klo 17.30 Eino Ruutsalo: Hetkiä yössä (1961)

Kohtaa yövartija Kristus Helsingin yössä!

”Sitten Nyrki Tapiovaaran Varastetun kuoleman ei kukaan ole käyttänyt Helsinkiä hyväkseen yhtä tehokkaasti kuin Ruutsalo”, ylisti Helsingin Sanomien arvostelija Juhani Lindström Eino Ruutsalon esikoisohjauksen miljööntajua. Ja totta se onkin: Hetkiä yössä on Helsinki-elokuvien joukossa todellinen kätketty aarre, josta monet alaan perehtyneet kirjatkin vaikenevat. Suomalaisen modernin elokuvan historiassa Ruutsalo oli heti Maunu Kurkvaarasta seuraava, mutta hänen uransa pitkän elokuvan puolella jäi enemmänkin kokeiluiksi kuvataiteilijana. Hetkiä yössä -elokuvan syyskesäisen pimeät, jopa pariisilliset Helsinki-tunnelmat lupaavat kuitenkin paljon ja Yrjö Tähtelän suoritus yövartija Kristuksena on omaleimaisuudessaan vailla vertaa.

Ruutsalon elokuvassa voi bongata ohimennen mm. Raimo Jääskeläisen alias Monsieur Mossen sekä puussa kiipeilevän ja jumalan olemassaoloa pohtivan 10-vuotiaan Christer ”Cisse” Häkkisen.

2.12. klo 17.30 Jarno Hiilloskorpi: Varjostettua valoa (1962)

Elokuva, jonka näytöksissä oli tarjolla ensiapua!

60-luku ei ollut pelkkää Jarvaa, Niskasta ja Spedeä. Vuosikymmenellä teki debyyttinsä moni lupaavalta vaikuttanut ohjaaja, jonka ura katkesi kuitenkin yhteen tai kahteen elokuvaan. Yksi heistä oli Jarno Hiilloskorpi, jonka 22-vuotiaana ohjaama esikoinen Varjostettua valoa otettiin vastaan huomattavan innostuneesti. Usko itsenäiseen tuotantoon on ollut vahva levittäjä SF:lläkin, sillä elokuva sai Helsingin ensi-iltansa poikkeuksellisesti peräti neljässä elokuvateatterissa. Tarina tapahtuu pitkälti sairaalassa ja on ilmiselvästi innoittunut aikansa valkokankaan, television ja kioskikirjaallisuuden suositusta lääkäriviihteestä, joskin se uppoutuu monta astetta kuumeisemmin kirurgisten operaatioiden konkretiaan. Ensi-iltakierrokseen mahdollisiin pyörtymiskohtauksiin varauduttiin jopa päivystävällä sairaanhoitajalla!

ELINA SALO – 1950-60 -luvun retrospektiivi 11.10.-6.12.2021

Elina Salo (s. 1936) tupsahti valkokankaille parikymppisenä, säännellyistä studiopuitteista eloon ja riemuun herättävänä näyttelijänä, tyttömäinen hahmo – milloin naapurista, milloin kauempaa; lumoava sekoitus lapsenomaista, ikuista kesää lietsovaa viattomuutta ja itsetietoista kujeilua omaehtoisempien aikojen saapumisesta.

Aina 50-luvun huvitteluista 60-luvun uuteen aaltoon ja 70-luvun vakavuuteen Salo pysyi luottokasvona, valkokankaalla usein kuitenkin harmillisesti vain sivurooleissa. Ensimmäinen suuri tehtävä oli Aarne Tarkaksen Rintamalotassa (1956). Aikansa arvostetuimpiin komedioihin lukeutuva Justus järjestää kaiken (1960) tutustutti keksijänuorukaisen tyttöystävään Bellaan, kunnes Työmiehen päiväkirja (1967) räjäytti pankin – Elinasta tuli hetkessä uuden aallon ja osallistuvan elokuvan keulakuva.

MA 11.10. KLO 17 RINTAMALOTTA (1956, Aarne Tarkas,  84 min, K16,  35 mm) Ennen elokuvaa Sisko Rytkönen kertoo Elina Salon upeasta urasta.

Mitä tapahtuikaan Tuntemattoman sotilaan ensimmäisen elokuvaversion jälkeisenä kesänä 1956 Suomessa? Tehtiin tietysti seuraavaa sotaelokuvaa. Porkkalan maastossa kuvattu Rintamalotta kertoo jo nimellään, että  näkökulma kohdistuu nyt naisiin. Pääosassa on Leena Häkinen, jonka näyttelemän Irman lottatovereina nähdään Eila PehkonenPia Hattara ja tietenkin Elina Salo ensimmäisessä suuremmassa roolissaan. Pienimuotoinen Rintamalotta on suuri elokuva siinä mielessä kuinka rohkeasti ja varhain se nostaa esiin vähemmälle huomiolle jääneen näkökulman sotaan. Vasta vuosikymmeniä myöhemmin tuli pieni lottaelokuvien buumi.

 

MA 1.11. KLO 17 JUSTUS JÄRJESTÄÄ KAIKEN (1960, Lasse Pöysti, 89 min,  S, 35 mm)

Haluatko tulla onnelliseksi? Ehkäpä työtön keksijä Justus (Lasse Pöysti) voi auttaa. Hän on perustanut asiakkaitaaan auttavan yhtiön yhdessä kodittoman Bellan (Elina Salo) kanssa. Oman aikamme monenkirjavaa valmennus- ja terapiakulttuuria yllättävästi ennakoiva Justus järjestää kaiken perustuu 1950-luvun lopun suositun tv-ohjelman Justus-hahmoon. Aikalaiskritiikissä Justusta verrattiin jopa Chapliniin. Ennen kaikkea Justuksen eriskummalliset keksinnöt auringonvalolla toimivasta herätyslaitteesta sanomalehdenkuljettimeen lienevät vaikuttaneet Spede Pasaseen. Tällä sangen onnistuneella komediallaan Lasse Pöysti jätti jäähyväiset elokuvaohjaajan uralleen.

MA 15.11. KLO 17 MINKKITURKKI (1961, Aarne Tarkas, 91 min, S, 35 mm)

Toimivan elokuvan voi tehdä vaikka vaatekappaleesta, sen todistaa Minkkiturkki. Kiertäessään henkilöltä toiselle turkki alkaa heijastaa koko yhteiskuntaa, sen ylä- ja alatasojen välistä sanatontakin vuorovaikutusta. Ensin vanhuuseläkelaitoksen pääjohtaja lahjoittaa sen rakastajattarelleen, joka taas vie sen panttilainaamoon… Eräässä vaiheessa turkki kelpaa juhlatamineeksi Elina Salon näyttelemälle opiskelijalle. Ohjaaja Aarne Tarkas teki ulkokuvauksia ”sääntöjen vastaisesti” pimeimpään talviaikaan, mikä tuo poikkeuksellisen tenhoavaa taustaa salonkikomedian ja hellahuonehupailun velmulle vuorottelulle.

MA 22.11. KLO 17 TIE PIMEÄÄN (1962, Ossi Skurnik, 103 min,  K16, DCP)

Erityisesti leikkaajana (Punainen viivaKaasua, komisario Palmu!) ansioituneen Ossi Skurnikin ainoaksi jäänyt ohjaustyö on harvinaisen korkeatasoinen esimerkki kotimaisesta psykologisesta trilleristä. Jarno Hiilloskorpi esittää nietzscheläiseen yli-ihmisteoriaan viehtynyttä lakitieteen ylioppilasta, joka suunnittelee täydellistä murhaa. Elina Salo nähdään tyttöystävänä, joka epätoivoisesti yrittää estää nuoren miehen aikeet. Hillitysti etenevän elokuvan tunnelma on kohtauksesta toiseen vahva.

MA 6.12. KLO 15 TYÖMIEHEN PÄIVÄKIRJA  (1967, Risto Jarva, 92 min, K12, 35 mm)

Aikansa kirkkain peili on tämä ohjaaja Risto Jarvan lopullinen läpimurto ja maineen luoja, suomalaisen yhteiskunnallisen elokuvan lujasti valettu peruskivi. Työmiehen päiväkirja on elokuva, jonka katsomisen soisi kuuluvan kansalaisvelvollisuuksiin. Työmiehen (Paul Osipow) ja konttoristin (Elina Salo) nuori avioliitto alkaa säröillä, kun mies saa työnjohtajan paikan toisesta kaupungista ja yksinäisyyden ja epäluulon tunteet kasvavat molemmin puolin. Todellisuutta sellaisena kuin se oli ja on, ilman lisämausteita tai välistävetoja, olkaa hyvät.